Riemumaa: Henkeen ja vereen

Likaiset Levyt

Riemumaan neljä ensimmäistä EP:tä yksiin kansiin summaava albumi saattaa kansikuvansa perusteella vaikuttaa simppeliltä punk rockilta, mutta jälleen kerran kansi ei kerro läheskään koko tarinaa. Kotimainen punkahtavaa kitararokkia veivaava orkesteri on sielultaan monisyisempi ja sen soundissa uuden aallon kirpeys saa myös reilusti tilaa, eikä siinä vielä kaikki.

Henkeen ja vereen -pitkäsoitto on siis kokoelma kaikesta tähän asti ilmestyneestä, mutta vaikka Lähiöiden roskasakki EP ilmestyi jo maaliskuussa 2024 on kasassa mielestäni omillaan toimiva kokonaisuus. Arvioitavaksi saadun vinyylilevyn A-puolelle on pistetty kaksi uudempaa EP:tä ja B-puolelta löytyvät vuoden 2024 EP-kiekot. Jopa biisijärjestykset on pidetty samoina, joten neljään lukuun jaettu reissu kulkee kronologisesti nykyhetkestä menneeseen.

Peli avataan uusimmilla ralleilla ja torvilla rikastettu Kohti maailmanloppua posauttaa välittömästi konfetit ilmaan, vaikka samaan aikaan maailman nähdään kieppuvan vääjäämättä kohti viimeistä esirippua. Mutta eihän sinne tarvitse molli sydämessä ja naama happamana painua, mitä Riemumaa julistaa. Yhtyeen vahvimpia valtteja onkin näissä maisemissa harmillisen harvinaiseksi jäänyt positiivisuus, jonka ei silti tarvitse lakaista ongelmia maton alle. Esimerkiksi loppupuolella Sä et oo se paukuttaa boogieta pianosta ja samaan aikaan lyriikoissa viskotaan pikkukiviä suuntiinsa.

Punkahtavat elementit nousevat toistuvasti pintaan, mutta negatiivista kahnausta ainesten välillä en havaitse. Koskettimet ja kerrostetut vokaalit ovat toimintaa eloisasti rikastava voimavara, jota yhtye on osannut hyödyntää alusta asti. Rokimmin menovaihdetta puristava Likaiset kadut lurauttaa maisemaan juurevan kiipparisoolon ja hieman myöhemmin Liian kaunis nitoo bändin soundin kummankin puoliskon napakasti yhteen.

Eivätkä asiat olleet vuonna 2024 sen hullummin. B-puolen avaava Kaupungin syke soundaa suorastaan theestreetbandmaisesti rikkaan lavealle ja hieman myöhemmin Yö ei oo ikuinen muistuttaa svengaavalla kulullaan, ettei mikään murheen alho ole loputon. Taustan woo-oo-oo -laulut saattavat alkuun tuntua yliampuvilta, vaan nekin ovat osa kaavaa. Lähiöiden roskasakki vinkkaa silmää kuralammikostaan, Tuhotut unelmat ovat sirpaleina, eikä leuka sittenkään painu rintaan. Riemumaa voi nimenä olla ironinenkin, mutta samalla se kuvaa ryhmän punketirokettirollia loistavasti ja jättää itselleen liikkumatilaa.

Riemumaa tulee ja polkaisee juhlat käyntiin vaikka kaatiksella. Rokki on kaiken pohja, jonka päälle on jo tähän mennessä ehditty rakentamaan moneen suuntaan kasvavaa tavaraa. Koko levyn sulkeva Katso maailmaa ei ole niinkään kaukana pub rockin svengaavasta keinunnasta, etenkin kun trumpetti saa töräytellä loppua kohden aina vain enemmän nuotteja toiveikkaaseen ilmaan. Tästä se riemu alkaa.