Viileä maa: Viileä maa

Luova Kaaos

Nummelasta ponnistava folkpop-yhtye Viileä maa julkaisee debyyttialbuminsa, mutta ryhmän juuret ulottuvat kuuleman mukaan aina vuoteen 2013 asti. Silloin albumin avaava nimikappale kirjoitettiin ja silloin syntyi idea yhtyeestä, joka perustettiin lopulta vuosikymmen myöhemmin.

Esikoispitkäsoiton materiaali on syntynyt ymmärtääkseni kuitenkin pääosin vuosina 2023–2025, kun vihtiläiset Eero Joenrinne, Olli Vuorela ja Sofia Hopeavuo hakivat hiljalleen ominta kulmaansa heleään folkpoppiin. Joenrinne vastaa suurimmasta osasta materiaalia, mutta Viileä maa on selvästi yhtye, eli osiensa summa ja siten jäsentensä yhteinen saavutus.

Kymmenen raitaa ja reilut 40 minuuttia ovat toimiva kerta-annos kohottavaa folk-musiikkia, jota leimaa usein järkevä positiivisuus ja toisinaan myös luontaiselta tuntuva paisuttelu. Pensseleiden koot ovat hetkittäin melkoisia, mutta Adrenaliinin edustama korskea folkrokkaus sopii kyllä maisemaan mukaan, siinä missä Rikkoutunut-raidan stadionfolkrokkikin. Enemmän voi olla enemmän, etenkin kun ymmärtää nyanssien päälle, ja biisi pidetään alle kolme ja puoliminuuttisena.

Yksi merkittävä ja esikoisella vielä hivenen alikäytetty voimavara on kolmikon vokaalityö, jossa harmonisuus ja melodisuus saavat jo hetkittäin komeasti tilaa. Samalla tekstit tietysti korostuvat ja Koskematon-kappaleen sydämellisyys hehkuttaa suoran peittelemättömillä tunteillaan. Miltei kuusiminuuttiseksi eri vaiheiden kautta kasvava Kuule mua toistaa myös elämän pieniä perusasioita, jotka ovat oikeasti tärkeimpiä osasia maisella matkalla.

Tunteiden spektri ulottuu laidasta toiseen ja syvimmistä laaksoista korkeimmille huipuille asti. Sielukkaasti folkrockia rikkaiden koskettimien avulla hehkuttava Pikkusisko ja akustisuudesta turvapaikan löytänyt Aaltojen syvyys edustavat äärimmäisiä laitoja. Lievä hajanaisuus onkin albumin vakavin ongelma, mutta vastavuoroisesti jokaisella raidalla on ideansa. Lupaava alku.