Kim Gordon: PLAY ME

Matador

Kolmannen sooloalbuminsa julkaissut Kim Gordon jatkaa tiellä, jonka suuntaviittoina toimivat mm. ajan hengen tutkiminen, mustan huumorin sävyttämät kertomukset ihmisistä ja heidän kohtaloistaan, sekä ovelan kritiikin esittäminen. 72-vuoden iässä ei tarvitse ainakaan enää rakentaa utopistisia pilvilinnoja, minkä PLAY ME tekee selväksi kerran toisensa jälkeen.

Tuottaja Justin Raisenin kanssa sävelletty materiaali sinkoilee industrialin, trapin, elektron ja toisinaan rohkeasti trip hopinkin välillä. Tämä kaikki tekee PLAY ME -albumista ainakin tässä hetkessä tarkasteltuna ajattoman tuntuisen. Toki etenkin trip hop vinkkaa 90-luvun vaikutuksesta ja Gordonista ei vain saa kaikkea punk-asennetta pois millään elektrosilauksella, mutta soundillisesti uusi kiekko on vaikeimmin mihinkään tiettyihin ajan solmuihin liitettävissä.

Kokeelliset soundit, räsähtelevät efektit ja kummasti limittyvät samplet ovat kaikki taattua soolo-Gordonia, mutta samalla sirpaleinen kokonaisuus taiteilee hajoamispisteen liepeillä. Nyt pudotaan kaninkoloon ja nautitaan matkasta täydellä sielulla, mikä voi myös ärsyttää joitain. BLACK OUT elää niukasta rytmistä ja Gordonin tuskaisaa tunnetta huokuvista sanoista. Luonnosmaisuus leimaa kaikkea, vain kaksi raitaa ylittää kolmen minuutin rajan ja suurin osa ei jaksa edes kahden ja puolen minuutin rajapyykille. Useimmiten tiivis muoto on etu, toisinaan palat tuntuvat jäävät kesken – mutta keskeneräisyyskin voi nyt olla osa olennaista.

Keskikesällä 2025 ilmestynyt ykkössinkku BYEBYE25! loikkaa pää edellä kokeellisen industrialin hämäriin halleihin, eikä ankkuriksi päätynyt outolintu edes yritä selittää itseään. Ota tai jätä, tätä se nyt on. Jeremiah Raisenin kanssa on kirjoitettu niin ikään toinen levyn sinkuista, joka sijoittuu myös biisitusinan mielenkiintoisimpaan laitaan. Elektronista painajaista välkkyvä DIRTY TECH tutkii ihmisyyden ja robotiikan ongelmallista raja-aluetta, kun isännän ja rengin roolit käyvät epäselviksi. Vinkkejä, vihjeitä ja miltei hälyyn katoavia avainsanoja, mikä pitää kuulijan valppaana.

Gordonin menneestä elämästä Sonic Youthissa nousee pintaan pieniä muistumia siellä ja täällä. GIRL WITH A LOOK tuo punkahtavan asenteen lähemmäs ihoa ja retrommassa valossa BUSY BEE voisi pöristä grugeisesti. Gordon leikittelee hivenen aiheilla ja ajatuksilla, mutta päätyy useimmin rikkomaan hetken illuusiot elektronisin tempuin, kummallisten samplejen avulla, tai sitten ihan vain hajottamalla kappaleen lennossa. Kaikuna vanhoista ajoista soi rokimpi ja rullaavampi bändiraita NOT TODAY, joka voidaan nähdä ironisenakin heittona menneitä päiviä haikaileville.

PLAY ME on kiistattomasti tätä päivää ja kenties huomistakin. Kaikki kunnia visionääriselle kokeiluhengelle ja sen suomille hedelmille, mutta pariin otteeseen modernius tuntuu ajavan itse materiaalin ohitse ja soundatessaan übertuoreelle, saattaa jotain arvokasta vahingossa hukkua. Toisaalta Gordon tuntuu jälleen kerran keksineen itsensä ja musiikkinsa uudelleen, joten tarina vain jatkaa mutkistumistaan.