Julian Faith: Turbo Raver

Omakustanne

Kotimainen elektroartisti Julian Faith avasi soolouransa reilu viisi vuotta sitten, kun jossain dark elektron ja ambientin välillä liidellyt Sorrow Wing -sinkku ilmestyi. Vuotta myöhemmin julkaistu Nefertiti is Back -esikoisalbumi oli mm. KMFDM ja Rob Zombie -viboja synnyttänyt kokonaisuus. Ehkei kyseessä ollut ihan tasaisin tapaus näin jälkikäteen tarkasteluna, mutta melkoinen voimannäyttö levy oli silti esikoiseksi.

Vaan se oli silloin ja nyt on nyt. Vuonna 2026 Julian Faith luo musiikkia, jossa EDM sekoittuu ainakin breakbeatin, hardcore raven, junglen ja elektronisen punkin kanssa. Raskaammat industrial- ja goottirock-elementit ovat jääneet matkalle, nopeuden kasvaessa ja rakenteiden keventyessä. Myös tunnelma on muuttunut ratkaisevasti, sillä nyt lataus on halki matkan positiivinen ja energiat suuntautuvat alati eteen- sekä ylöspäin.

Ensimmäiset kaiut uudesta ajasta taisivat osua kohdalleni viimekesäisen Set Me Free -sinkun myötä, joka uuden albumin maailmassa vaikuttaa lenkiltä menneen ja nykyisen välillä. Kipale on miltei raskainta Faithia vuonna 2026, mutta kepeää verrattuna uran alun runttaan. Sinkkuja on ilmestynyt melkoinen joukko sitten vuoden 2023, eivätkä läheskään kaikki niistä ole mahtuneet mukaan kolmannelle pitkäsoitolle.

Mainittakoon tässä välissä, että kolmen vuoden takainen Jungle By Night -albumi meni allekirjoittaneelta aikoinaan ohi ja tutustuin siihen vasta uusimman albumin arvioitavaksi saapumisen myötä. Jungle By Nightin myötä Faith siirtyi selvemmin otsikonkin vinkkaaman junglen puolelle, elektronisen rytmitulituksen enteillessä jo tulevaa. Turbo Raver vie kehitystä eteenpäin hyvin loogisella tavalla, vaikka jäin kaipaamaan Crank Me Upin kaltaista siltaa rockin maailmaan.

Sinkkuparaatin vanhinta laitaa edustaa drum’n’bass liput liehuen No Conquer Tonight, jonka öisessä fiiliksessä ja kertosäkeen naisvokaaleissa on tuhtia ristiinvetoa. Tuo on kuitenkin kontrastia eikä konfliktia. Faith pelaa samaa korttia vieläkin ysärimmällä All My Ladies -herkulla, joka vinkkaa silmää ja antaa positiivisuuden säteillä. Duuri ei ole uhka vaan mahdollisuus. Herkän näpit omaava artisti napsii maistiaisia niin 80-, 90- kuin 00-luvuilta, tehden kaikesta kuitenkin selvästi 20-lukulaista materiaalia. Vokaalit ovat isoilta osin sampleja, mutta paloista on rakentunut komea mosaiikki.

Jykevämpää ja maskuliinisempaa puristusta kaipaaville avausraita Turbo Raver iskee taatusti kohdilleen. Nimensä veroinen Jungle Days nostaa myös hien pintaan, kun jungleen törmäytetään breakbeat ja lisätwistiä pöräytellään torviosastolla. Tulevaisuuden superagenttien lentoautojen takaa-ajoihin oivaa musiikkia. Raskaampaan painoluokkaan luetaan myös ankkuriraita Don’t Mess With The Rave Boys, joka tosin jää hiukan piippuun toteutuksen puolesta – tai ainakin itse olisin suonut homman menevän vielä pidemmälle.

Turbo Raver on vakaa ja vahva albumi, jolta jäävät puuttumaan vain tosi isot biisit. Toisaalta kokonaisuus on tasaisen vahva, mikä tällä erää riitti juuri ja juuri neljään tähteen.