Susanna Leppänen: Leppävaara

Humu Records

Muistaako joku vielä Metsolat-nimisen TV-sarjan? Susanna Leppänen muistaa ainakin, sillä hän on tehnyt levyllisen musiikkia, jolla kyseisen 90-luvun TV-sarjan hahmot jatkavat elämiään omassa ajassaan. Siirto on rohkea ja myös musiikin saralla Leppänen ottaa etäisyyttä puolentoista vuoden takaiseen Kaikki on hyvin -pitkäsoittoon. Kaikki loputkin suorat viitteet myös vuoden 2022 Ptitsi pajut -albumiin ja kansanmusiikkiin suuntaan ovat jo pitkälti kadonneet. Tilalle on tullut entistä selkeämpää sekä syvempää iskelmällisen popin ja poprockin voimaa, josta on osattu takoa tarttuvia kipaleita.

Nostalgia on teränsä yhdeltä puolelta vaarallinen, mutta toisaalta menneisyydestä voi löytää yllättäviäkin voimavaroja. Etenkin musiikin saralla kaiken voi sanoa rakentuvan ainakin osittain jo tehtyihin asioihin, ainesten kehittyessä ja synnyttäessä osistaan ajan virrassa uusia ilmiöitä. Leppävaara on yhdeksän raidan kokonaisuus, jonka mitatkin toistavat menneiden aikojen standardeja. Joukossa on vain yksi yli neliminuuttinen veto ja biisejä on yhteensä yhdeksän. Näin kokonaisuus on voitu julkaista myös ysärisessä hengessä komeana C-kasettina, mutta silti kyse on myös selvästi vuonna 2026 julkaistusta musiikista.

Metsolat on jäänyt allekirjoittaneelle etäiseksi TV-jutuksi, joka tehtiin ’silloin joskus’. Leppänen pääseekin esittelemään henkilöitä ja kertomaan tuoreen tuntuisesti heidän tarinoitaan, kun ajan rakentamaa väliä on riittävästi. Jazzahtavasti venyvä Kateellinen Kaukovaara yllätti, kun kertoja lopussa toivoo hepun haukkaavan sitä itseään. Nimet tunnetaan, mutta niitä ei aina tarvitse käyttää, mikä puolestaan tekee tarinoista universaalimpia. Kumeasti soiva Oikee johtaja voi kertoa kenestä tahansa ja Arkadiaan jättää paljon auki, kauniin säröballadin soidessa ja tunteiden kohotessa.

Nähtävästi tämän(kin) sarjan todellinen voima löytyi vahvoista naishahmoista, tai näin ainakin tulkitsen kuulemaani. Popimmin keinuva ja reilummin harppova Ahne-Jaana ja retroisesti ska’n kanssa flirttaava Annikki ovat joka tapauksessa albumin energisintä laitaa. Kiekon avaava Eeva jysähtää tukevan kitararockin voimalla myös kenttään sellaisella voimalla, että luulisi tilaa soittolistoiltakin löytyvän. Leppänen asettuu hanakasti Metsolan naisten puolelle, mikä selittynee TV-sarjan fanituksella.

Elämä on tarinoista suurin ja yhdeksään lukuun mahtuu monenlaista tilannetta, tunnetta ja näkökulmaa. Iskelmärockin kivistä polkua kulkeva Odotuksen aika käsittelee ymmärtääkseni kasvun ja toiveiden aiheita, kun Liisan tarinaa avataan. Vaikeuksia, sydänsuruja ja haasteita tuntuu tulevan vastaan hiukan jokaiselle, mutta ison kertosäkeen kohdalla usko tulevaan jyrää kaiken altaan.

Nostalgia on kiikkerä silta ja arvaamaton vipuvarsi, kuten jo edellä totesin, mutta mielestäni Leppävaara elää myös omillaan. Mielenkiintoinen lisä jo valmiiksi mielenkiintoiseen diskografiaan.