Alinen: Vastavirtaan

Piki Records

Isoäitini opetti minulle mökillään jo pienenä, että Alinen on kuoleman paikka. Tuonelan kansan ja ikuisten varjojen valtakunta, johon saattoi löytää tiensä vahingossa jonkin luolan tai vaikka petollisen suonsilmän kautta. Kai siinä kansantarinoiden avulla opetettiin vilkkaalle pojanviikarille, ettei moisiin paikkoihin (suot ja syvät luolat) kannattaisi mennä – tai päädyt vahingossa Aliseen maailmaan, josta ei pääse enää koskaan takaisin. En voi sanoa nähneeni painajaisia Alisesta maailmasta, mutta sanat jäivät mieleen.

Levypinosta vastaan tuli Alinen, jonka suomenkielinen musiikki sijoittuu jonnekin runollisen ambientin ja aivan pikkiriikkisen folkahtavan dark waven keveämmille aalloille. Alisessa valo on vähissä, kuten tällä albumilla, vaikkei se täysin pimennetty paikka olekaan. On näet toisenlaistakin valoa, yön hohdetta, josta virvatuletkin saavat voimansa. Tuota samaa erilaista valoa hehkuu myös tämä levy, tai niin ainakin itse olen kuulemani jäsennellyt.

Toni Haapanen, Lauri Kajander ja Heikki Pesu ovat aiemmin työstäneet erilaista metallimusiikkia, mutta Vastavirtaan-albumilta ei edes kaikuja metallista löydy. Sen sijaan kolmikko turvaa toisenlaiseen voimaan, kenties jopa syvemmältä ja kauempaa kumpuaviin virtoihin. Aliseen voimaan.

Samaan aikaan kerroksellinen ja kuulas äänimaisemointi tuovat mieleen osin rauhallisimman Anatheman, joka tunnusteli ilmaisunsa äärirajoja luovimmillaan. Toisinaan jopa Dead Can Dance ilmestyi muistiinpanojen marginaaleihin, tosin Alinen on multaisempaa ja pohjoisella tavalla orgaanisempaa. Etenkin sinkuksi poimittu Vastavirtaan menee ihon alle, kamppailun kiihdyttäessä biisin kulun vain hetkeksi, mutta tuo hetki jää mieleen elämään.

Peräti kahdeksanminuuttinen Maailmojen välissä luo imua rytmeillään, miltei groovaten – mutta ikiaikaisemmalla voimalla, sarvipäisellä hämyllä. Musta kivi hohkaa bluesin radan varrella niin uhkaa kuin mahdollisuuksia, mutta jälleen Alinen astuu tutulta polulta sivuun ja asettuu suurimpien kuusten juurelle. Vain päätöksenä soiva Ainoa antaa auringon loistaa valkoisempana valona, mikä tuo osaltaan väriä kokonaisuuteen. Toki Talvi väistyy pois, mutta kevään myllertävä voimallisuus soi laveana, korskeana ja hiukan pelottavanakin. Luonnon voimat osoittavat toistuvasti ihmiselle tämän vähäisyyden.

Vastavirtaan tuli ja yllätti, sillä seitsemän raidan ja aika tarkkaan kolmen vartin mittainen albumi on haastavan ja upean kaaren piirtävä levy. Pohjoista voimaa, alista voimaa, ylistä magiikkaa ja kaiken yhdistävänä maailmanpylväänä toimii eri ajoista rakentunut musiikki.