Soft Knees: Milestone

Omakustanne

Kotimainen Soft Knees on luonut rajoista vapaata elektronista musiikkia vuodesta 2010 lähtien, kun Antti Mäntysaari ja Jarno Kilpiä yhdistivät voimansa otsakkeen alla. Kolmisen vuotta sitten vastaani tuli mainio Three Tales EP, josta nousivat mieleen mm. uudemman ajan Mike Oldfield. Kaartelevien synasoundien ja orgaanisten osien yhdistely onnistui tuolloin mallikkaasti, eikä taito ole tässä välissä kadonnut minnekään.

Soft Knees on julkaissut vuosien saatossa tuhdin pinon sinkkuja sekä erilaisia muutaman raidan mittaisia pienjulkaisuja, tehden yhteistyötä samalla monen kiinnostavan tekijän kanssa. Milestone on kuitenkin debyyttialbumi, jolla ei kuulla ymmärtääkseni mitään aiemmin julkaistuja numeroita. Osa materiaalista on kuuleman mukaan uunituoretta, osa on kaivettu pöytälaatikoista raakilemaisissa muodoissa, joita on sitten jalostettu yhdessä ja kavereiden kanssa eteenpäin.

Albumin alku ei siis ole sinkkujen kuorruttama iskukärki, ja kaiken kukkuraksi 11 kappaleesta on lähdetty työstämään tasapanoista sekä eri genrejä kattavasti tutkailevaa kokonaisuutta. Haparoin hattua päästä moisen eleen edessä, mutta otan kypsän albumikokonaisuuden samalla avosylin vastaan, sillä nämä kappaleet todella ansaitsevat aikansa sekä tilansa.

Musiikki on kliseisesti todettuna matka ja Milestone on todellinen matkatoimisto, josta lähtee linjoja ihmeellisen musiikkimaailman eri suuntiin ja sektoreihin. Rush ryntää ruuhkaiselle drum’n’bass -kaistalle, ysärin murahdellessa ja säksähdellessä isojen palikoiden seassa. Oldfieldin ja David Gilmourin hengessä sähkökitaran soundien kanssa tunnelmoiva Blue Steps on kuin rauhan keidas toisessa paikassa ja oletettavammin myös ajassa. Biisin letkeä rentous on yksi pinta, jonka alla sähkö silti rätisee ja energiat virtaavat. Soft Knees on monesti menneeseen pälyilevä combo, mutta vain taustapeilin kautta ja ohimennen, sillä musiikissa elää sitäkin vahvemmin moderni ajattomuus.

Soft Knees luo usein maalaukselliseksi äityviä äänikenttiä, jotka tuntuvat jatkuvan horisontteihin saakka – ja silti vain kolme raitaa ylittää neljän minuutin rajan, eikä yksikään ylitä neljää ja puolta minuuttia. Täyteläisen lämpimät soundit ovat yhtyeelle luonteenpiirteisiä, vaikka painopisteet ja sävyt muuttuvat. Kyse on pienistä, vaan sitäkin merkittävämmistä siirroista.

Valtaisia valleja ei synny, eivätkä matalista taajuuksista vain tarvittavan tuen hakevat rakenteet toisaalta jää kaipaamaan mitään sen kummempaa kasvatusta. South Windsin rauha on täydellinen ja kohdillaan juuri kuullussa muodossa. Backwoods Romancen hehkeän retroiset sekä soman kasariset scifi-siivet kantavat myös koko matkan, ja samoja elementtejä voi havaita kautta levyn marginaaleissa.

Ensimmäisen parin kuuntelukerran aikana pidin Milestonea rahdun liiankin laajalle levittäytyvänä teoksena, vaikka avausraita Moodsetter antaa nimensä mukaisesti satunnaisen kuulijan totutella rauhassa maisemiin. Matka Image Weaverin ja Huuru urbaanista ysärisykkeestä 70-lukulaisiin ambient progepilviin on mittava, mutta niin vain kaikki aina Crawlerin triphoppailuun asti sopii jotenkin saman auringon alle.

Milestone on kuuntelukertojen kautta kasvava levy, jolle soisin syntyvän myös jatkoa pitkäsoittojen muodossa. Kaikki kunnia EP-formaatille, mutta näin upea musiikki jos mikä on ansainnut albumimitan.