Jemina: Tuskasta taidetta

Omakustanne

Modernia poppia luova Jemina siirtyi alkuvuodesta 2024 omakustanneartistiksi ja on sittemmin julkaissut kappaleita tasaiseen tahtiin. Nyt sinkkuja on koottu yhteen aikaisemmin julkaisemattomien biisien kanssa, ja kasassa onkin peräti 13 raidan sekä hieman alle 40 minuutin mittainen debyyttipitkäsoitto.

Hartiapankilla tehdessä on myös valinnanvapaus ja Jeminan tapauksessa oma tie käy selväksi jo matkan alusta. Moni levy avataan tutulla sinkulla, mutta Jemina antaa Sama tyttö -kappaleen kertoa missä mennään ja mistä hänen tekemisissään on kyse. Teksti lähettää viestejä eri suuntiin ja samalla kuullaan myös pitkäsoiton otsikko ääneen lausuttuna. On ehkä kliseistä todeta tuskasta syntyvän taidetta, mutta toisaalta kivusta on kummunnut erittäin merkittävä osa taiteiden mestariteoksista, myös musiikista aina klassikoista moderneihin saavutuksiin asti.

Toisena soiva Ylpee nostaa äänikentät taivaisiin saakka ja vaikka mitat ovat katedraaliluokkaa, osaa Jemina silti pitää soundit ymmärrettävinä ja sekaan sovitellaan luontevasti myös hiljaista suvantoa. Samaa kaavaa suositaan muuallakin, eli kivutaan kertsissä korkeimmalle huipulle ja laskeudutaan sieltä hetkeksi alemmas, mutta rakenteita osataan myös varioida. Modernin popin rajat työntyvät välillä räväkämmän ilmaisun naapuriin, toisinaan tuntoja luodataan pidemmin kaarin, mutta kaikkea sitoo yhteen Jeminan laulu.

Iso on hetkittäin erittäin isoa ja niin Amen amen kuin Jaksan taistella häilyvät mahtiballadien rajoilla, siirtymättä kuitenkaan selvästi rajan ylitse. Isoja äänikenttiä ja soundimaisemia suosiva tuotanto osaakin vetää ja työntää siten, ettei tulevia käänteitä osaa läheskään aina arvata ennakkoon. Huomionarvoista on myös se, että vain Sisko en tahdo jäädä ylittää kolmen ja puolen minuutin rajapyykin. Ja kyseessä on vielä yksi albumin upeimmista hetkistä, joten tarpeettomasta venyttelystä artistia ei pääse syyttämään.

Levyltä löytyy myös tanssittavampaa ja armottomasti tarttuvaa materiaalia. Rytmiltään tiukin marssinumero on sinkuiksi nostettu Suojelusenkeli, kun taas Ihmishirviön melodia kietoutuu huomattavasti hitaammin ympärille. Vaikutus on silti lopulta sama ja biisejä tulee nopeasti hyräiltyä mukana – sekä myöhemmin vaikka ihan tyhjässä ja hiljaisessa huoneessa. Noston ansaitsee myös Costeen kanssa esitetty Epäreilu maailma, joka käy läpi yhden kahden ihmisen mittaisen tarinan.

Esikoinen ei ole virheetön, mutta huomionarvoisen ehyt ja oma äänikin tuntuu jo löytyneen.