Kanerva: Liian paljon kauneutta

Texicalli Records

Kanervan neljättä pitkäsoittoa saatiin odottaa vielä edellistä pidempään, mutta toisaalta vuoden 2022 Perijät-albumi summasi tarkoin sanoin ja nuotein niin kovin paljon olennaista. Tuolloin laulaja/lauluntekijä pohti pääosin huolettoman melodisen popin keinoin muuttunutta maailmaa henkilökohtaisista kulmista. Kivuista ja iloista, suruista ja peloista, onnen hetkistäkin.

Ajat ovat muuttuneet ja uuden albumin ensimmäinen sinkku hämmensi hillityllä ja asettuneella muodolla. Musiikin henki on suruisan hiljainen, jousien maalaillessa taustalla sumuisia maisemiaan. Tekstissä Hotel Medusa muistelee menneitä ja pohtii muistin tapaa muuntaa totuutta. Kertoja on vanhempi, viisaampikin, muttei ehkä sittenkään onnellisempi. Paljon tuntuu painuneen taustapeiliin, eikä tietoisuus ajan armottomasta suunnasta tunnu aina mukavalta.

Aika ja tunteet ovat tekijälle tuttuja palasia. Vesiputoukset saa hymyn nousemaan, kun huolettomat tytöt tanssivat ja kaikki on menneisyyden seikkailijoiden edessä yhä avointa. Vuosien takaista matkaa iloisemmin läpi käy myös Chevy Van, joka hurisee halki muistojen valtateiden svengaavammin. Pientä komiikkaakin löytyy silloin tällöin levyn nurkista, mutta sinisyys tuntuu vallanneen tilaa Kanervan taloissa, tiloissa ja tasoissa.

Eikä sinisyydessä lähtökohtaisesti vikaa ole, sillä en todellakaan odottanut artistilta yhdeksää hilpeää poppista päivänpaisteineen ja elämää suurempine rakkaustarinoineen. Liian paljon kauneutta on monilta kulmiltaan surumielinen ja elämän realiteetit hyväksynyt levy, jolla maailma on kuten on. Ihmeitä ei juuri tapahdu näissä paikoissa, paitsi ehkä ihmisen kokoisia.

Merkittävää onkin se, ettei epätoivolle ja surulle anneta missään vaiheessa totaalista ylivaltaa. Sinkuista tarttuvampi ja menevämpi Tyttö jatkaa matalalla liitelyä, nostaen kuitenkin samalla melodiansa kaulaa kauniisti ja olemalla – ympäristö huomioon ottaen – suorastaan menevä hetki. Kaihon kaverina on ilo, joka on vain muuntunut ja kasvanut nykyiseen maailmaan sopivaksi.

Hymyilevä folkpoppis Hyvien puolella ojentaa oliivipuun oksaa ja näkee tulevassa jopa mahdollisuuden uuteen kultakauteenkin. Suuria ja pieniä virheitä on tehty, mutta maailmassa on ehdottomasti enemmän rakentavia ja yhteen kokoavia voimia sitten kuitenkin, ollaanhan sitä yhä hyvien puolella. Pitää vain ojentaa kättä ja muistaa toinen, vaikka kauniilla eleellä ja sanalla.

En tiedä mitä Kanervan levyltä enää alkujaan odotin, mutta edelleenkään tarkkasilmäinen tekijä ei luo turhanpäiväisiä biisejä. Auringonkukkia pyöräilee halki tuttujen maisemien itsevarman tietoisena ja jopa haikeampi albumin avausraita Sumua alkaa kuuntelukertojen myötä löytämään paikkansa Kanervan uudessa musiikkimaisemassa.

Kappaleiden pituudet ovat lyhenemään päin ja kiteytys on luonut muutaman timantin, mutta mielestäni materiaalista olisi voinut uuttaa vielä jotain enemmänkin. Jäikö levy biisin verran lyhyeksi?