Hulda Huima: Vietkö multa terveiset?

Minna Records

Hulda Huima on tasokkaista julkaisuistaan tunnettua Minna Recordsia pyörittävä musiikintekijä, jonka sooloura on yltänyt kuudennen pitkäsoiton tiimoille. Yllätyin ettei Desibeli.netissä ole aiemmin käsitelty Huiman albumeita, joten Vietkö multa terveiset? -levy pääsi näin avaamaan yhden linjan maailmassani.

Olen parin viimeisen viikon aikana kuunnellut tätä levyä poikkeuksellisen paljon ja se on myös kasvanut kuuntelukertojen myötä poikkeuksellisen runsaasti. Huiman musiikissa folkahtava pop ja minimalismi ovat vahvasti vallalla, mikä tarkoittaa usein erittäin paljaita ja toisinaan jopa karuja äänimaisemia. Karuus ilmenee joskus myös lievänä kovuutena, mutta useimmiten se nostaa esiin pehmeitä ja pieniä murusia, joiden arvon voi ymmärtää vain niihin keskittymällä. Niitä todella kuuntelemalla.

Levyn kantava teema on luonto, sekä ihmisen ja sitä kautta kappaleiden kertojan suhde luonnon moniin eri puoliin. Svengaavalla sähkökitaralla kulkeva Perhosen nousu siivilleen näkee suloisen pienen perhosen olevan vailla kotia. Uusi pelastuspaikka toki löytyy, mutta sinne ei kertojaa – ihmistä – haluta mukaan. Onko perhonen oikeasti peili? Sillä ei ole merkitystä, sillä viesti on selvä: ihmisten pitäisi selvittää luomansa sotkut.

Kuljemme halki elämän monesti laput enemmän tai vähemmän silmillä, osin tahattomasti ja osin valinnan kautta. Hyvä ihminen kulkee metsäistä polkua ja horjahtaa rymisten kumoon mättäiden keskelle, eikä enää nousekaan ylös, vaan jää makailemaan paikoilleen. Vertauskuva on voimakas ja linkki niin kansikuvaan kuin ihmisen suhteeseen hänet luoneeseen luontoon on esillä. Tekemättömyys ja osallistumisesta kieltäytyminen herättävät mielenkiintoisia ajatuskuvioita.

Huima kertoo maailmasta, joka on kaikkea muuta kuin täydellinen, mutta musiikki ei ole lohdutonta. Usein pitkälti vokaaleihin ja muutamaan soittimeen nojaava ilmaisu on kepeän nostattavaa. Toisinaan rumpuakin naputellaan terhakkaan reippaasti, tosin äänenpaineet pidetään myös näissä hetkissä visusti aisoissa. Näin Naku oksa saa heilua tuulen mukana nopeammin, kun taas Taikakeiju välkähtelee rauhaisammin, asettuneemmin.

Kerroin alussa, kuinka Huiman albumi kasvoi mielestäni kuuntelukertojen myötä. Vietkö multa terveiset? -levy on siitä ovela ja outo, että ensivilkaisulla se ei periaatteessa koostu kovinkaan monesta osasta. Vähemmän on kuitenkin enemmän ja kappaleissa yksittäiset äänetkin ovat lopulta erittäin merkityksellisiä. Hipihiljaa soitetun sähkökitaran rasahdukset, kaiun käyttö, jopa epäpuhtaat osumat kieliin, kaikki on osa kokonaisuutta. Nuo palaset ja osaset ovat välittömän tuntuisia, ja silti erittäin tarkkaan paikoillaan, minkä lisäksi kappalejärjestys rakentaa omia kaariaan.

Merkityksellinen musiikki muuttaa kuulijaansa ja tämän levyn kohdalla huomasin mukautuvani muotojen vaatimuksiin. Levyä kannattaakin kuunnella ajatuksella, koska silloin jo sinällään kauniiden niittyjen alta paljastuu rikkaita aluskasvillisuuden kerroksia ja pienimmätkin eläväiset tulee huomioitua.

En aivan täysin ymmärtänyt kaikkien kappaleiden kaikkia pointteja, soundivalintoja ja viittauksia. Mitä esimerkiksi päätösraita Kaikki murheet hyötyy alla kuuluvista vääristyneistä äänistä tai miksi Siivet tuleen lähtee lentämään westernin suuntaan, mutta pieni mysteerilisä ei toisaalta ole isoksi vahingoksi.