Timo Ylinen: Sateen tuoksua

Eclipse Music

Timo Ylinen on monessa mukana ollut laulaja/lauluntekijä, joten vastavuoroisesti hän on saanut monia ystäviään sekä kollegoitaan mukaan sooloalbumilleen. Sateen tuoksua on kahdentoista erilaisen kappaleen joukko, jota sitoo yhteen lähinnä sähkökitara ja Ylisen laulu. Vajaa viisi vuotta sitten vastaani tuli Jarkka Rissasen ja Ylisen kimppalevy Long Time Coming, jolla kappaleiden muotoja oli karsittu rohkeasti.

Sateen tuoksua -levyllä melodisen kitaramusiikin pohjat ovat rikkaammat, kun mukana on rehtiä rokkausta maalailevia tuokiota rytmittämässä. Tapio Ylisen kanssa esitetty siron tunnelmoiva ja hetken herkkyydestä elävä Linnunelämää edustaa osastoa, jota odotin ennakkoon albumilta, mutta progeista hard rockia koskettimillaan uhkuva Salaisuutesi tiedän jää nopeammin mieleen. Toki jälkimmäisellä äänessä ovat Ylisen kanssa 5th Season, mutta yhtä kaikki vaikutus oli yllättävä, tavallaan virkistäväkin.

Albumin kaksijakoista sydäntä korostaa Pimeän vanki -kappale, josta kuullaan akustinen ja sähköinen versio. Akustisella näkemyksellä Ylisen kaverina on jälleen Jarkka Rissanen, kun sähköinen näkemys on puolestaan luotu Mikko Pettisen kanssa. Suora vertailu on tavallaan mahdotonta. Sehän on kuin yrittäisi päättää, että pitääkö enemmän Buffalo Springfieldistä vai Crazy Horsesta. Sähköisen version sielukkaat puhaltimet saattavat kääntää vaakani neulan hivenen suuntaansa, eikä pitkästä rokkikitarasoolosta ole varsinaisesti haittaa. Nostetaan silti reilusti esiin myös akustisen raidan vokaalikeskeisempi muoto, jolloin huomio kiinnittyy enemmän sanoihin.

Tästä päästään Ylisen kirjoittaman materiaalin teksteihin, jossa elämän moninaisuutta, haasteita ja pieniä mysteereitä Ylinen käsittelee. Mitään suuria viisauksia lyriikoissa ei tarjota, ennemminkin kertoja on vain yksi hämärässä haparoiva ja tietään etsivä, kuten kaiketi me kaikki. Lattarivibaa vienosti huokuva Taikaa ja suoremmin askeltava Elokuun ilta käsittelevät rakkauden voimia, jotka muistuttavat toisinaan taikuutta. Suomeksi kirjoittaminen altistaa sydämen, mutta Ylinen osaa tuoda ajatuksensa sekä tuntonsa siron suorasti esiin. Ehkei mitään Shakespearea, mutta eipä korea runous tähän oikein sopisikaan.

Maailma on varjoisampi paikka, kuin vielä vuoden 2022 alussa, jolloin Long Time Coming -pitkäsoitto ilmestyi. 60-lukulaisen rauhanliikkeen jalanjäljissä kulkeva kukkaisempi Rauhaa vaan kysyy milloin vihan lietsojat ovat saaneet hyvää aikaan, kun taas ankkuriraita Anna rauhalle tilaa lähtee rikkaan soundinsa kanssa kulkemaan protestilaulujen marssiaskelilla. Rauha on aatteista jaloin ja jälleen suoraan sydämestä kumpuavat viestit vakuuttavat nimenomaan suoralla rehellisyydelllään.

Sateen tuoksua on lavea albumi, jonka tyylikirjo heijastaa töihin osallistuneiden tekijöiden joukkoa. Toisaalta Ylisen itsensä tuottamana kokonaisuutena se on mitä rehellisin ja suorin joukko lauluja, joka on puvustettu kuten on haluttu. Groovaavista progerockin sipaisuista on vain kovin pitkä matka folkahtaviin osiin ja ronskimmin rypisteleviin osiin, joten mielestäni leveys kääntyy lopulta isoa kuvaa hajottavaksi voimaksi.

Olisikin ollut mielenkiintoista testata materiaalia parina EP-levynä tai selvästi kahteen puoleen jaettuna albumina, jossa sähköisimmät palat olisivat päätyneet naapureiksi ja hellemmistä numeroista olisi koottu omia kokonaisuuksia. Hattua silti päästä itse materiaalin edessä, koska osat ovat kirjoissani huomattavasti kokonaisuutta kovempia.