Jaakko & Jay - Mennään baariin soittaan perseet!
13.12.2008
Akustista ja positiivisen melodista riekkupunkkia apinan raivolla veivaava tamperelainen kaksikko Jaakko & Jay on nostanut viime kuukausina jonkinlaisia laineita. Mitä tässä nyt on tapahtunut ja mistä moinen hässäkkä oikein johtuu? Asioista selvää ottaakseni olin sopinut tärskyt kiireisen duon kanssa lopulta kahvila Valoon. Edellisenä iltana kaikista maailman mahdollisista paikoista Hyvinkään Pelikentässä (Desibelin toimituksesta löytyy useampi entinen hyvinkääläinen) keikkailleet herrat vaikuttivat olevan melkoisessa palautumisvaiheessa.
”Ei mennyt edes myöhään, heti lähdettiin keikan jälkeen takaisin Tampereella”, toteaa juuri suihkun kautta herännyt Jaakko. Kaksikko jatkaa, että oikeastaan syy siihen miksi juuri he ovat olleet viime aikoina tapetilla (kiinnitys Fullsteamin keikkamyyntilistalle, juttua lehdissä Cityä myöten ja tuhottomasti keikkaa) johtuu siitä että liian moni bändi jää nyhjäämään sinne autotallin nurkkaan. Jos oikeasti haluaa livenä soittaa, niin pitää mennä sinne keikoille ennakkoluulottomasti ja koittaa voittaa yleisön puolelleen. Jay pohtii, että kyllähän se siinä kohtaa vituttaa, kun heräilee muutaman tunnin yöunien jälkeen jossain Riikassa ja joutuu juoksemaan kaikki kamat niskassa bussiin. Mutta jälkeenpäin katsellessa sekin johtaa aina johonkin.
Bändi kokee että itse he eivät ole itseään tyrkyttäneet mihinkään muualle kuin keikalle joka paikkaan ja julisteita on väännetty. Joku sitten on vaan niitä juttujakin päätynyt kirjoittamaan. Mainostusta ei ole tehty. Joka tapauksessa, kolmisen kuukautta takaperin Fullsteamin Juha Kyyrö oli kysellyt parin päivän varoajalla että lähdettekö lämppään Lagwagonia? Ja siitä yhtye sitten päätyi kotimaan ehkä aktiivisimman indie-tallin listoille.
Ensin oli Jayn ja muutaman kaverin yhteinen punk-yhtye Longshot Theory, jonka laulaja Lauri meni samaan kouluun missä Jaakko vaikutti. Lauri oli pyytänyt Jaakon sooloa lämppäämään heitä ja keikan jälkeen Jay oli pyytänyt Jaakon bändiin toiseksi kitaristiksi. Sinne sitä sitten päädyttiin autotallin perälle veivaamaan, kunnes kaksikolla alkoi hiukan syömään miestä. Päättivät sitten alkaa buukkaamaan kaksikkona keikkoja, kun ei hommasta muuten oikeen mitään syntynyt. Blues-baariin buukattiin kännissä keikka, vaikkei biisejäkään vielä silloin ollut. Siinä sitten jäi se toinen bändi kokonaan, Laurikin muutti Kiinaan. ”Oikeesti siinä vaan huomas, et nyt jos ei tehdä jotain, niin sit me jäädään sinne autotalliin soittaan…”
Kahdella miehellä on helppo lähteä keikoille ja molemmat herrat pitävät yli kaiken keikkailusta. Pistokeikkaa varten kaksikko laittaa aamulla eli oikeasti puolen tunnin varoajalla auton valmiiksi ja unohtaa tottakai puolet kamoista. Autossa rentoudutaan ja keikkapaikalla ollaan jo ihan fiiliksessä. Kaksikko aloitti liikkumalla jopa julkisilla, mutta nyttemmin kun Emppu kiertää mukana joka keikalle niin auto on oiva valinta. Tulee myös halvemmaksi. Keikoille lähdetään silti edelleen ennakkoluulottomasti eikä hintakaan pilviä hivele. Sopimuksen mukaan ja tilaisuudesta riippuen.
Kaikkiaan Jaakko & Jaylle tulee keikkoja tänä vuonna jotain 70 ja Liettuassa asti on jo ehditty käydä veivaamassa. Vaikka aluksi fiilis voisikin olla että nyt ollaan ihan väärässä paikassa, niin keikoilta ei ole juuri tarvinnut lähteä niin ettei joku olisi jammaillut mukana. Kaksikon sympaattinen remellys onkin melkoisen mukaansatempaavaa – ehkä siinä on yksi avaimista. Ekasta biisistä lähtien nyrkillä päähän, mutta hymy huulilla. Tietysti myös tarttuva biisimateriaali hyvän live-kohkauksen ohessa toimii hyvin.
Miksi kaksikko sitten soittaa juuri tällaista musiikkia? Tähän kysymykseen Jaakko ei oikein keksi muuta vastausta kuin että pitää asua ensin Kemissä 20 vuotta, muuttaa Ouluun pariksi vuodeksi ja sitten Tampereelle. Kun Jaakko on ottanut kitaran käteen ja Jay istahtanut riisutun patterinsa äärelle, on meininki vaan luontevasti alusta asti lähtenyt remellyksenä. Jay on pienestä asti kuunnellut kaikista serkun syöttämistä levyistä nimenomaan rumpufillit. Herrojen yhteisessä hommassa keikat ovat alusta kulkeneet luontevalla ”mennään baariin soittaan perseet” sen sijaan että mentäisiin juomaan ne perseet.
Jaakko & Jay on nimenomaan kyseisten herrojen oma temmellyskenttä, jonka tekemisiin tai tyylivalintoihin ei muilla ole sanomista. Jay kertoo että esimerkiksi heidän kolmen biisin lättynsä levynkannen piti olla nimenomaan heidän oma kantensa eikä muiden viritelmät. ”Jos sillä mitä ollaan kaksin tehty itte, on päässyt tähän asti niin eihän tässä kohtaa kannata alkaa muuttaa asioita”, Jay pohtii. Käskyt ulkopuolelta eivät toimi.
Vaikka ulkopuolinen stailaus ei tulisi kyseeseen, eikä minkäänlaisiin poliittisiin kinkereisiin ole halua, niin kaksikolla kuluu raipakasta tyylistä johtuen soittovälineitä sen verran paljon että heittämääni kysymykseen suhteesta soitinsponsoreihin kaksikko ei suhtaudu täysin kielteisesti. Mutta mihinkään isojen lafkojen mainosmieheksi Jay ei lähtisi. Jaakko toteaa että jonkun pienen lafkan sponssin voisi ottaakin. Kuvitelkaa Jaakolle oma Landola-mallisto… Keikkojen kulukorvaukset ei valitettavasti kata kapuloita ja kieliä ja niitähän menee joka keikalla. Ihan tosissaan duo ei taida lopulta olla sponsoreita hakemassa. Jay havahtuu ajatukseen että entäs jos joku bissefirma sponssaisi joka keikalle juomat? Virossa kaksikko oli jollain Sakun tukemalla festarilla soittamassa ja lavalla oli Ale Coqia janojuomana. Jossain vaiheessa festarijärjestäjä tulee vaihtamaan bisset Saku-siksariin…
Mitään selkeää biisintekokaavaa kaksikolla ei ole, treenikämpällä tai kämpillä jamitellaan. Jayn mukaan biisit syntyy siten, että Jaakko tulee kitaran kanssa kulman takaa ja tokaisee että ”Kato, meikä teki riffin”, soittaa sen ja se kuulostaa tosi hyvältä, treenataan sitä joku päivä. Sitten mennään treenikselle ja riffi on tottakai kokonaan unohtunut ja sitten aletaan miettiä että ”eikös sulla ollut uus riffi?” Ja sitten sitä haeskellaan ja se ehkä löytyy. Ja sitten se soitetaan keikalla päin seiniä kunnes se jossain vaiheessa löytää muotonsa. Varsinaisia sessioita ei ole tarvinnut järjestää, vaan biisejä syntyy ilman tuskallista vääntämistä.
Rusinana simapullon pohjalla pistän poijat pohtimaan että mikä siinä Jaakon & Jayn musiikissa nyt on niin erityistä? Hetkisen päänahan rapsutuksen jälkeen Jay tiivistää että se nyt on sellasta vitun apinointia. Miksi sitä jengi sitten tykkää kattoa, siihen Jay ei osaa sanoa juuta eikä jaata. Levylle ei samaa apina-meininkiä varmaankaan saada ikuistettua, mutta siinä täytyy sitten olla jotain muuta juttua. Meiningin toki saa kuulumaan, mutta ei se kuitenkaan ole sama asia kuin itse keikka. Live-DVD ensimmäisenä julkaisuna voisi olla aika kova… Mutta sehän nähdään sitten, kun levy ilmestyy. Eihän Jaakko & Jay ainakaan tähän mennessä ole ollut mikään levy-bändi. Keikoilla niitä joitain lättyjä on kaupattu, ei niitä mihinkään ole koitettu tarjota. Vasta siinä vaiheessa kun kaksikko jo oli Fullsteamin myytävänä niin sieltä päin oli kysytty että oliko teillä jotain levyäkin?
Sata miljoonaa vahvistinta taustalla-aika alkaa ehkä jäädä taakse. Tulevaisuudessa musiikki saattaa koostua melkoisen minimalistisesta meiningistä. Sikäli mikäli tällainen trendi on puskemassa esiin, saattaa Jaakko & Jay olla hyvässä paikassa iloisen remellyksensä kanssa. Eikä siihen mitään trendiä edes tarvita. Virveli, pelti ja akustinen kitara riittää. Ja Hyvä meininki.
Teksti ja mustavalkolivekuva: Ilkka Valpasvuo, kuvat: Tolski Pannahinen / www.myspace.com/jaakkonjay
