Laibach (SVN)
09.03.2011
Nosturi / Helsinki
Slovenialaisten 30-vuotisjuhlakiertue toi Suomeen uusia sovituksia klassisista biiseistä.
Laibachin 30-vuotisjuhlakiertue toi Slovenian tunnetuimman yhtyeen jälleen Suomeen, jossa tämä avant-garden ja martial industrialin syövereitä tutkinut ryhmä on nauttinut jo pitkään vankasta ruohonjuuritason suosiosta. Eipä siis ihme, että Nosturi oli pakkautunut täyteen väkeä, kun Milan Fras ja kumppanit tarjosivat kansalle lähes kahden tunnin annoksen päivitetyillä soundeilla terästettyä industrialia.
Slovenialaisten viime vuosien aikana tekemät kokeilut klassisen musiikin saralla ovat luoneet, jopa Laibachin mittakaavassa, poikkeuksellisia teoksia. Vuonna 2008 julkaistu Laibachkunstderfuge sovitti Johann Sebastian Bachin keskeneräiseksi jääneen työn industrial-muotiiin ja vuotta myöhemmin ilmestynyt VolksWagner käsitteli Richard Wagnerin teoksia. Näillä kohdin maailmalla esiintyi itse asiassa kaksi keikkailevaa kokoonpanoa, joista toinen esitti klassisten teosten settiä ja toinen keskittyi industrial-junttaan. Viimeisimmällä juhlakiertueellaan Laibach on kuitenkin hylännyt, ainakin toistaiseksi, klassiset säveltäjät, ja myös Nosturissa yhtye keskittyi muiden levyjensä materiaaliin.
Settilista seurasi suhteellisen kronologisesti yhtyeen historiaa, alkaen ensimmäisistä albumeista ja päättyen 00-luvun menestyskiekkoihin. Näin keikan alkupuoli oli monelle paikallaolijalle varmasti hiukan outoa, sillä esimerkiksi mainio Brat Moj julkaistiin jo vuonna 1984 pienelle huomiolle jääneellä ep:llä. Samoin Nova Akropola -albumin nimibiisi, sekä majesteetillisen kolahteleva Krvava gruda - plodna zemlja saivat kohteliaan, mutta pidättyneen vastaanoton. Yhtye esiintyi vakuuttavasti Frasin noustessa koko tilan keskipisteeksi, mutta ilmassa oli yhä selvää odotuksen tunnetta.
Pitkin alkukeikkaa kasautunut lataus purkautui viimein Tanz mit Laibachin kajahtaessa ilmoille. Klassisen WAT pitkäsoiton ässäbiisiä oli sovitettu uuden ajan hengessä reilumman puoleisesti, mutta tässä kohdin jalostustyö toimi. Aivan samaa ei voi tosin sanoa samalta albumilta napatusta Du Bist Unser siivusta, joka oli menettänyt päivityksen yhteydessä suurimman osan alkuperäisestä voimastaan. Samoin alkujaan nerokkaan minimalistinen Hell: Symmetry ei ainakaan hyötynyt lisääntyneestä massastaan, joka flirttaili selvästi tanssilattioiden kanssa.
Yhtäkaikki kappaleet kelpasivat yleisölle mainiosti uudistetuissa muodoissaankin. Allekirjoittaneenkin on pienen kitinän jälkeen todettava, että bändi ansaitsi kiitokset monilla ratkaisuillaan. Esimerkiksi samaiselta WAT-albumilta lohkaistu Das Spiel Ist Aus, sekä vanha DAF-laina Alle Gegen Alle kuuluivat näihin positiivisiin yllätyksiin. Näissä kohdin jalostus johti johonkin uuteen ja raikkaaseen, joka antoi sävellyksille tyystin uudenlaista voimaa ja osoitti, ettei Laibach ole kangistunut kaavoihinsa edes kolmen vuosikymmenen jälkeen.
Setin loputtua väki ei hievahtanutkaan, ja raikuvien aplodien saattelemana saattoi alkaa esityksen seuraava osuus. Viimein yhtye otti käsittelyyn Volk albumin materiaalin, joka rakentuu pelkistä kansallislauluista ja näistä ensimmäisenä esitettiin tietenkin America. Lähi-idän sotien ryvettämä maa sai taustakankaille symboleikseen tähtilipun sekä öljytornit ja pumput, jotka kertovat enemmän kuin tuhat ivaavaa sanaa. Samoin Anglia esitettiin ironisen sävyn sekä voimakkaan kuvavirran kera, ja yhdessä nämä kappaleet edustivatkin illan yhtä lakipistettä, jolloin yhtyeen ja yleisön välinen vuorovaikutus muuttui suorastaan taianomaiseksi. Aivan samoihin sfääreihin ei yltänyt Francia, jota oli muokattu taas niin kovalla kädellä, ettei biisiä tahtonut alkuun edes tunnistaa.
Jälleen bändi poistui lauteilta ja jälleen se taputettiin takaisin, aivan kuin kaikkea olisi ohjaillut tarkkaan varjeltu käsikirjoitus. Oli koittanut esityksen viimeisen luvun aika, ja se sai tällä kertaa muodon God is God. Kyseinen kappale on Jesus Christ Superstar -albumin kirkkaimpia tähtiä ja näin päätöksenä enemmän kuin sopiva. Jumalaisen julistuksen tauottua kello osoitti melkein yhtätoista, ja oli aika ynnätä koettua.
Vaikuttavimmat esiintymiset ovat aina enemmän kuin vain pelkkää musiikkia. Näissä tilanteissa ääni on paljon enemmän kuin pelkkää ääntä, sanat saavat uusia merkityksiä ja taustalle heijastuva kuvien virta on muutakin kuin pelkkää visuaalista silmäkarkkia. Laibach on 30 vuoden aikana jalostanut tyylinsä taiteeksi, jota ei voi kuin ihailla. Musiikki on toki keskiössä, mutta satiirin, ironian ja monitasoisten ilmaisujen kanssa leikittelevä yhtye tuntuu olevan aina askeleen edellä.
Teksti ja kuvat: Mika Roth
