• Arviot
  • Levyt
  • Pienet
  • Livet
  • DVD
  • Kirjat
• Haastattelut
• Artikkelit
  • Ajankohtaista
  • Klassikko
  • Sarjakuvat

Manic Street Preachers: Lifeblood

Epic

Lifeblood on Walesin kolmikon tuorein studioalbumi. Tällä levyllä ei ole massiivisia, If You Tolerate This…- tyylisiä koko kansan ralleja, mutta siltä löytyy paljon muuta. Kantaa voi ottaa ilman rähinääkin, suuria sanoja voi höystää kevyellä poppenpollilla, ei siihen raskaita kitaravalleja tarvita.

Koko albumilla on kevyt, huojentunut tunnelma. Ollaan kaukana ahdistusta ja masennusta henkivästä This Is My Truth, Tell Me Yours-albumista.. Ja hyvä niin. James Dean Bradfieldin ääni soi kirkkaampana kuin koskaan ja kitaroiden sijasta tehokeinoina käytetty piano/koskettimet kaikuvat iloisesti kasari-hengessä. Mieleen juolahtaa U2:n loistavat ensialbumit. Silti sanoma on painavampaa kuin Bonolla konsanaan. Ja hyvä niinkin.

Vaikka kitaristi Richey Edwardsin katoamisesta on kulunut jo 9 vuotta ja vaikka Manicsit ovat tehneet jo lukuisia levyjä ilman häntä, en voi olla kuulematta häntä tällä uudellakin albumilla. Richeyhän oli bändin perustajajäseniä ja jonkinlainen bändin ikoni ennen mysteeristä katoamistaan USA:n promokiertueen kynnyksellä vuonna 1995. Sen koommin ei hänestä ole kuulunut, mutta vielä eivät fanit eivätkä Richeyn perhe ole luovuttaneet. Tuntuu, ettei muu bändikään ole luovuttanut. Richeystä ei paljon puhuta, mutta lyriikat puhuvat puolestaan. Albumin neljäs raita, A Song For Departure – särkyneiden sydänten ja lohduttomien jäähyväisten sielunmessu, Emily – ei ole väliä, kuka Emily. Hän voisi olla Richey, hän voisi olla naapurin täti. Mieleen tulee myös nimiyhteys Jack Nicholsonin tähdittämästä elokuvasta Emily on poissa. Poissa joku totisesti on. To Repel Ghosts – Richeyn (mahdolliselle) haamulle.

Ensimmäiseksi sinkuksi on lohkaistu albumin kakkosraita, The Love Of Richard Nixon. Ensi kuulemalta kuvittelin, että tässähän ylistetään entistä suurvallan presidenttiä, mutta kyse lieneekin rankemman puoleisesta kettuilusta. Nixonhan muistetaan Yhdysvaltain 37.presidenttinä ja ensimmäisenä presidenttinä, joka joutui itse irtisanoutumaan. Ei ollut salamurhaa. Ei tullut historian kirjoihin merkintöjä suurista, hyvistä teoista. Tuli Watergate-skandaalista ja Vietnamin sodasta. ”Yeah, they all betrayed you, yeah and your country too…” Suurmiehet ovat aina olleet Manicsien suosiossa, kuten Fidel Castro, joka oli itse paikalla bändin vieraillessa Kuubassa muutama vuosi takaperin. Tämä ja kuubalaisesta pikkupojasta, Eliahista tehty biisi olivat varmasti viimeisiä niittejä sille, ettei bändi Amerikan mantereella tule lähiaikoina saamaan jalansijaa. Kirjaimellisesti. Toisella puolella maapalloa se on hyvinkin mahdollista. Neuvostoliiton uudisaikeet ovat innoittaneet albumin kahdeksatta raitaa, Glasnostia. Biisin teksti kannustaa ehkä kuitenkin jokaista oman elämänsä uudistamiseen, eikä niinkään ylistä entistä Neuvostoliiton mallia. Silti en ihmettelisi, vaikka jonain päivänä Punaisella torilla kuuluisi Scorpionsin Winds Of Changen sijasta tämä kipale tai vaikkapa If You Tolerate This, Your Children Will Be Next.

Väittäisin, että tämä on yhtenäisin ja tasapainoisin Manic Street Preachers-albumi ikinä. Turhia ns. täyttöbiisejä ei löydy, jos ei massahittejäkään. Bändin ei tarvitse enää todistella kenellekään yhtään mitään ja Lifeblood on hieno ja perusteellinen osoitus siitä.

Kommenttien keskiarvo:

Nimetön kommentoi 12.11.2004:

Pisteet:

Olen arvostelijan kanssa täysin samoilla linjoilla. Kuka lienee tämä Minna Auvinen, verbaalivirtuoosi ja musiikintuntija.

Nimetön kommentoi 16.11.2004:

Pisteet:

"Emily – ei ole väliä, kuka Emily. Hän voisi olla Ritchie, hän voisi olla naapurin täti. Mieleen tulee myös nimiyhteys Jack Nicholsonin tähdittämästä elokuvasta Emily on poissa. Poissa joku totisesti on. To Repel Ghosts – Richien (mahdolliselle) haamulle."

hahhahhah, kyllä on väliä kuka Emily, kyseisessä laulussa nimittäin Emily Pankhurst.

http://www.holysmoke.org/sdhok/fem048.htm

http://www.spartacus.schoolnet.co.uk/WpankhurstE.htm

Myös sillä on väliä kuinka Richey Edwardsin nimi kirjoitetaan oikein.

Nimetön kommentoi 04.12.2004:

Pisteet:

Tosiaan upea albumi! Ja miten aina voi olla niiin vaikeata kirjoitta Richeyn nimi väärin, eli ihan Richey James Edwards (synt. nimi: Richard James Edwards).

Nimetön kommentoi 07.12.2004:

Pisteet:

Tämä on hieno kokonaisuus, jossa otetaan tosiaan rennosti. Ei liian pitkä, kuten edellinen, ja myös ehjempi. Mukana Manicseille ei niin tyypillisiä soittimia kuten huuliharppu (mm. Cardiff afterlife). Empty souls on loistava biisi, odotan vaan että tulevat taas Ruisrockiin ensi kesänä niin saa fiilistellä. Kaiken kaikkiaan kiva kuunnella levyä ahdistumatta, joskaan viime levyt eivät niin kovin ahdistavia ole olleet. Ja arvostelu oli hyvä, 10+ ja papukaijamerkki!

Nimetön kommentoi 07.12.2004:

Pisteet:

Mielestäni arvostelu oli erinomainen, syvällinen, asiantunteva ja fiiliksellä kirjoitettu.

Nimetön kommentoi 07.12.2004:

Pisteet:

Tämä on edellisille kommentoijille: Kyseisen levyn arvostelussa kirjoitetaan Richeyn nimi seuraavilla tavoilla: RICHEY ja RICHEY EDWARDS. Ensimmäinen nurisija itse muka "siteeraa" kirjoittamalla RITCHIE ja toinen hinkuu nimien väliin Jamesia. MIKÄ TEITÄ VAIVAA??? Miten haluaisitte nimen kirjoitettavan, jos arvostelijan versiot ovat mielestänne niiin kovin vääriä?!?