Majesty

Kakkosalbumillaan Mando Diao osoittaa osaavansa tehdä hyvää rockia eli todistaa saman seikan kuin jo ensimmäisellä Bring 'Em In -levyllään (2002). Kyynisimmät voisivat pitää yhtyettä yhden tempun ponina, joka vain toistaa itseään. Ykköslevyyn tykästyneet sen sijaan osaavat arvostaa kvartetin hyviä ominaisuuksia, joihin lukeutuu ennen kaikkea taito kirjoittaa korkealuokkaisia biisejä. Fanit myhäilevät tyytyväisinä nuoren ja kiehtovan rock'n'roll-estetiikan parissa, joka toisaalta on sitä samaa, mitä jo muinaiset englantilaiset soittivat kaukaisella 60-luvulla. Vaatekaapitkin näyttävät pojilla olevan kunnossa, aivan kuten Suomen vastaavalla The Sweetiesillä.

Hyviä lauluja riittää: Cut The Rope, God Knows, ensimmäinen singlelohkaisu Clean Town, Down In The Past, If I Leave You ja White Wall. Levyn parhaat kappaleet edustavat Mando Diaon nopeampaa ja rokkaavampaa ilmaisua. Hitaammat kappaleet eivät toimi samalla teholla, All My Sensesiä lukuun ottamatta, mutta tarjoavat tarvittavaa vaihtelua levyn dynamiikkaan. Harkitun huolimattomat vokaaliosuudet hoituvat sekä Björn Dixgårdin että Gustaf Norénin toimesta.

Ensilevyn tuoreus, jos sitä termiä voi tämänkaltaisen retroilun yhteydessä käyttää, tuntuu hiukan hiipuneen. Samoin yhtyeen kiihkeys, joka on tämänkaltaisessa rockissa elintärkeä tekijä, tuntuu laimeammalta kuin aikaisemmin. Aikaisempaa intoa jää kaipaamaan. Onko yhtye kypsynyt liikaa? Johtuneeko vaikutelma sitten uuden levyn sliipatummasta tuotannosta vai onko aika kullannut muistot Hurricane Barin kansilehtisen tavoin, mutta debyytti teki suuremman vaikutuksen. Mieluummin kuuntelen Bring 'Em In -levyä tai The Libertinesin tuotoksia kuin ruotsalaisten uutukaista. Kyllä Mando Diao silti maalaisensa The Unisexin ja The Perishersin popkamppailussa päihittää.