Eternal Erection: On Top

Eat This Music

Eternal Erection on saarnannut ja purkittanut biletyshenkist�, suht suoraviivaista funk-epistolaansa rakkaudella nyt jo kolmen levyn verran. B�ndi on j��nyt ainakin toistaiseksi p��kaupunkilaiseksi ilmi�ksi, mik� ei liene ihme: onhan funk urbaania musiikkia. Kappaleista vastaavat suurimmilta osin yhtyeen johtohahmo Rick Lover ja kitaristi Ray Slick. Kuultavana ja ennen kaikkea tanssittavana on kolmetoista uutta raitaa.

Discoisalla, princem�isell� Barry White -linjalla jatkuu meno edelleen. Esikoislevyll� Family Tree (1998) EE:n saundi oli riisutumpi, ja siit� se jalostui tuotetumman kuuloiselle, muttei silti kliiniselle kakkoslevylle No Funk About It (2000). Sill� vierailevat eiv�t-niin-ihanat rapparit on vaihdettu t�lle levylle ihanaan Marjo Leinoseen, ja grooven vuoristorata on pohjimmiltaan muuten tutun timmi�. Torvet t�r�j�� ja banjot soi.

Sanoisin, ett� t�m� levy on Eternal Erectionia turskeimmillaan. Loverin muheva, hykerrytt�v� ��ni valtaa stereokuvan siin� m��rin, ett� jos erehdyt kuulokkeilla kuuntelemaan, niin varaudu siihen tunteeseen, ett� sinua ryhdyt��n korvaan. Kappaleiden kokonaisuus on mielest�ni t�ll� levyll� tasalaatuisempi kuin edellisill�, mik� on kaksipuolinen kolikko: materiaali on miellytt�v��, mutta aiemmilla ��nitteill� oleviin klassikkohitteihin tyyliin Genetics, Funky P-Car ja C�mon ei valitettavasti nyt yllet�. Lis�ksi kappaleiden sis�inen osien vaihtelevuus ylitt�� paikoitellen levottomuuden rajan. On kuitenkin selv��, ett� n�m� piisit potkivat aivan t�ysill� ainakin liven�.

Genren sis�isiksi makukysymyksiksi menee. Levyn hankkijan tulee varautua hulluttelevaan bilefunkyyn, jossa on paljon tavaraa ja jeejeet� joka kappaleessa. Faneille EE ei tuota pettymyst�, mutta mik�li funkin yst�v� on kallellaan riisuttuun ja rupisempaan The Meters -tyyppiseen s�undimaailmaan, saattaa tulla Amadeus -leffasta tuttu �Too Many Notes� -reaktio. Lis�ksi ainakin itsell�in� her�si kysymys, ett� olisikohan t�ss� hullunmyllyss� kannattanut hieman hilient�� v�lill�? Nyt paahdetaan huomattava osa ajasta t�ysill�, ja vasta slowareissa korva p��see tupakkatauolle. Koko levyn alkuun, The Funky Bus Themen ensimm�iseen puoliminuuttiseen kiteytyy jotain pid�telty� seksualiteettia, jota olisin kaivannut moneen muuhunkin paikkaan.

Mutta hei: mainio ja koherentti levyh�n t�m� on. Ei muuta kuin Soul Smasher soimaan, laavalamput l�mpi�m��n ja alakerran ilmoitustaululle naapureita varten lappu, jossa lukee notta t�n� y�nn� mustat p�iv�t aamuviiteen, hajotkaa siihen!