Johanna

Jo yli kymmenen vuotta omaa tietään kulkenut Absoluuttinen Nollapiste on lykännyt ulos kuudennen pitkäsoittonsa. Vaikka yhtyeen aivan omaa laatuaan olevan sanoittajan Tommi Liimatan sanoitukset eivät ole aikojen saatossa paljoa inflaatiota kärsineet eikä kuuntelevaa yleisöä päästetä sen helpommalla kuin ennenkään, on askeleita kohti laajemman yleisön kuuntelutaajuuksia otettu. Mutta pääasiassa saundipuolella. Kitaristi-kosketinsoittaja Aki Lääkkölän yhdessä Liimatan kanssa luoma äänimaailma on entistä popimpaa, silti vain ja ainoastaan Nollapisteeltä kuulostavaa. Joku kriitikonrenttu juuri kehui ChiliPippuri –jutussaan, että eikös kaikki hyvät bändit siirry vanhetessaan popimpaan suuntaan? Siinäpä pohdittavaa...

Basisti Aake Otsalan, lyömämestari Tomi Krutsinin ja taustalaulusta vastaavan Teemu Eskelisen, joka tämän levyn myötä on siirtymässä pois Nollapisteen kokoonpanosta, täydentämän yhtyeen saundin tunnistaa heti levyn aloittavassa Pyhässä Nynnyssä. Biisi alkaa hiljalleen ja Liimatan puhelaulama on voimakas halu elää, on voimakas halu kuolla kantaa pitkälle. Jatko-osaksi en laskisi Pyhä nynny 2sta, paitsi kehitysvaiheessa myöhemmin seuraavana tarinanosana. Alusta asti teemat, jokapäiväisen elämän, perheen, ystävien ja ihmiselämän kaaottisten kehitysvaiheiden pohdinta välillä hyvinkin absurdien vertauskuvien kautta tekee Nollapisteestä sen erikoisaseman arvoisen, missä bändi on paistatellut viimeiset vuodet. Älykkörockiksikin kategoroidun bändin tuorein Nimi muutettu kattaa enemmän tuollaista popimpaa osastoa, tosin livenä poijat rockaa edelleen!

Aurinko kaikennäkö, Eräät tulevat juosten ja Uin ja näin ovat melko lailla perusAbNokamaa, rauhallisen kieroista popeista kiihdytellään välillä melko huomaamattomiin kitarasooloihin ja kertosäkeisiin, joissa Liimatan äänenpainot pääsevät parhaisiin oikeuksiinsa. Radioaaltoystävällisimmäksi hitiksi jo kovasti listoilla soitetun Irene kaktuksen lisäksi nostaisin hulluttelevan Ipswichin. Annan lampaalle tekohengitystä Ipswichissä kuvittelemallasi niityllä. Heh. Hauskaa kuin Liimatta –sedän sarjakuvat, tosin helpommin sulavaa. Irene kaktus groovaa, ei sitä turhaan ole soittolistoilla pyöritetty. ...muurahaiset tulevat sinua kohti. Hei Irene kaktus, oli sammal, jonka nostit, niiden ovi. Taitaa piikikkäälle Irenelle käydä melko kylmät, muistan aikoinaan, kun ihmemies Macgyver taisteli noita muurahaismattoja vastaan. Painajaisiahan moisesta sikisi, selvähän tuo!

Tommi Liimatta, jos et vielä ole moista toteuttanut, niin ota onkeesi! Jalosta sarjakuvataiteesi animaatiomuotoon Absoluuttisen Nollapisteen tahdeissa. Viimeistään tulevat sukupolvet tunnustavat suuruutesi ja Suomesta tullaan tuntemaan Sibelius, Nokia ja Liimatta. Kyllä minun AbNo –levyni taitaa silti edelleen olla iki-ihana Muovi antaa periksi, olenhan nostalginen paskiainen.