92Dawn Recordings

Vuonna 2001 perustettu ja seuraavan vuoden syksynä ensimmäisen keikkansa heittänyt Rust on kakkosalbumillaan lisännyt rautaa tankoihin oikein reilusti. Näkemälläni tammikuisella Tavastian keikalla viisimiehinen ryhmä vaikutti ja vakuutti jo rouhivan raskaalla otteellaan, mutta vasta uunituoreella pitkäsoitolla Rustin uudemmat teot joutuvat todelliseen puntariin.

Debyyttilevy Softlyn keveämmät soundit ja Duran Duran lainat ovat siis mennyttä elämää, vaikka Songs of Suffocation ei aivan yhtä suurta kaahausta alusta loppuun olekaan. Äänimaisemaa on päivitetty reilusti, mutta silti kiinnittyy huomio ensimmäisenä vokalisti Mikko Herrasen entistä vahvempaan lauluun. Mitenkään aiempia töitä väheksymättä on todettava, että vasta nyt Herranen saa hengittyä toden teolla voimaa ilmaisuunsa. Moderni soundimaailma yhdistelee Alice In Chainsin rosoista tummaa uhkaa, tarttuvampaa pop-rock osastoa sekä raskasta metallia toisiinsa. Lopputulos onkin lopulta niin uniikki, että Songs of Suffocationin jokaisen kappaleen tunnistaa tekijöidensä jälkeläiseksi alta puolen minuutin. Kiekon tuottannut, äänittänyt ja miksannut Herranen on ohjannut bändiään rohkeasti uuteen suuntaan, eikä korjatun kurssin päätepiste vaikuta ainakaan nyt lainkaan hullummalta.

Songs of Suffocation rankentaa Rustin linjaa niin luonnollisella tavalla, että uusi albumi sujahtaa vaivatta bändin aikaisemman tuotannon jatkoksi. Vanhat tutut elementit ovat edelleen läsnä ja ryhmä osoittaa oppineensa pari uuttakin temppua. Kitarat rouhivat riffejä sopivalla voimalla, eikä rytmiryhmänkään mätkeestä löydä pahaa sanottavaa. Kiekon vakavin ongelma onkin lopulta sen kaikkinainen tasaisuus, mikä on ehkä tasapäistänyt kappalemateriaalia jo liiaksikin. Lisäksi muutaman biisin kohdalla olisi kaivannut vielä hieman lisää puristusta. Hyvä levy vaan ei loistava.