Jyväskyläläinen Mikko Heino on aiemminkin ollut Desibelin syynissä. Uudella seitsemän kappaleen äänitteellään hän kertoo tarinaa sekasorron keskellä eläneestä miehestä ja hänen hämmennyksestään. Asiaa ilmennetään pääasiassa akustisilla haaveiluilla, mutta myös kauhunsekaista elektronisempaa maailmaa löytyy. Kiire ei tunnu olevan kummallakaan tyylillä ja Heinon perimmäinen idea tuntuisikin olevan tunnelmien luominen. Ja koska tunnelmat ovat melkoisen eteerisiä ja avarasti pohdiskelevia, ei levy varmasti jaksa innostaa jos kuulijalla on kiire. Eli varaa aikaa.

Heinon laulun miksatun efektitukkoinen käyttö lähinnä ärsyttää, vaikka puhtaalla laulullaan mies tavoittaa hyvin tunnelman. Haikea piano ja jousisovitukset tekevät askelluksesta hetkittäin aika jylhää. Toki sitä herkkyyttäkin irtoaa. Kaiken kaikkiaan Heinon haaveilu ei oikein tahdo innostaa. Pysähtyminen menneen elämän ja uuden lehden kääntymisen taitekohtaan menee hiukan liian mahtipontisella ja kylmällä kaavalla. Kaikkein viehättävimpiä hetkiä Heino tarjoilee riisuessaan touhun pelkkään näppäilyyn. Pidin edellisestä enemmän.