Dark Sentiments

Widescreen Mode on saanut paljon aikaan siihen nähden, että Until The End on yhtyeen esikoisalbumi. Suomessa ei liene hetkeen ollut bändiä, joka olisi yltänyt ennen yhdenkään pitkäsoiton julkaisua vastaavanlaisiin saavutuksiin, kuin sataantuhanteen lataukseen Mikseri.netistä, kahteen YleX:n Himotuimmat-äänestyksen voittoon tai 68 000:een MySpace-ystävään, joka muuten tarkoittaa bändin olevan neljänneksi suosituin kotimainen pumppu kyseisellä sivustolla. Nyt WSM:n odotettu debyytti on kaikkien saatavilla bändin oman levymerkin julkaisemana.

Yli vuoden ajan työstetystä levystä lohkaistiin menestyssinkku Everlasting Bomb jo toukokuussa, ja vain tuon reilun kolmeminuuttisen verran bändiin tutustuneille voin kertoa, että albumi sisältää päälle neljäkymmentä minuuttia hyvin pitkälti samanlaista kamaa. Tyyliltään rouheasti rokahtavaa kitarametallia kiekko on alusta loppuun. Riffeissä ei turhaan ujostella, mutta kertosäkeet ovat lähes poikkeuksetta biisien seesteisimpiä kohtia ja selkeästi hittihakuisia. Voimaa, tarttuvuutta ja hyviä melodioita kertsit tarjoavat hyvällä prosentilla, mutta toisaalta ne ovat myös paljon samaan muottiin valettuja. Joka tapauksessa ainakin Without Me ja Dead Inside ovat kaiken kaikkiaan erinomaisia ralleja, ja kertosäkeet niiden kruunuja.

Vierailevia koskettimia löytyy monista biiseistä tuomassa sopivasti lisäväriä musiikkiin. Vakituista kiipparistia kokoonpanossa ei ole, mutta ehkä syytä olisi, sillä muuten kitaravetoiseen kamaan saisi siten sopivasti kontrastia, kuten mitä ilmeisimmin on tätä levyä tehdessä huomattu. Todetaan pikaisesti myös vokalisoinnin taso: Samu Brusilan ääni ei suuremmin sykähdytä, vaikka mitenkään huono se ei missään nimessä ole.

Levyjen soundipuolta olen harvemmin käynyt läpi, mutta Until The Endin äänimaailmasta minulle muodostui selkeä mielipide. Soundit ovat jossain määrin kapeat ja värittömät, laulu on miksattu vähän liian alas, ja koko paketti on negatiivisella tavalla erottuva. Ilmeisesti bändin pojat siitä kuitenkin pitävät, kun siihen on pitkän väännön jälkeen päädytty, mutta minun mieleeni se ei ole. Tähänastinen palaute levystä on jakautunut erinomaiseen ja lähes totaaliseen alasampumiseen. Oma näkemykseni sijoittuu näiden välimaastoon, vaikka lopullinen kuva levystä on ehdottomasti hyvä.