Elements

Turkulaisen valoisan kitarapopin yksi mielenkiintoisimmista tekijöistä, debyyttinsä jo neljä ja puoli vuotta sitten julkaissut Daisy, pääsee viimein kakkosalbuminsa julkaisuun. Jo debyytillään kohtuullisen kiinnostavaksi itsensä tehnyt viisikko on kärsinyt melkoisia takaiskuja, jotka osaltaan selittävät näinkin pitkää taukoa levyjen välillä. Iso levy-yhtiö antoi kenkää, uuden materiaalin sisältänyt tietokone sanoi poks ja lopulta bändin treenikämppä paloi – tuhoten yhtyeeltä paitsi laitteet ja soittimet, myös studion ja siinä sivussa sen uuden materiaalin varmuuskopioineen kaikkineen. Vaikeuksien kautta voittoon, sanoo sananlaskukin ja Daisylle ne ovat kuulijan näkökulmasta tehneet vain hyvää. Sillä It´s About Timen täysin uudelleen luotu materiaali on parasta Daisya tähän mennessä!

Heti levyn avaavat kaksi sävellystä heittävät isot odotukset loppulevylle - The Crashin tapaan Van Halenin Jumpia hyödyntävä Go! on hieno, rennosti hymyilevä energiapakkaus ja hieman rauhallisemman Lemonator-materiaalin parhaita hetkiä muistuttava Invincible kimaltelee mahtavan autereisesti ja kaartaa kauniin harmonisesti. Avainkysymykseksi nousee, pystyykö yhtye pitämään samaa tasoa koko kahdentoista kappaleen levyn läpi?

Messagen harmonisuus yhdessä reippaan poljennon kanssa jatkaa hyvin, Habit heleilee jousisovituksineen komeasti antaen hienosti tilaa laululle. Ensimmäisten biisien mahtavuuteen asti yltää jälleen kevyesti progeileva It Takes Time (To Travel Back In Time). Kun sekä hymyilevän reipas My Heart Is Adrift ja haetun epävireisesti rockaava Die For You jatkavat omasta puolestaan hommaa liput liehuen, alkaa olla selviö että pitkä tauko ja takaiskut ovat saaneet Daisyn puristamaan kasaan mahtavan albumin. Jo radiolaineilla keinuskellut Heartbeat jatkaa hyvää latua mukavan irtonaisella vuorotahdilla, mietteliäästi aurinkoisella hangella.

Hiukan eri ilmeellä eli lähes loungesti soul-kepeilyn parissa haaveileva Options (She´s A Woman) on mainio välipala, kasari-koneisesti leijaileva Need You kasvaa komeasti pikkuhiljaa. Akustisen viipyilevästä suhina-alusta melankoliakaareen kasvava Endlessly ja samassa hengessä pienesti psykedelinen Magic Ride naulaavat arkun viimeiset naulat ja bändin tähän mennessä upein kokonaisuus on valmis. Notkahduksia ei oikeastaan ole vaan Daisy rullaa alusta loppuun asti erittäin tasapainoisesti ja kauniisti. Jos tästä olisi vielä muutaman ysin tasosta napakymppiin osuvan yksittäisen heiton saanut nostettua, niin levyä voisi sanoa täysosumaksi. Loistava se on näinkin!