Guns N� Roses: Chinese Democracy

Geffen

Chinese Democracy on teos, josta on mahdotonta kirjoittaa tyhjent�v�� arviota. Levyn p�yristytt�v� 14 vuoden valmistumisaika, moneen kertaan ylittyneet budjetit ja alati vaihtuva tekij�kaarti loivat Chinese Democracyn ymp�rille legendan, jonka vertaista ei rockmaailma ole ennen p��ssyt todistamaan. Valitettavasti tuon legendan syntyminen vaati uhrikseen yhden aikamme parhaista rockb�ndeist�, sill� levyn nauhoitusten aikana kaikki klassisen GNR-kokoonpanon j�senet erosivat yksi kerrallaan. Se, ett� yksin�iseksi kuninkaaksi valtaistuimelleen j��nyt Axl Rose p��tti jatkaa Guns N� Roses-br�ndin olemassaoloa uuden miehityksen kera, kertoo joko suunnattomasta itseluottamuksesta tai todellisuustajun puutteesta. Todenn�k�isin vaihtoehto l�ytynee jostain niiden v�limaastosta.

Vaikka Chinese Democracyn syntyhistorian traagisuutta ja jopa tragikoomisuutta ei voinekaan kiist��, on kuitenkin perusteellisesti v��r� l�ht�kohta peilata levy� ainostaan sen syntyhistorian kautta. Se, ett� Chinese Democracya hinkattiin (tai oikeammin julkaisua pantattiin) ikuisuudelta tuntuva aika, ei tee levyst� itsess��n sen huonompaa � tai parempaa. Helpointa on mietti� asiaa siten, ett� jos Chinese Democracy olisi ilmestynyt vaikkapa vuonna 1998, ei sen osakseen saama kritiikki olisi varmasti ollut niin automaattisesti negatiivisesti latautunutta. Totuushan on, ett� tyrm��v�� kritiikki� on huomattavasti helpompaa tuottaa kuin objektiivista ja rakentaavaa � ja t�ss� suhteessa Chinese Democracy ja Axl Rose ovat maailman helpoimmat maalit. Valitettavaa on my�s se, ett� valta-osa Chinese Democracya lyt�nneist� skribenteist� oli jo etuk�teen p��tt�neet mielipiteens� levyst�. Se, ett� sille edes annettaisiin jonkinlainen sauma todistaa toisin, on sula mahdottomuus.

Chinese Democracyyn on vaikea suhtautua uutena julkaisuna, sill� liki kaikki sen sis�lt�m� materiaali on ollut netin ihmemaailmassa jaossa jo vuosikausia. Esimerkiksi Madagascar, I.R.S. ja Better ovat jokaiselle yhtyett� v�h�nk��n viime vuosina seuranneelle tuttuja, ovathan ne ottaneet paikkansa my�s Gunnareiden nykyisess� keikkasetiss�. Yll�tt�vint� n�iss� kappaleissa onkin se, ett� ne eiv�t lopullisessa muodossaan ole juurikaan muuttuneet - mm. Madagascarin olisi nykyisess� muodossaan voinut huoletta julkaista jo 2000-luvun alussa. My�s t�m� tukee sit� olettamusta, ett� Chinese Democracy on seissyt muuttumattomana Axlin kovalevyll� i�t ja ajat, vain odottamassa oikeaa hetke�.

Chinese Democracy on parempi levy kuin monet haluaisivat tunnustaa. No okei, onhan se hyvin ep�tasainen ja selv�sti ylipitk�, mutta min��n sieluttomana egonjatkeena sit� ei tule pit��. Axlin levylle kokoama todella sekalainen seurakunta hoittaa tonttinsa hyvin, erityinen maininta tulee antaa tyylitietoiselle basistille, Tommy Stinsonille, joka on vahvasti osallistunut my�s biisinkirjoituspuolelle. Levyn kitara-armeijasta parhaiten suorituu Robin Finck, jonka soolo There Was A Timessa lukeutuu ehdottomasti levyn hienoimpiin hetkiin. Bucketheadin ja Bumblefootin mikroprosessorin tehokkuudella esitetyt tilutukset eiv�t puolestaan sovi hyv�ll� tahdollakaan t�lle levylle. My�nnett�v� toki on, ett� esim. Bucketheadin t�ysin j�rjenvastaisessa �kitarasankari ulkoavaruudesta�-h�rh�ilyss� on tietty� perverssi� karismaa.

Axlin taidot balladien kirjoittajana eiv�t ole kadonneet mihink��n. Ja miksi olisikaan, sill� mies, joka kyynisyytt� ja kitchi�kin uhmaten onnistui sorvaamaan November Rainista ja Estrangedista modernin rockin virstanpylv�it�, ei voi olla t�ysin heppoisilla ev�ill� varustettu. Esimerkiksi Better, Street Of Dreams ja There Was A Time ovat t�st� jatkumosta ensiluokkaisia n�ytteit�. Suuria tunteita huokuvia kappaleita, joista selv�sti paistaa Axlin ikuinen rakkaus ELOn ja Elton Johnin kaltaisia artisteja kohtaan. Pahiten Chinese Democracy karahtaakin kiville juuri rankemissa rock-paloissaan, sill� nykyisess� GNR:ss� ei ole ket��n, joka pystyisi riffeill��n vastaamaan Slashin ja Izzyn asettamiin panoksiin. J�lkimm�isen v�rv��minen takaisin riveihin ei tosin liene mik��n mahdottomuus, sill� Izzyn nimi paistaa levyn kiitoslistalta ainoana ex-gunnarina. Se, jos mik� olisi Axlille todellinen lottovoitto ja mahdollistaisi sen, ett� Guns N� Rosesilla olisi oikeasti tulevaisuutta b�ndin�. On hyv� muistaa ett� helvetti on j��tynyt ennenkin ja mahdottomiltakin vaikuttaneet comebackit ovat tulleet lihaksi.

Kommenttien keskiarvo:

vvkuit kommentoi 08.12.2008:

Pisteet:

Ikiaikaisena Gunnari-diggarina minulle riitt�� periaatteessa se, ett� kuulen Axlin laulua uusin biisein h�ystettyn�. Taannoinen Sebastian Bachin Angel Down-mestariteos hipoi nerokkuutta paitsi tuottaja Roy-Z:n, my�s Axlin osallistumisen vuoksi. Kylmi� v�reit� virtasi pitkin selk��, ent� jos sittenkin...?

Helvetti j��tyi ja Chinese Democracy tuli ulos. Eih�n se kuulosta ollenkaan vanhalta Guns N' Rosesilta, mutta mit�p� siit�? Levyn� se on erinomainen, ja t�ydellisyydest� sen erottaa vain 15 minuuttia liikaa pituutta ja k�k�t soolokitarat. N�m�k��n eiv�t yksin riit� tekem��n levyst� mill��n tavalla huonoa - ainoastaan ei-t�ydellisen.

Olen kuunnellut levy� nyt noin viikon repeatilla, eiv�tk� kyll�stymisen merkit ole viel� ilmoittaneet itsest��n. Sanokaa mit� sanotte, minusta levy on klassikko jo nyt. Levylt� l�ytyy jatkuvasti uusia virikkeit� ja mielenkiinto pysyy yll� nimenomaan vaihtelevan dynamiikan takia. En rehellisesti sanoen odottanut t�lt� levylt� juuri mit��n, mutta niin vain Axlin pentele meni ja teki mahdottomasta totta.

Seuraavan mahdottomuuden toivoisin tapahtuvan Izzyn paluun muodossa (mik� ei edes ole mahdotonta), ja sen j�lkeen muut...maailma on valmis kautta aikain suurimmalle comebackille.