Pekka Myllykoski & Jyt�jemmarit: Viimeinen boheemi

Suomen Maaseutumusiikkiyhdistys

T�m� albumi olisi voitu tehd� vuonna 1993, 1989 tai 1996. Se olisi voinut soida matkahuollon baarin jukeboksissa miesten selaillessa Iltalehte� kulloistakin hallitusta kritisoiden. Pekka Myllykosken maailmassa boheemius tarkoittaa n�iden p�ytien p��ss� istumista, keskiolutfilosofian ikuista p�ivitt�mist�, lottokupongin taakse riimittely�. T�ss� mieless� Myllykosken & Jyt�jemmarien countryh�lkk�albumin otsikossa on per��, sill� v�hint��nkin uhanalaisesta lajista alkaa olla kyse. Ravintolassa ei saa polttaa ja Juicekin on kuollut.

Henkisen ilmastonsa lis�ksi Viimeinen boheemi muistuttaa edellisen laman ajan Suomea my�s soundiensa puolesta. Jyt�jemmarien kitaroiden kelme� ja ohut sointi tuo mieleen Grand Slamin, eik� jo mainitun Leskisen vaikutus muutenkaan ole pieni. Myllykoski pohjaa ilmaisunsa tiiviille ja orjalliselle riimittelylle, mutta j�lki on valitettavan usein ennalta arvattavaa riimin viedess� miest�, eik� miehen riimi�. Vaikka kappaleet huokuvat j�m�ht�neisyytt�, onnistuu Myllykoski persoonallaan tekem��n paketista varsin sympaattisen. Uho ja pateettisuus loistavat poissaolollaan vaikka esimerkiksi alkoholista lauleskellaan runsaasti.

Albumin kohokohdaksi nousee Kari Peitsamon Dream Onista tehty oiva k��nn�s Haaveile. Palvojansa menett�neen kaikkivaltiaan n�k�kulmasta laulettu Jumala-Blues erottuu my�s lukuisten rutiinivetojen seasta. Juice-vaikutteet tuodaan viimeist��n julki albumin p��t�ksess� Petterin mandoliini, jossa teksti� hurjastellaan Einarin polkupy�r�n s�veleen.

Yll�tyksi� ja haasteita Viimeinen boheemi ei tarjoa. Sen sijaan se vahvistaa entisest��n Myllykosken mainetta hyv�n� j�tk�n�, jossa yhdistyy kansanomaisuus ja karheahko taiteilu.