Pienet

Pienet - Joulukuu 2011

02.12.2011


Ra(u)hantekijä / Avida Dollars Chris & Salon des Refuses: Ra(u)hantekijä / Avida Dollars

Chris & Salon des Refuses on saatteen mukaan työstämässä jo debyyttialbumiaan, jota hehkutetaan tällä kahden raidan mittaisella näytteellä. Näin pienennäytteen perusteella on hankala tehdä vielä suurempia linjanvetoja, mutta alku vaikuttaa silti lupaavalta.

Ensimmäisenä kuultava Ra(u)hantekijä on voimakkaassa etunojassa kulkeva rallaus, jonka junttaavassa rytmissä on jotain alkuvoimaista. Chris on trionsa kanssa mainiossa vedossa, ja kun laulukin on miksattu riittävän pintaan, pääsevät pistävät lyriikat oikeuksiinsa. Kolmen ja puolen minuutin kaahauksen jälkeen biisi nousee vielä uudelle tasolle, kun outro lähtee fiilistelemään tyystin uusiin suuntiin. Kiekon toinen siivu Avida Dollars ei pysty samanlaiseen yllätykseen, vaikka perusvahva rokkaus onkin, sinänsä hienon kertosäkeen voima tuntuu vain hukkuvan jonnekin matkan varrelle.

Aika näyttää mitä tuleva pitkäsoitto pitää sisällään, mutta kahden biisin perusteella Chris trioineen ladannee kiekolle vauhdikasta indierockia, jossa kertosäkeet ja kitarakoukut ovat ne olennaisimmat jutut. Kumpikaan biiseistä ei ole selvä hitti, mutta näistä palasista saattaa saada rakennettua vaikka kuinka suuria biisejä, joten nyt vain niitä oikeita kaavoja etsimään.

Mika Roth


Stranger Crimson Crow: Stranger

Crimson Crown edellisestä esiintymisestä tämä aviisin sivuilla ei ole monta kuukautta, ja taas puskee uutta julkaisua. Tällä kertaa kyseessä on edeltäjiään huomattavasti lyhyempi kaksibiisinen sinkku, jonka kakkosbiisi kuultiin jo hieman toisessa muodossa Dream Within A Dreamilla.

Nimibiisi on edelleen turhan tuttua Crimson Crow'ta: raskaammalla sivuvierteellä soitettua rockiskelmää, jossa kyllä on jujua ja taidokkuutta, mutta ei erityisemmin makua. Strangerissa on melodinen koukku, vauhtia ja voimaakin laitettu napakkaan pakettiin, mutta missä biisissä ei ole? Sweet Sweet Sugarin pianoversio taas on vähän imelä ja ikävän staattinen. Vaikka tasaisuudessa on puolensa, ei vähänkään dramaattisempia ratkaisuja kannata ehdoin tahdoin vältellä. Versio kun kuitenkin osoittaa, että biisissä on ainesta.

Jani Ekblom


Power of Nightmares Freedomination: Power of Nightmares

Reilu vuosi sitten sain käsiini Freedominationin ensimmäisen demon, jolla bändi latasi maisemaan perinteistä NWOBHM ja thrash henkistä metallia pistävillä lisämausteilla ryyditettynä. Nyt on koittanut toisen julkaisun aika, ja vaikka tuliannos on kutistunut esikoisen kuudesta raidasta kolmeen, ei bändin voima ja potentiaali jää epäselväksi.

Viimeksi tulin verranneeksi yhtyettä Annihilatoriin ja kuinka ollakaan, kyseisen kanukkiorkan kitaristi/puolijumala Jeff Watersin soolo on päätynyt tällä kiekolla kuultavalle Hide Your Self siivulle. Huh, huh! Kuka vielä sanoo, että ihmeiden aika on muka ohi?

Freedominationin toisella kiekolla hommat toimivat mallikkaasti, vaikka lopputulos voisi kieltämättä olla persoonallisempikin. Rytmiryhmän luomat vankat perustat antavat kitaralle ja laululle tilaa, ja vaikka yhtye kierrättää tuttuja palasia, tekee se työn riittävän mielikuvituksekkaasti. Avauksena soiva Manipulation potkaistaan vauhdilla käyntiin, tosin biisi menettää viimeisen minuutin aikana hiukan voimaansa. Sama ongelma vaivaa kiekon päättävää Gone -siivua, sillä perusidea ei vain kanna täyttä viittä minuuttia. Watersin tähdittämä Hide Your Self puskee sen sijaan voimalla maaliin saakka osoittaen, että bändi on parhaimmillaan todellinen jyrä. Hyvälle siis näyttää, vaikka pientä variointia jäänkin kaipaamaan.

Mika Roth


13th Breath Of Zodiac/White Witch Of Rose Hall Jess And The Ancient Ones: 13th Breath Of Zodiac/White Witch Of Rose Hall
Svart

Okkultista rockia soittava kuopiolainen Jess And The Ancient Ones yhdistelee osuvasti vaivihkaisen doom-hengehtävää tummaa viipyilevyyttä toisaalta painostavaan toisaalta helposti juoksevaan rockiin, joka ei varsinaisesti syöksyile vaan pikemminkin askeltaa vaivattomasti, jopa kepeästi. Kakkosraidalla White Witch Of Rose Hall miettii onko kyseessä lainkaan rock vai jopa pop tai folk... Keveyden ja raskaan ilmeen yhdistelmä onkin yhtyeen ehdottomia vahvuuksia ja solisti Jessin tumman jylhä toteavuus yhdistettynä antaumukselliseen tulkintaan jotenkin kulminoi osuvasti kokonaisuuden rituaalin. Svartin julkaisema kaksibiisinen seiska tarjoilee tylymmin säröilevää ja jylhyyteen asti hallittua rock-lanausta 13th Breath Of Zodiacilla ja akustisempaa nuotiotunnelmointia kääntöpuolella, jossa ilmavampi arsenaali ei mitenkään vähennä laulutulkinnan vangitsevuutta - pikemminkin päinvastoin. Oikein hyvää työtä savolaisilta!

Ilkka Valpasvuo


Pyykkilankaa Joutilaat hetket: Pyykkilankaa (tuuli soittaa) / Pilvipoutaa

Keravalainen Joutilaat hetket on nimensä mukainen yhtye. Tarja Setälän pehmeän jazzahtavan laulun johtaman kuusikon musiikillinen linja jossain kantrin, folkin, jatsin ja popin välimaastossa ilmiselvällä bossa nova-askeleella on toisaalta haastava. Joutilaan oloinen soundi voisi nopeasti kääntyä haukotuttavaan puudutukseen, mutta JH osaa tehdä asiastaan letkeää ja viehkeää. Heleä ja hymyilevä jazzfolkpop nostaa ensi kuulemalta hymyn huulille eikä biisikynä sorru silti turhaan lässytykseen. Pyykkilankaa (tuuli soittaa) ja Pilvipoutaa ovat molemmat ihanan ajattomia tuokiokuvia raukeammista iltapäivän hetkistä - niistä kohdista missä tulee istahdettua oikeasti peilaamaan mennyttä päivää, viikkoa, kuukautta, vuotta tai koko elämää. Pienten arvokkaiden hetkien ääniraitaa siis. Hyvä!

Ilkka Valpasvuo


Päivänvalossa Jussi Wemberg: Päivänvalossa

Porilaisen Jussi Wembergin neljän kappaleen EP sisältää pienen instrumenttikokoonpanon varaan rakennettua folk-vaikutteista laulaja-lauluntekijä poppia. Pääasiassa akustisen kitaran ja lauluharmonioiden liitto muodostaa konseptin, jossa teksti on keskiössä. Sävel- ja sovituskieli on pelkistettyä ja muutaman soinnun varaan rakennetut kierrot lähinnä tukevat lyriikan tulkintaa. Täysin soolona Wemberg ei biisejään kuitenkaan tulkitse, vaan ilmaisua tuetaan vienosti koskettimiston ja cajonin turvin.

Lyyrisesti Wembergin sanoituksissa liikutaan melankolian, kevyen depression ja miksei jonkin itseään säälivän hahmonkin maailmoissa. Jo kappaleiden nimivalinnoista (Epätoivon Puutarha tai Länsirannikko Hukkuu Tänään (2010) ), saa jonkinlaisen käsityksen sisällön tunnetasosta. Välillä mielleyhtymät vievät jonnekin rippileirilaulujen maailmaan, mutta ilman sitä armon tai lohdun sanomaa, joka niihin on sisällytetty. Tämä on tietysti tietoista ja paikoin ihan toimivaakin. Jossain vaiheessa levyä herää kuuntelijalle kuitenkin pieni närkästys temaattisesta yksipuolisuudesta. Tämä korostuu myös keskenään hyvin samankaltaisten sävellys- ja sovitusratkaisujen takia. Pitkäsoittoa silmällä pitäen jäin ainakin itse kaipailemaan vähän rohkeampaa varioivuutta biiseihin. Tekstittäjänä ja laulujensa tulkitsijana Wemberg onnistuu muutamista pikku ohilyönneistä huolimatta kuitenkin varsin mukiinmenevästi. On myös ilo kuunnella vaihteeksi laulajaa, joka ei yritä väkisin fraseerata ja vibratoida jokaista legatoaan. Lisäplussaa tulee Jukka Lahtisen erillisestä laulutuotannosta. Mukavasti toteutetut stemmat ovatkin levyn suola. Kappaletasolla parhaiten maaliin taidetaan osua avaus- ja nimiraidalla Päivänvalossa.

Rami Turtiainen


Transformed Kuroshio: Transformed EP

Vuonna 2008 takavasemmalle poistuneen Kuroshio Currentin raunioille syntynyt Kuroshio perustettiin syksyllä 2009, jolloin tämä yhden miehen projekti julkaisi myös ensimmäisen pikkulevynsä. Jatkoa seurasi vielä saman vuoden lopulla, mutta sittemmin Kuroshiosta ei ole juuri kuultu.

Tilanne muuttuu viimein, sillä neljän kipaleen mittainen Transformed enteilee tulevaa pitkäsoittoa, joka on tarkoitus julkaista ensi vuoden alussa. Kuroshion EBM / elektro-industrial lanaus on herralle ominaisesti massiivista mutta menevää, ja etenkin avausraita Sunburn saa tanssijalan herkistymään. Neljä biisiä saatetaan maailmaan vajaassa 24 minuutissa, ja pidemmissä rakenteissa piilee myös kiekon vahvuus, kun biisit saavat rauhassa kehittyä. Etenkin ovelalla Aliens-samplella vahvistettu Dreamcatcher kasvaa viiden minuutin aikana koukuttavaksi EBM helmeksi, jonka äärelle tulee palattua toistuvasti. Päätöksenä kuultava pikasiivu Scannerhead lähentelee puolestaan jo hetkittäin Faderheadin intensiivisyyttä, mikä on siis ainoastaan positiivinen asia.

Kuroshio jatkaa korkean tason julkaisujen ketjua Suomen kapeilla indu-markkinoilla, täytyy vain toivoa että jostain löytyisi se visionäärinen yhteistyökumppani, joka veisi mainion yhtyeen Keski-Euroopan vehreimmille EBM-laitumille.

Mika Roth


Alaska Pekka Myllykoski & Jytäjemmarit: Alaska

Suomen Maaseutumusiikkiyhdistys jatkaa Jytäjemmareineen yhteistyötään Suomen virallisen ekokantriboheemin Pekka Myllykosken kanssa. Tällä kertaa muodon on saanut neljän biisin EP, avauskappaleen hissin toimimattomuudesta sanaleikiksi väännetty Alaska. Pekka Myllykoski & Jytäjemmareiden kotikutoinen rockabilly-rautalanka-kantri ei yllätä, mutta tavallaan viehättää maanläheisyydellään ja ruohonjuuritason toiminnallaan. Kappaleet on tällä kertaa kursittu kasaan nopeasti ja tämä valitettavasti myös kuuluu. Soitto soi periaatteessa mutkattomasti ja ihan taitenkin, mutta vähän noita olisi saanut ainakin äänitysvaiheessa lisää viimeistellä. Etenkin Myllykosken jossain Bryan Ferryn ja Woody Guthrien välimaastossa keikkuva, ynisevä laulutapa olisi ainakin kaivannut nostoa enemmän pinnalle. Nyt kuplettimaiset ja kokonaisuuden kannalta keskeisessä roolissa olevat sanoitukset hukkuvat paikoin säestyksen sekaan.

Lyriikat liikkuvat tuttua kaavaa arkipäivän murheista lumenluonteineen ja pyykinpesuineen baarissa notkumisen perusteisiin. Lyyrinen kerrontatapa on jo Freukkareilta ja Juicelta tuttua itseironista parodiaa, mutta valitettavasti ilman niitä koukkuja tai monitasoisuutta, joka jälkimmäisten ilmaisutapaan on kätketty. Onneksi biisien pituus on riittävän kompakti kompensoimaan vähän ponnettomaksi jääviä sanoituksia. Kappaleista parhaiten toimii soulilta rohkeasti lainaava Talon Miehen Vapaapäivä, joka yhdistettynä Myllykosken laulutyyliin sekä paikoin yllättäviinkin melodiankuljetusratkaisuihin, kaivertaa mieleen jopa Roxy Musicin. Yleisilmeeltään yhtyeen soitosta välittyy puutteistaan huolimatta rento ja mukava tekemisen fiilis.

Rami Turtiainen


Bad Commercial Serpico: Bad Commercial

Porilaisen, vuonna 2006 perustetun Serpicon yhteydessä puhutaan milloin punk- ja milloin metallivaikutteisesta rockista, mutta ainakin Bad Commercial -kolmibiisisen perusteella kummankin käytöstä on syytä pidättäytyä. Ennemminkin voisi puhua sellaisesta alternative-progressiivis-henkisestä rockista, jota Muse soitti kakkoslevyllään: vahvoja melodioita, jotka todella jäävät mieleen, keskivertoa haastavampia rakenteita ja uskallusta olla valitsematta helpointa reittiä.

Toki Serpicolla on vielä matkaa Origin of Symmetryyn. Paikoin tuotanto falskaa, eikä Rainy Dayn raskaan puolen naittaminen kevyeen brittihenkiseen villapaitapoppiin suju ongelmitta. Myös vokalisoinneissa on hiottavaa. Mutta pääpiirteissään Serpico on sekä taidokas että mielenkiintoisella tavalla tuoreen kuuloinen yhtye. Ei myöskään voi kiistää, etteivätkö nimibiisi ja Well-Known Risk olisi meneviä ja hyviä kappaleita.

Jani Ekblom


The Moment of Collapse: The Landscape of Dying Trees

Reilun vuoden toiminnassa ollut The Moment of Collapse on j√§senien omin sanoin tunnelmallista metallia soittava yhtye, ja ensimm√§inen promolevy on juuri sit√§, mit√§ b√§ndi lupaileekin. Promolta l√∂ytyy kolme biisi√§, joista kaksi ensimm√§ist√§ ‚Äď Decated Reveries ja Dead End ‚Äď tuovat kitarariffien ja kevyiden progressiivisten vivahteiden kanssa hyvin vahvasti mieleen yhdysvaltalaisyhtye Toolin. Aleksi Hahkon laulu√§√§ni on optimaalinen synk√§lle ja toivottomalle metallille, jota my√∂s sanoitukset tukevat. Reilu seitsenminuuttinen Gallows in the Dawn sortuu liev√§√§n ylipituuteen, sill√§ loppupuolen instrumentaaliosuus on tyls√§hk√∂√§ kuunneltavaa. Kokonaisuutena kyseess√§ on hieno ja laadultaan mainio promo, jonka perusteella b√§ndist√§ tullaan kuulemaan tulevaisuudessa varmasti.

Aaro Beuker


Ghosts/Crazy For You The Splits: Ghosts / Crazy For You
Airiston punk-levyt

Garagepunk on siitä kiitollinen taiteenlaji että siinä ei tekninen taitavuus ole kovinkaan olennainen vaatimus. Niinpä hyvin alkukuopissakin oleva artisti saattaa luoda siinä vertailukelpoista materiaalia jos vain biisikynässä löytyy terää. Ja sitä löytyy kesällä 2010 perustetun neljän neidon The Splitsiltä, eikä ole mikään ihme että saksalainen levy-yhtiö olisi jo valmis julkaisemaan yhtyeen materiaalia pitkäsoitollisen. Ensimmäinen askel on kuitenkin tämä Airiston punk-levyjen kahden biisin seiskatuumainen, jossa vallankin tarttuva Crazy For You vakuuttaa. Kääntöpuolen Ghosts ei ole ihan niin koukuttava, vaikka sama rennosti svengaava ja tuhnuisen likainen autotallipunk soi siinäkin mukavan tasapainoisesti. Missään nimessä The Splitsillä ei ole ihan jokainen isku ihan kohdallaan, mutta eihän tällaisessa musiikissa pidäkään olla. Lupaa hyvää, jos vastaavan kaltaista biisikynää löytyy enemmänkin...

Ilkka Valpasvuo




Lukukertoja: 3222
Facebook
Artistihaku
Pienissš myŲs