Tampereen seudulla sikiää jatkuvasti uusia positiivisia bändejä, joista viisimiehinen Feiled onnistuu iskeytymään miltei kärkisijoituksille. Yhtyeen tummasyinen poppis vakuuttaa, vasta vuoden vanhan kokoonpanon tuore Lost –ep on jopa yllättävän hioutunut. Trendin perässähän tässä kuljetaan. Ensi kuulemalta nousi mieleen, että HIMin seuraava levy voisi kuulostaa tältä, jos siitä karsisi liiat metallielkeet. Vaikutelma nousee etenkin Antonin laulusta, joka joissain kohtaa (etenkin Again -kappaleessa) vetää hyvin VilleValomaisia sisäänhenkäyksiä ja äänenmurtumisia (siis sillä kuuluisalla voihkinalla). Siitä tuo lähinnä tuli tuo lovemetallimieltymä. Tummaa on, herkkää ja kaunista. Materiaalia ei voi paljon moittia, mukavan reipaasti etenevä fiilistelypoppi käyttää kivasti Miikan tiluttelevia koskettimia sekä Henkan ja Romyn jopa yllättävän kiireettömiä kitaroita.

Avausraita Lost starttaa leijuvalla riffillä ja kimaltelevilla koskettimilla, joihin Antonin pohdiskeleva laulu sopii kuin hunaja teehen. Värisevää ja leijuvaa poppia, kuin radioaalloille luotua. Lievä mahtipontisuuskaan ei Feiledin tapauksessa häiritse, pikemminkin päinvastoin. Again vaihtaa pari vaihdetta vauhdikkaampaan osastoon, rauhallisista säkeistä syöksytään menevään kertoon. Jalka alkaa lyödä ja niska liikkua. Heaven’s Falling Down jatkaa edellisen linjoilla, vähän enemmän säröä ja aste synkyyttä, niin tämä olisi HIMiä. Saadaan sinne sitä kitarasooloakin, mutta etenkin tuo uliseva kosketinosasto viehättää. Kun levyn päättävä Crimes We Once Shared jyräilee vielä mukavasti tarttuvalla kertosäkeellä ja tilulilunorsunluilla, on tämä neljän kappaleen annos kaihoromanttista poppia paketissa. Todella hyvä suoritus vuoden vanhan yhtyeen demoksi.