Pienet

Sinkut – Maaliskuu 2007

29.03.2007


Lips Hinder: Lips Of An Angel
Universal

Yhdysvaltalainen Hinder on breikannut jo vahvasti Pohjois-Amerikassa, eikä vanhempi mannerkaan ole jäänyt tyystin kylmäksi yhtyeen menevälle soft rockailulle. Runsaasti radiosoittoa kotimaisillakin aalloilla saavuttanut sinkkulohkaisu Lips Of An Angel on alusta loppuun saakka todellinen malliesimerkki siitä, kuinka tarttuva hitti tehdään.

Yhtyeen näennäisrankka imago toistuu myös musiikissa, jossa särökitara toki johtaa orkesteria, mutta erittäin hellin ottein. Kiiltäviin aurinkolaseihin ja muodikkaisiin niittivöihin verhottuna ujutus meneekin melkein täydestä ellei satu huomaamaan, että todellisen rockin luokituksessa Hinder kuuluu kärpässarjaan. Tarttuvaa mutta myös tuhottoman nopeasti kuluvaa korvakarkkia, joka täyttää tehtävänsä moitteetta. Sinkulta löytyy sekä biisin radioversio, että täysin akustinen versio.

Mika Roth


Savuna Kilpi: Savuna ilmaan 2007
Killbee

Suomiheavyn suuri turkulainen Kilpi on julkaisemassa piakkoin livealbumia, jota pohjustaa tämä uusi sinkku. Vetokipaleeksi valittu Savuna ilmaan löytyy jo bändin debyyttilevyltä Sähkönsinistä sinfoniaa, mutta kuten lätyn nimikin kertoo, siivusta on työstetty nyt täysin uusi versio. Kuten Kilven biisit yleensä, niin myös tämä ralli toimii idioottivarmasti. Kertosäe tarttuu takaraivoon lähes välittömästi ja kaikki yhtyeen tavaramerkit saadaan pinottua sopivasti rahdun alle neljän minuutin annokseksi.

B-puoleksi on paiskattu liveversio muutaman vuoden takaisesta Varjoista valoihin hitistä, joka tullaan kuulemaan myös edellä mainitulta Kaaos-live albumilta. Livetallenne onnistuu välittämään sitä energiaa, joka on käynyt tutuksi bändin keikoilta. Kasassa on siis kaikin puolin asiallinen julkaisu.

Mika Roth


Fish Bowl Mia Darling: Fish Bowl
Poko

The Pansies -yhtyeen laulajan, Miia Keurulaisen soolosinkku Fish Bowl on kohtalaisen hyvin soitettu ja tuotettu kappale, mutta tunne on poissa. Myös nokkeluus loistaa poissaolollaan ja lopulta biisistä jää melko kylmä ja kalsea jälkifiilis. Tästä johtuen b-puoli Pour Some Sugar On Me pääsee yllättämään biisien keskinäisessä kädenväännössä. Mikko Ojasen Hammond –matto antaa mukavan retrofiiliksen kappaleelle ja Keurulaisessakin voi aistia hieman Dusty Springfieldin kaikuja. Laulussa on hyvää eläytymistä ja kertosäekin on 60-luvun folkpopin nuottikulkuja mukaileva.

Otto Kylmälä


Nyt tuntuu hyvältä Paha kaksonen: Nyt tuntuu hyvältä
FAN

Raskasta ja ärhäkkää suomenkielistä rokkia mätkivä jyväskyläläinen Paha kaksonen tarjoilee tällä neljän raidan promosinglellään kaksi uutta rallia ja kaksi live-taltiointia viimevuotisen debyytin raidoista. Stadionpunkiksi räyhähenkisyyttään nimittävä nelikko ei nimibiisillään hirveästi hätkäytä, Ei tuhlata aikaa rullaa taustalauluillaan ja lehmänkellollaan hieman innostavammin. Beibi, usko muaaaa -tyyppiset lyriikat vääntävät kättä Lemmenpyssyjen kanssa kotimaisen amisrockin valtikasta kömpelyyden saralla, Lempparien sympaattisuutta en Kaksosesta löydä. Ehkä en ole kohderyhmää. Live-nauhoitteet paljastavat kyllä yhtyeen tiukan live-soiton ja mukavan rosoisen habituksen, mutta näin purkitetussa muodossa homma hiukan puuduttaa. Yksinkertaista, mutta rullaavaa. Aika tylyä, muttei silti toivottaman ankeaa. Ihan tarttuvia ideoita ja koukkuja, mutta näistä nouseva into kuihtuu hiukan yksipuoleiseen ilmeeseen. Ja kyllähän kaksosella tuntuisi ”pahuudestaan” ja jämäkästä tylyydestään huolimatta olevan myös pilkettä silmäkulmassa.

Ilkka Valpasvuo


Laulumailla Rauta: Laulumailla
Firebox

Kansanmusiikkia ja metallinsävyistä heavy rockia laajalla soitinarsenaalilla yhteen sovitteleva Rauta on julkaisemassa huhtikuun puolenvälin tienoilla Haudanmaa debyyttialbumiaan. Esikoista pohjustava sinkku tarjoaakin kahden raidan mittaisen näytteen tulevasta, sillä nimibiisin lisäksi sinkuralta löytyy myös Jukolan talossa.

Kumpikin kappaleista on melko omanlaisensa näkemys tästä tyylien yhdistämisestä. Ilakoiva Jukolan talossa muistuttaa etenkin nopeimmissa kohdissaan miltei Ensiferumia, kun taas Laulumailla on vuorostaan huomattavasti folkimpi ja tarinakeskeisempi luenta. Kappaleiden poljento on suoraan kansanmusiikista ja kun haitari, viulu, kitara ja Rauno Lahden laulu lisätään sen päälle, on kasassa jo melkoinen paketti. Todella rautaista tavaraa, joka löytää varmasti oman kuulijakuntansa.

Mika Roth


Kortit jaossa Reilukerho: Kortit jaossa
3rd Rail Music

Olarilainen Reilukerho ei ole millään suomiräpin tasolla mikään uusi nimi kartalla. Jo yhdessä Kehäketun kanssa julkaisemansa debyytti-ep:n ansiosta alan eturiviin noussut Setä Koponen on lyönyt päät yhteen pitkän ajan yhteistyökumppaniensa Tuomion ja Koneen kanssa. Neljän raidan maxi-singlen avaus pistää akustisen kitaran, mukavan heleän kaikuisen taustamausteen ja läskin biitin päälle tarttuvaa läppää, jossa ei vieläkään ole löydetty oikeita kortteja elämään. Jonkinlaista kolmenkympin kriisiä… Biisistä löytyvä instrumentaaliversio todistaa, että Reilukerholla sävellystyö vetää hyvin niskan liikkeelle.

Tuottajamestari DJPP: säveltämät Ennen ja Reilubörsta ´03 pistävät hiukan rullaavammin. Davon ja Edun vahvistama jälkimmäinen palaa MC TaakiBörstan aikoihin kiivaalla rummunlyönnillä. Reilukerhon juttu luistaa, sävellykset ovat mukavan tarttuvia ja vahvistukset parasta mitä lähikulmilta löytyy.

Ilkka Valpasvuo


City & The Streets Rubik: City & the Streets
Fullsteam

Olen jostain syystä Rubikin kohdalla hieman tipahtanut kelkasta. Livenä kehuttu ryhmä (jonka olen onnistunut missaamaan) ja albumista Bad Conscience Patrol on kihisty… no, kaikkialla. Oma kokemukseni rajoittuu satunnaisiin radiohavaintoihin. City & the Streets on ensimmäinen julkaistu single Bad Conscience Patrolilta. Proge-vivahteita on kehuttu ja hehkutettu, mutta kaltaiselleni proge-puristille edes Radiohead ei ole progea, vaan avantgarderokkia ja sitä Rubik taas on vielä vähemmän kuin progea.

Kyseessä on siis indierokkia maustettuna eteerisellä tuotannolla. City & the Streets on kappaleena hyvä, mielenkiintoinen ja lunastaa kyllä hyvin Rubikista sanotun. Melodiat ovat kauniita ja iloinen huomio on se, että musiikki pursuaa yksityiskohtaisuuksia, joihin kelpaa tarttua silkan pop-pätevyyden lisäksi. Sen sijaan b-puoli Interventionist on aluksi hieman ohimenevä. Taustamusiikkina biisiä ei edes huomaa. Siihen keskittyessä paljastuu kumminkin varsin siedettävä tuotos, jossa erityisesti kekseliäät kitarasoundit miellyttävät korvaa. Sallisin tosin enemmän hieman röyhkeämpää mahtipontisuutta. Silti biisi kasvoi korvissani ensimmäisten pyörittelyjen jälkeen erittäin hienoksi.

Yhteenvetona: raikasta ja hyvää rock-ilmaisua, jonka osaan kuvitella sopivan erityisesti kesäisiin fiilistelyiltoihin, joten kesän festareilla asia todistettakoon. Hienon sinkun ovat pojat lykänneet.

Mikko Lamberg


Animal Sweatmaster: Animal
Fullsteam

Huhtikuussa ilmestyvää kolmatta Sweatmaster -pitkäsoittoa odotellessa voi maistiaisiksi testailla bändin nykykuntoa perinteisen seiskatuumaisen muodossa. Sitä itseään tarjoileva Animal ei varsinaisesti tuo mitään erityisen uutta orkesterin repertuaariin, mutta garageilmaisun äärimmäisyyksiä tavoittelevassa minimalismissaan se tulee varmasti olemaan pahuksen toimiva livebiisi. Ahkera yhtye ottaa epäilijöistä uuvutusvoiton toistamalla sanaa ”animal” kolme- ja puoliminuuttisen kappaleen aikana hämmästyttävät 99 kertaa. Hienoa!

B-puolen Drunken Singer jatkaa samalla aggressiivisella linjalla, joskaan ei yhtä pelkistetysti. Sinänsä toimiva veto, mutta jää osittain lyhyen kestonsakin vuoksi nimibiisin jalkoihin. Näiden näytteiden perusteella Sweatmasterin kone vaikuttaisi olevan hyvissä rasvoissa, joten levykauppaan voinee astella 4.4. turvallisin mielin.

Toni Hietamäki


The Indigo: Killing Time

The Indigo -yhtyeen Killing time -sinkku jää melko kädenlämpöiseksi. Laulaja Janne Siekkisen sävellystyö on melko tasapaksua ja lyriikatkin jättävä suuhun huonon gospel-yhtyeen maun. Vaikka kyseessä on ilmeisesti kokonainen bändi ja muutkin jäsenet ovat saaneet vaikuttaa sovitukseen, niin ilmeisesti studioon mennessä soiton riemu on kadonnut täysin. Soitosta kuuluu jäykkyys ja robottimainen osioiden läpisoittaminen vain syö biisiä. Sinkun b-puoli Out of my head taas pistää hieman parempaa vaihdetta kehiin. Kosketinsoittaja Tuomo Komosen kynästä syntynyt biisi risteyttää itsensä suomisoulin ja 80-luvun bluesin kanssa. Kitaristi Lauri Päivärinnan Santana –kikat ja yleisesti parempi meininki innostaa a-puolta enemmän. Lisäksi kappaleessa on kohtalaisemmat lyriikat kuin sinkun nimibiisissä.

Otto Kylmälä


übers Ende Der Welt Tokio Hotel: übers Ende Der Welt
Island

Saksalainen teinikomeetta Tokio Hotel on harvinaislaatuinen yhtye. Nyky-amerikkakeskeisessä maailmassa saksaksi laulava, haikean rockin parissa toimiva nuori nelikko on aika yksinäinen tähdenlento. Sitä suuremmalla syyllä yhtyettä seuraava noste ja hypetys tuntuu oikeastaan aika hyvältä. Yhtyeellä on jopa kattavat suomenkieliset fanisivut. Mutta entäpä se itse asia eli musiikki?

Ainakin tällä sinkulla pullat ovat hyvin uunissa. Nimibiisin tumma, mutta kaikesta uhkaavuudestaan huolimatta aika kepeä kaartelu vakuuttaa menevyydellään. Bändi rokkaa sulavasti, laulu on mukavan suora ja puhdas ja tuotantojälki on viimeisen päälle ajanmukaista. Mikä ei aina ole pelkästään huono asia. Akustisempi ja heleämpi Hilf Mir Fliegen tavoittaa tunteen paremmin ja pohdiskelee sytkärien valokeilassa rennosti. Kerron kaari on myös komea. Eihän Tokio Hotel sinänsä mitään kauhean omaperäistä settiä tarjoile, mutta omassa sarjassaan tämä nuori yhtye on oikein positiivinen tuttavuus. Kaikki toimii hyvin ainakin näin sinkkumuodossa.

Ilkka Valpasvuo





Lukukertoja: 5244
Facebook
Artistihaku
Pienissä myös