Pääsivu
Esittely
Levyarviot
DVD-arviot
Pienet
Livearviot
Valokeilassa
Klassikko
Vapaa vyöhyke
Ajankohtaista
Ajatuskupla
Toimitus
Keskustelu
Artistihaku

Sivustolla on parhaillaan, 43 vierasta ja 1 jäsentä Online.

Et ole kirjautunut!

Kirjautuminen

Rekisteröityminen

Radiohead: There there (single)
Arvioija: Sami Siltanen
Arvio:

Capitol

There there alkaa rauhallisella temmolla kitaroiden soidessa korvia miellyttävän surumielisesti ja Yorken laulaessa tutulla eteerisellä tyylillään. Aika pitkälle hommassa on odottelun makua ja hieman yli puolivälissä kappaletta rummut tulevatkin kunnolla mukaan ja koko hoito lähtee ns. lentoon. Kitarointiin lisätään piirun verran rokkia ja Yorke komppaa tunnelmaa hienosti äänellään. Pian tuon nousun jälkeen kaikki onkin jo ohi. Asiasta ei silti ole epävarmuutta: hyvä biisi on kyseessä.

Uusi single edustaa bändin maanläheisempää ja samalla siis rokimpaa saraa eikä kikkaile ja kokeile samalla tavalla kuin suurin osa Kid A:sta ja Amnesiacista. Ei sillä, että kokeilemisessa mitään pahaa olisi, mutta kolmas levy samaa linjaa tulisi luultavimmin kyllästyttämään monet. Allekirjoittanut ainakin toivoisi jo jotain muuta. Tosin britannian rokkiraamattu NME on kerennyt levyn jo arvostelemaan ja sanoi, että sieltä löytyy liiaksikin juurikin tuota häröilevää tavaraa eikä jätkät ole vieläkään löytäneet OK Computerin aikaista viisasten kiveä. 7 pistettä napsahti. Itse kuulin Radioheadin keikalla There there -biisin ja pari muutakin uutta raitaa viime kesän Fiber -festivaaleilla Benicassimissa Espanjassa. Siellä ainakin ne muutamat uutuudet toimivat hyvin ja toivat mieleen nimenomaan Bendsin ja OK Computerin kulta-ajat. Mene ja tiedä, kesäkuun alussahan Hail to the Thief -pitkäsoiton pitäsi löytyä kauppojen hyllyiltä ja silloin koittaa todellinen totuuden hetki.

Linkki: Radiopäät
Päivämäärä: 08.05.2003
Lukukertoja: 1576


Levykommentointi vain rekisteröityneille käyttäjille - rekisteröidy tästä

 
  
 

Radiohead

80-luvun lopulla Englannin Oxfordissa perustettu yhtye lukeutuu 90-luvun nimekkäimpiin kitararock-yhtyeisiin. Vuosikymmenen jälkipuoliskolla haavoittuvaäänisen Thom Yorken johtama kolmikitarainen viisikko siirtyi vahvemmin elektronisen tunnelmoinnin suuntaan, mutta myöskään kitaroita ei ole hylätty.

Thom Yorke - laulu ja kitara
Colin Greenwood - basso
Jonny Greenwood - kitara
Ed O´Brien - kitara ja laulu
Phil Selway - rummut

Kotisivut: www.radiohead.com

(Päivitetty 06.09.2006)
Levyarviot:
Hail to the Thief

11.06.2003
Arvostelijana Lassi-P Peltoniemi
There there (single)

08.05.2003
Arvostelijana Sami Siltanen
I Might Be Wrong Live Recordings

14.11.2001
Arvostelijana Jari Jokirinne

Klassikko:
Radiohead: Ok Computer, 1997

00.00.2002


Livearviot:
Radiohead (UK)

26.08.2006
Pariisi/Ranska