French Films: White Orchid

GAEA

French Films on kuunnellut esikuvansa tarkasti ja sis�ist�nyt vaikutteensa melko tyhjent�v�sti. Vaikka utuisesti helkkyv�st� indierockista tulee huomattavasti herkemmin mieleen Joy Divisionin, Jesus & Mary Chainin tai Editorsin kaltainen post-punk, yht� paljon taustalla voi kuulla my�s vaikkapa Ramonesia. Imaginary Future -debyytill� h�irinneeseen, hiukan k�yk�iseen lauluunkin on tottunut � tai sitten t�m� puoli on parantunut.

Olen nyt kuunnellut t�m�n albumin varmaan 40 kertaa. Aamuisin. P�ivisin. Illoin. Kuumeessa. Terveen�. Selvin p�in. Hiprakassa. Enk� viel�k��n varmuudella tied� miksi se ei ole niin hyv� kuin sen haluaisi olevan � ja onko mielipide sama vaikkapa puolen vuoden p��st�. French Filmsi� on vaikea olla vertaamatta Rubikiin, vaikka itsekin tiet�� ett� se on turhaa ja typer��. Fakta kuitenkin on, ett� kun albumia laitetaan tason mukaan johonkin mittaristoon, sit� tulee v�kisin peilailtua kulttuurisesti l�himp��n verrokkiin.

Toisaalta, paljon oleellisempaa ja hankalampaa on etsi� vastausta aivan toiseen pohdintaan: jos levyll� on seitsem�n kelpo biisi� kymmenest�, eik�s se nyt automaattisesti ole hyv� albumi? Varsinkin kun t�llainen osumatarkkuus on nyky��n paljon harvinaisempaa kuin �ennen�, tuohon vanhaan hyv��n aikaan jolloin sy�tiin pettuleip�� ja hiihdettiin j�rven yli 20 kilometri� kouluun.

Kun ei se vain mene niin. Huonoa t�st� levyst� ei tietenk��n saa mill��n parametreilla, mutta homman ydin on kokonaisuudessa � ja pastisseissa. Nimibiisi White Orchid ja Where We Come From ovat genrens� niin tyylipuhtaita suorituksia, ett� debyytin kuulleena alkaa pel�t�. Ja pelko iskee saman tien vasten kasvoja kuin tunnelin l�pi puskeva h�yryveturi: Ridin� on kuulostaa alussa mainittujen esikuvien sijaan alkuaikojen Oasis-demolta: vallitseva asiantila muuttuu silm�nr�p�yksess� j�nnitt�v�st� �vain� kiinnostavaksi.

Ja se on my�s lopputulema, vaikka taso jatkossa taas kohoaakin. Samalla tyyli vaihtuu entist� enemm�n brittipopin puolelle � ja turhan usein lauluissa korostuu muoto ennen sis�lt��. Latter Days, Juveniles ja 99 p�rj��v�t komeasti omillaan, mutta muiden kohdalla kuuntelu on jatkuvaa referenssirallia. �T�m� on tehty ennenkin ja paremmin� on kulunut, halpa ja tyls� virsi, mutta White Orchidin kuunneltuaan ei ole oikein muuta veisattavaa.