Iron Maiden: Dance Of Death
Julkaistu: 08.10.2003
Arvostelija: Miika Jalonen
EMI
Visio ihanneyhteiskunnasta, osa 1. Opinto-ohjauksen tunti jossakin päin Suomea: ”Olkaahan luokka edes hetki hiljaa kun viisi keski-ikäistä englantilaista setää näyttää teille mitä on energia ja millaisia tuloksia voi saada aikaan jos viitsii hieman keskittyä siihen mitä tekee. Kuuntelemme Iron Maidenin uuden levyn.”
No,kuunnellaan.
Ensimmänen kappale Wildest Dreams on perinteinen, vaikkakin poikkeuksellisen duurivoittoinen ripeä Maiden-ralli. Kappaleen on säveltänyt Adrian Smith, jonka rooli on Dance of Deathilla huomattavan paljon suurempi kuin Iron Maidenin klassisen kokoonpanon comeback-albumilla Brave New Worldilla (2000). Smithin kasvanut panos näkyy erityisesti lisääntyneinä sävyinä ja jopa kurotuksina kokonaan uusille alueille. Tuoreet tuulahdukset kulminoituvat Dance of Deathin päätösraidalla, miltei folk-poppaavalla Journeymanilla. Adrian Smith on ruuvannut alkusoinnut myös Face In The Sandiin, joka kehkeytyy kuin taivaanrantaan nouseva ukkosmyrsky.
Wildest Dreamsia seuraavan Rainmakerin pääarkkitehti on vanha kuukasvo Dave Murray. Murray on säveltänyt Maidenille vuosien saatossa hyvin vaihtelevantasoisia kappaleita (keskimäärin yhden per levy), joista huikein on miltei unohdettu klassikko Dejavu. Rainmaker jauhaa eteenpäin luontevasti, hyvällä rutiinilla. Vallankin intro-osion kitarajuoksutukset toimivat mallikkaasti. Murrayn toinen kappale, Dance of Deathin loppupuolelle sijoitettu Age of Innosence kuuluukin sitten levyn ehdottomiin huippuhetkiin. Sanoitukseltaan yllättävänkin kantaaottavassa kappaleessa on popmaisia harmonioita hyödyntävä kertosäe, mutta biisi on silti täynnä voimaa ja sellaista kolmen kitaran riffi-ilotulitusta, jonka Iron Maiden hallitsee edelleen paremmin kuin kukaan.
No More Lies on sekä hyvässä että pahassa tyypillinen Steve Harris –eepos. Brave New Worldin kolmosbiisin Blood Brothersin sisarkappaleelta kuulostava No More Lies kerää liikevoimaa rauhallisista bassojuoksutuksista ja kiihtyy loppua kohden Maidenin standardisoundilla kulkevaksi voimanpesäksi. Lopun kitaramelodioissa on liikaa ennalta-arvattavuutta, jopa vanhan toistoa. Maidenin kiistattomalla henkisellä ja musiikillisella johtajalla Harrisilla on yhtä kappaletta lukuunottamatta näppinsä pelissä kaikissa Dance of Deathin kappaleissa. Tavallaan kuitenkin tuntuu, että apulaistuottajanakin häärinyt Harris on toiminut ennen kaikkea koordinaattorina, täydentäjänä, puuttuvien palasten visionäärinä.
Montsegur on Janick Gersin lapsonen. Epäilijöiden otsanrypistelyistä huolimatta ”ulkopuolinen” Gers on osoittanut muodostuneensa erittäin tärkeäksi osaksi Iron Maidenia ja vallankin keikoilla hänen ehtymättömästä duracellmaisuudestaan on suunnatonta hyötyä Maidenille. Yltiömelodisessa Montsegurissa toimii kaikki varioitua kertosäettä myöten. Lupaavasti alkava nimibiisi Dance Of Death on Gersin ja Steve Harrisin yhteistyötä. Rauhallisen alun jälkeen kappale runnoo hätäisen tuntuisesti kohti eeppistä paatosta ja kapsahtaakin tahattoman koomiseksi kasakkapolskaksi ollen vahvan levyn selkeästi heikoin esitys.
Osapäiväinen reittilentäjä, kirjailija, miekkailija ja hevikurkku extraordinaire Bruce Dickinson on toiminut Steve Harrisin tavoin lukuisien kappaleiden taustahahmona ja lankojen yhteensolmijana. Kokonaisuuden hallitsijanahan Bruce onkin huippuluokkaa, mikä käy ilmi mm. hänen taidokkaalta ja konseptiltaan yhtenäiseltä soololevyltään Chemical Weddingiltä (1998). Dickinson laulaa aina yhtä hyvin ja vaikeatkin kohdat taittuvat ihailtavan vaivattomasti. Mutta mikä ei onnistuisi tältä modenien aikojen l’uomo universalelta? Gersin, Harrisin ja Dickinsonin Gates of Tomorrow muistuttaa hieman X-Factorin valopilkkua Judgement of Heavenia ja siinä on levyn mukanahoilattavin kertosäe. Takuuvarma livesuosikki siis.
Jo New Frontierin nimi ilmaisee, että jonkin uuden maaston kartoitus on käynnissä. Ja kas, niinpä onkin. Kappale on nimittäin Nicko McBrainin ensimmäinen biisintekokrediitti koko hänen parikymmentä vuotta kestäneellä Maiden-urallaan. Äitini ikäinen, yli 50-vuotias big band- ja jazz-entusiasti McBrain on Iron Maidenin ilopilleri, jonka rooli yhtyeessä lienee tasapainottava ja sellaisena erittäin tärkeä. Lukuisilla koukuilla silattu New Frontier on valiotason biisi ja kappale saakin toivomaan, ettei Nicko McBrainin seuraavaa biisiä tarvitsisi odottaa ihan yhtä kauaa.
Iron Maiden on siitä harvinainen instituutio, että sillä on edelleen sekä kunnianhimoa tuottaa tasokasta uutta materiaalia että intoa kiertää maailmaa miltei entiseen malliin. Bändin nykykuntoa ajatellen ei tunnu kovinkaan todennäköiseltä, että sammal alkaisi kasvaa näiden metalliveteraanien päällä vielä pitkään aikaan. Dance of Deathin ainoa puute on oikeastaan vanhojen kunnon tuplakitaramelodioiden säästeliäs käyttö, miltei pihistely. Mutta kaiken kaikkiaan ei ole mikään ihme, että Steve Harrisilla on levyn kuvissa ilmiselviä vaikeuksia asennoitua Maidenille tyypilliseen vakavailmeiseen heviposeeraukseen vaan mies muikistelee ja myhäilee minkä ehtii. Iron Maiden on selviytyjä, Suuri Yhtye, jonka tavaramerkki on alusta asti ollut tietoinen epätrendikkyys.
”Tunti on ohi, seuraavalla tunnilla perehdymme Manowarin tuotannon elämänkatsomukselliseen antiin. Matti voisi pyyhkiä taulun ja tuulettaa luokan vai kukas se järjestäjä olikaan?”.
Iron Maiden
Iron Maiden perustettiin alkujaan vuonna 1975 Steve Harrisin toimesta, ja alkuun bändi heitteli keikkoja lähinnä Lontoon East Endissä. Miehistönvaihdokset olivat jatkuvia ja vuonna 1980 ilmestyneen debyyttilevyn kokoonpanosta onkin jäljellä Harrisin itsensä lisäksi enää Dave Murray. Tarvittava askel eteenpäin otettiin kun Bruce Dickinson otti hoitaakeen laulun. Pian syntyivätkin bändin uran alkupään klassikota The Number of the Beast ja Piece of Mind. Jälkimmäisen levyn aikaan Iron Maiden siirtyi ns. klassiseen kokoonpanoonsa johon Harrisin, Dickinsonin ja Murrayn lisäksi kuuluvat kitaristi Adrian Smith ja rumpali Nicko McBrain. Yhtye saavutti kansainvälisen megatähden aseman, ja levyt nousivat vuodesta toiseen listoille kautta maailman.
Tultaessa 90-luvulle ongelmat kuitenkin alkoivat. Ensin Smith lähti sooloilemaan ja pari vuotta myöhemmin myös Dickinson poistui rivistöistä. Korvaavaksi laulajaksi napattiin Blaze Bayley, jonka tehtävä oli kuitenkin mahdoton. Samanaikaisesti yhtyeen soundi muuttui tummemmaksi mikä ei miellyttänyt moniakaan. X-Factor ja Virtual XI levyjen myötä Iron Maidenin suosio syöksyi yhä jyrkempään laskuun, keikkapaikkojen käydessä yhä pienemmiksi. Muutoksen oli tultava ja viimein vuonna 1999 saatiin kuulla odotettu uutinen: Blaze Bailey ei kuulunut enää Iron Maidenin vahvuuteen ja Dickinson sekä Smith palaisivat yhtyeeseen. Janick Gers joka oli aikanaan tullut korvaamaan Smithin jäi myös yhtyeeseen, ja näin kuusihenkinen sekä kolmikitarainen yhtye saattoi lähteä kohti uusia seikkailuja.
Uusi uljas Maiden julkaisi "paluulevynsä" Brave New Worldin vuonna 2000, minkä jälkeen yhtye täytti jälleen jäähallit kuulijoilla. Kolmen vuoden välein ilmestyneet Dance Of Death ja A Matter Of Life and Death ovat jatkaneet nousujohteista kautta, eikä rautaneidon voittokulku näytä pienintäkään hiipumisen merkkiä uusimman levyn, The Final Frontierinkaan myötä. Up the Irons!
Bruce Dickinson - laulu
Dave Murray - kitara
Adrian Smith - kitara
Janick Gers - kitara
Steve Harris - basso
Nicko McBrain - rummut
Linkki:
ironmaiden.com
(Päivitetty 12.12.2012)
Kommenttien keskiarvo:
UP THE IRONS!
Jokatapauksessa kokonaisuudessaan paras lukemani dance of deathin arvostelu. -Up The Irons-
Heti sen perässä tulee eimissäänjärjestyksessä: Rainmaker, paschendale, wildest dreams, no more lies. Montsegur ei oikein nappaa, kertosäe on omaan makuuni liian hätäinen.
Hyvä levy kaiken kaikkiaan.
ovat kymppejä niin tämä on ysi.
Ehdottomasti!!
Ja harmiteltavaa on että kitara ei yllä missään biisissä BRAVE NEW WORLDin klassikko-biisin THE WICKER MANin tasolle paras kitarasoundi on RAINMAKERissä ja siitä tulee 1 PISTE.Kuitenkin BRAVE NEW WORLD on parempi albumi kuin DANCE OF DEATH,koska BRAVE NEW WORDilla 7 hyvää biisiä.Ainut parantunut asia on BRUCE DICKINSONIN laulu-ääni joka ei ole enää yhtä räkäinen kuin BRAVE NEW WORLDillä. ja siitä 1 piste.NO MORE LIES on selvä levyn kakkos-biisi.DANCE OF DEATH poikkeaa muista albumeista helposti ja siinä on huono puoli,pitkät alut se syö 3 PISTETTÄ.DANCE OF DEATH itse kappaleena on mielestäni levyn 4 paras.Mielestäni minun suosikki-kitaristi ADRIAN SMITH ei täytä odotuksiani mutta JANICK GERS täyttää ja samoin DAVE MURRAY,joka on muuten yllätys.Sanoisin että maidenin 6 Paras levy.vs.THE EDDIE.
Levy on jotenkin erilainen kuin muut Maiden levyt mutta se vaihtelu virkistää ja sen tämä tekee... eli pieni kertaus kappaleista... kaikki on hyviä paitsi Wildest dreams sillä sen on jotenkin, jotenkin... no, en osaa sanoa, mutta jotain outoa siinä on.
Iron Maiden fani helvetin jäätymisen jälkeenkin.
-Maidenfan-