Klara LaFleur: Detour 4

Luova Records

Helmeilee kuin kevyen makea samppanja kauniissa lasissa, maistuu unelmaiselle pehmeän vaahtokarkin tavoin. Siinä mielleyhtymiä ensimmäiseltä kuuntelukierrokselta, kun lähdin tutustumaan Klara LaFleurin toiseen pitkäsoittoon antennit varovaisen herkkinä. Lämpimät muistikuvat ulottuvat yhä kevään 2023 taiturimaiseen Mind Sketching EP-levyyn, jolla bändin dreampop ja aulajazz loikoilivat iltapäivän auringossa, kevytsoul kaverinaan. Tuolloin yhtye kiteytti mielestäni jotain oleellista makuuhuone indiestään ja megatarttuvaa superjuustoisuuttahan se oli, itseäni lainatakseni.

Toisaalta vielä tuoreemmassa muistissa on And She Caught a Glimpse of The Ocean -debyyttialbumi, joka tempaisi demomaisilla muodoillaan maton ainakin allekirjoittaneen alta. Lofi-rosoisuus teki kyynärpäillä tuolloin tilaa itselleen ja monet biisit tuntuivat lähinnä alkuversioilta, treenikselle raahatuilta tekeleiltä, joita ei vain viitsitty siistiä loppuun asti. Järkytyshän moinen demomaisuus oli, vaikka yritin alkuun selitellä itselleni – ja ehkä muillekin – että tässä otettiin vain tarpeellisia kehitysaskeleita. Detour 4 on näin kahden edeltäjänsä varjostama albumi, jota yhtäältä odotin ja toisaalta myös suoraan sanottuna kammosin.

Detour 4on erehtymättömästi bändin aiempien töiden jälkeläinen, jolla Klara LaFleur jalostaa soundiaan ja tavallaan yhdistää näin kaksi hyvin erilaista maailmaa toisiinsa. Tällä erää biisien mitat ovat taas venymään päin ja vaikka levyltä löytyy vain seitsemän raitaa, asettuu kokonaismitta 26 minuutin tuolle puolen. Melodiat ovat vahvasti keskiössä, pumpulinpehmeiden soundikenttien hallitessa verkkaan kehittyviä maisemia. Nopeasti kävi myös selväksi, että tällä erää loppuhiontaan on satsattu huomattavasti enemmän energiaa kuin viime kierroksella. Onneksi ryhmä ei ole vastavuoroisesti hinkannut biisejään puhki, vaan nämä ovat yhä kitarapoprockin makoisia hedelmiä.

Ykkössinkuksi talvella nostettu Flame Girl edustaa letkeää dreampop-soundia, jossa utuisuus miltei sulkee auringon sisäänsä, mutta antaa silti valon loistaa riittävissä määrin. Liekö levyn samettisin hetki sitten jonkin sortin ohjelmajulistus ja kannanotto, mutta Klara LaFleur vuosimallia 2025 on jälleen hivenen erilainen tapaus kuin aiemmin. Kakkossinkku Wish for the Moon on huomattavasti ’sinkkumaisempi’ tapaus, koska reippaasti askeltava poprokkis tarraa hanakasti kiinni ja puhaltaa unihiekat pois silmistä.

Sinkkujen ulkopuolelta löytyvät mielestäni vahvimmat ässät ja suorastaan vikkeläksi äityvä Candy of Summertime hehkuu lämpöä kuin heinäkuisen hellepäivän hiekkaranta, jonka yllä avautuvat illemmalla akustisella kitaralla maustetut tähtitaivaat, tyyliin Thousans Stars. Perusjuttuja ehkä, mutta toimivia sellaisia ja sopivasti annosteltuja. Ryhmä on pitänyt langat tekniikan puolella käsissään, äänittäen kipaleet ihan itse treeniksellä ja minä itte -hengessä vokalisti/kitaristi/synavastaava Miikka Huisko on myös miksannut kakun.

Ja kyllähän tätä kesäkakkua maistaa hymyssä suin, sillä Detour 4 kääntää jälleen uuden lehden bändin historiassa.