Pienet - Toukokuu 2023

Aesthetische: Boiling Over
Alfa Matrix

T�m�nkertaisen koosteen ulkomaalaisvahvistuksesta ensimm�inen saapuu hieman kauempaa. Aesthetische on n�et brasilialainen EBM/elektro -yhtye, jonka soundi istuu genren kolkompaan ja indumpaan laitaan.

Boiling Over EP:ll� nimibiisist� kuullaan kolme n�kemyst�, joista Celsius Version ja Fahrenheit Version ovat yhtyeen omia. Ensimm�isen� kuullaan ensinn� mainittu, jonka soundi on avaran oldschoolmainen ja herkullisen minimalistinen. Viel� l�hemm�s belgialaisia ja saksalaisia alan pioneereja osuu kuitenkin Fahrenheit Version, jonka sykkeess� loistavat niin D�sseldorfin autobahnien valot kuin Brysselin betonikanjoneiden pilvenpiirt�j�t. Sebastian Komorin k�siss� biisi� tuodaan kuluvalle vuosituhannelle ja vuosikymmenelle, virtaviivaisen elektron tampatessa isolla keng�ll�. Kertos�keen uudet muodot puhuttelevatkin taatusti niin pohjoisamerikkalaisia kuin eurooppalaisia kuulijoita.

EP:n kaksi muuta raitaa katsovat kumpainenkin suuntiinsa loputtomien teollisuusalueiden yli. Dopamine Hyperdrive on EP:n tummin ja synkin pala, urbaanin painajaisen leijuessa Matrixin kevyen� kaiken yll�. Uhka ja painostavuus ovat taitolajeja, eiv�tk� brassit sudi huteja. Final Floor pomppaa koko joukosta erilleen, enk� ihan ymm�rr� dance-palan mukana oloa, mutta kaiketi t�ss� on kaikille kaikkea.

Mika Roth

---

Ares: Kadut ei tuu unohtaa / Kaikki saa kukat joskus
R�hin� Records / Kaiku Entertainment

Rap-artisti Ares lataa uudelle tuplasinkullaan kaksi sangen erilaista raitaa, joita ovat ruuvanneet kasaan eri yhteisty�kumppanit. Yksi biiseist� edustaa periaatteessa p�iv��, toinen taas selv�sti y�t�, mutta valot ja varjothan tunnetusti t�ydent�v�t toisiaan.

A-puoleksi nostettu Kadut ei tuu unohtaa on pehme�mmill� ja ultramoderneilla soundeilla varustettu rap-poppis, jolla Bizi on mukana. Tuotantopuolesta vastaa Salahpolo ja tekstin puolella ep�varmuus kuplii pinnan alla, vaikka yht��lt� portaat johtavat jo kohti taivaita. Melankoliaa voikin lapata osapuilleen �mp�rill�, mutta kaava toimii. B-puoli on kuitenkin se, joka t�t� show�ta vie ja Kaikki saa kukat joskus himment�� valoja useamman asteen. Rap vaihtuu trapiksi, kun tuotannosta vastaava Evertime hallitsee valtakuntaansa, eik� kolmen ja puolen minuutin tuolle puolen kantava biisi uuvahda. Ares saa viimein viskoa konsonanttia maisemaan ja kyll�h�n t�m� menee v�ist�m�tt� ihon alle.

Kaksi raitaa, kaksi maailmaa ja ainakin yksi maalitaulun keskiosiin osuva laukaus. Sinkkuketju kantaa, joten olisikohan pian jo seuraavan isomman tallenteen aika, materiaalia ainakin on jo mukavasti kasassa.

Mika Roth

---

Dez Dare: Critical Mind Dump
CH!MP Records

Englantilainen synagaragepunkkari Dez Dare kulkee p�� pystyss� omaa tiet��n eik� turhia lep�ile, vaan pist�� jo nyt uutta EP-levy� pihalle. Edellinen pitk�soitto Perseus War ilmestyi juuri maaliskuussa, ja tuoreen EP:n nelj� rallia jatkavat edelt�j�ns� viitoittamilla kompromissittomuuden teill�.

Lyhin, raivokkain ja kummallisin purkaus on 37 sekunnin mittainen Phase Transitions, jonka tarkoitus lienee toimia siltana ter�v�sti napsuvan Weasel Breath -ankkurin ja muun levyn v�lill�. Onkin uskomatonta ett� Dare on j�tt�nyt noinkin iskev�n biisin pois pitk�soitoltaan, eik� startterina tarjottava CMD OK! ole unssiakaan sisarustaan heppoisempi. Dezdaremaiseen tapaan sanottavaa riitt�� ja ihmisi� yht��lt� ravistellaan hereille ja toisaalta pyrit��n valistamaan/varoittamaan maailman vaaroista. Etenkin verkkomaailman, sek� oravanpy�r�n sis�kaistojen n�enn�isen vapauden turmiollisuudesta.

Vauhti on ankaran armotonta ja silti, kaikista ��nivalleista, rososta ja nuijinnasta huolimatta Dare luo melodisia kuplia, ovelia koukkuja ja tarttuvia rakenteita. On se vaan melkoinen velho ja ��nimaagikko.

Mika Roth

---

ITE EEROLA: Kolmen p�iv�n levy vol. 2
Panama-levyt

Jossain indie folkpoprockin akustiss�hk�isiss� viboissa ITE EEROLA on lukinnut itsens� j�lleen k�mpilleen ja lopputuloksena syntyi kuuden biisin nippu. Niill� musiikkia luova olento, tunteva ihminen ja kokeileva artisti pohtii syntyj� syvi�, ei selittele tekemisi��n ja j�tt�� tietysti kaikki ovet ja ikkunat auki j�lkeens�. T�m� on niin ITE EEROLAa kuin olla ja voi.

Vaan eik� juuri tuo arvaamattomuus ja hetkiin tempautuminen olekin t�sm�lleen sit� mit� odotin? Enk� ole nimenomaan vieh�ttynyt artistin kyvyst� nostaa varoituksetta k�det, sormet tai vain yhden sormen pystyyn ja vaihtaa suuntaa, kaistaa tai vaihdetta? T�ll� logiikalla kaikki on periaatteessa leikki�, mutta pid�n siit�. Soma Alabasterimaljakko soi koukuttavasti ja Kutsu mua Eerolaksi potkaisee juhlat k�yntiin ilman kivitalon kokoisia kitarariffej�. Ja silti n�m� superkarsitut biisit iskev�t kovaa, vokaalien, laulun ja taustan lisukkeiden todella vangitessa huomion. Kyse ei ole shokkiarvosta ja kukkahattut�tien j�rkytt�misest�, kyse on oikeista nuoteista, huudahduksista, kuiskauksista, sanoista ja melodioista niille suoduissa paikoissa.

ITE EEROLA on indie, dynamo ja mysteeri siin� m��rin, ett� toivon h�nen pysyv�n kesytt�m�tt�m�n� aina harmaaseen vanhuuteen saakka � ja miksei viel�kin kauemmas. Ei Patti Smithk��n en�� levyj� tee, mutta h�n voisi. 20 minuuttia, 20 sekuntia ja j�lleen satunnaista arvioijaset�� vietiin kuin litran mittaa.

Mika Roth

---

Karu Selli: Viimeinen liekki / Hei hei
Hiljaiset Levyt

Ja sitten palanen historiaa. Karu Selli oli 80-luvulla Rovaniemen suunnilla kitararockia uuden aallon tyylill� soittanut orkesteri, joka ehti k�yd� studionkin puolella pist�m�ss� materiaalia ihka oikealle nauhalle. Nyt vuoden 1986 ��nityksist� on poimittu kaksi biisi�, jotka viev�t meid�t reiluksi yhdeks�ksi minuutiksi vuosikymmenten taa.

A-puoleksi valittu Viimeinen liekki on yll�tt�v�nkin rosoinen ja s�r�inen kitararock-pala, jonka draamassa riitt�� taatusti kaarta. Tarina ei kerro miss� m��rin soundeja on sorkittu, mutta jos t�m� on aitoa kasarikamaa, niin johan on ollut yhtye aikaansa edell�. Tekstin puolella liekin sammuminen viittaa kohtalokkaaseen loppuun, mutta biisin energinen levottomuus pit�� kyll� ik�v�n loitolla iholta, nyt on kyse vimmasta. B-puolen Hei hei onkin sitten heppoisempi veto, jonka teerenpeli kuusaripopin kanssa on itse asiassa j�lleen ajankohtaista. T�st� jos mist� olisi saattanut kehkeyty� pienoinen hitti suurten olkatoppausten ja synapoprockm�ss�n aikana, ei sit� koskaan tied�.

Karu Selli on kaiketi pysyv�sti haudan levossa, mutta musiikki on ikuista. T�ss� on kaksi kelpo raitaa, joiden valossa enemm�nkin arkistojen k�tk�j� voisi penkoa vastaisuudessa esiin.

Mika Roth

---

Klara LaFleur: Mind Sketching
Luova Records

Klara LaFleur operoi Tampere-Helsinki -askelilla ja sijoittaa itsens� �makuuhuone indie� -luokkaan. Eli pehmeit� ja hempeit� ollaan, mutta luonnetta on kuitenkin yh� j�ljell� � vai mit� t�m� pit�isi tulkita? Viime syksyn� pikavauhtia muodostunut b�ndi syyt��kin niin samettista kamaa kaiuttimista ulos, ett� diabeetikot varokoot. Tutkitaanpa tapausta.

Loungen puolella loikoilevaa dream poppia, iltap�iv�ist� kevytsoulia ja miellytt�vint� aulajazzia on kiistatta jalostettu ja kehitetty ennakkoluulottomasti kohti optimipistett�. Progesta on napattu paloja, muzakin opit on muistettu ja draaman tajua hiottu hienotunteisesti. On yksi asia uhota, ett� nyt kuulkaas tulee superjuustoista ja megatarttuvaa makkarikamaa, mutta yritt�k��p� sitten tehd� moista. You can talk the talk, but can you walk the walk? T�ss� kohdin annan Klara LaFleurin ja sen kaiken musiikin s�velt�neelle sek� sanoittaneelle Miikka Huiskolle vaaleanpunaisen p�lyhuiskun ritarikunnan kimalloistavimman kunniamerkin.

Cava maistuu nimelt��n, poreillessaan hedelm�isen kevyesti ja veike�sti. Nothing Good on TV nostaa kutusoundien h�myisyyspisteit� julkean raukeasti ja taivaat avaava hurmuriraita I Wonder iskee silm��n juuri niin poikamaisesti/tytt�m�isesti, ett� syd�mesi taatusti sulaa. En voi yleens� siet�� t�llaista materiaalia, mutta Klara LaFleurin kohdalla saattaisin olla salarakas, tied�tteh�n.

Mika Roth

---

Kuusama: Pieni, valkoisen linnun n�k�inen kala

Kuusama on oululainen vuonna 2020 perustettu yhtye, jonka j�senist�ll� on jo aiempaakin kokemusta b�ndimaailmasta. Ryhm� soittaa suomenkielisest� uuden aallon rockia, jossa pinnan alla vaikuttavat monenlaiset vaikutteet. Debyytti-EP:n kuudesta raidasta jokainen edustaakin tavallaan omaa lajiaan.

Kaksi aiemmin julkaistua sinkkua on otettu mukaan ja yhtyeen nimibiisi Kuusama saa ensimm�isen� viskoa vapaansa. Tarttuvan poprokkiksen muoto on kiistatta miellytt�v�, jos nyt samalla perinteinen ja pikkun�tti. Kakkosraita Tekem�tt�m�ksi rikkoo kuuden minuutin kuparisen ja taiderockin termi ei t�ss� yhteydess� ole ruma sana, koska tiivistunnelmainen kertomus vie muassaan. Jykev�n puoliv�lin j�lkeen Loputon kev�t on kuin kaunis v�lisoitto, joka kuullaan prikulleen oikeassa kohdassa. Toinen sinkku ja EP:n nimibiisi Pieni, valkoisen linnun n�k�inen kala saattaa my�s varastaa syd�men miltei huomaamatta, progehtavan sovituksen vet�istess� pariin otteeseen maton hell�sti jalkojen alta.

Kuusama on siit� j�nn� yhtye, ett� sen musiikin seurassa ajan viisarit lipsahtavat pois rattailtaan. Keveiden ja aukeiden ��nimaisemien pienimuotoinen henki kohtaa hetkitt�in runsaaksikin �ityv�t rakennelmat, eik� t�st� osaa lopulta sanoa, ett� onko se nyt lintu vai kala. Ehk� v�h�n kumpaakin.

Mika Roth

---

Ministeri: Kaktus
Soundhill Records / Playground Music Finland

Ministeri on julkaisemassa loppukes�st� kolmatta pitk�soittoaan. Tarina ei kerro, josko tulevalla kiekolla on edelt�jiens� tavoin kymmenen raitaa, mutta Kaktus EP:n biisit ovat viimeisimm�n albumin sessioista rannalle j��neit� raitoja. Syyksi sivuun sys��miselle ilmoitetaan linjaussyyt, joten tuleva levy lienee ehyeksi taas hyvin hiottu kokonaisuus.

Hyv� biisi on silti aina hyv� biisi, vaikka hip hopin kanssa flirttaileva Pusu on Ministerin salkussa outo ja erilainen numero. K��nn�ksiss��n raukean hidas, tunnelmiltaan paksun �inen ja soundeiltaan superupottava siivu pusutteleekin ennenkuulumattomasti. Tanssilattialla ahkeralla jalalla jyskytt�v� Harhaillaan on puolestaan sen kaliiberin menoraitoja, ett� moisen arkistoon sulkeminen olisi ollut puhdasta ensiluokkaisen materiaalin haaskausta. Kaksi maalia, mutta sitten ovat ne kaksi muuta raitaa�

S� oot s� oot s� oot ei ep�vireisine soundeineen ja v��ristyneine pintoineen her�t� muuta kuin voimakkaan halun siirty� eteenp�in, sill� jokin t�ss� ei vain toimi. Ent�p� sitten vanhan vihtahousun arjesta kertova Sarvet? Uskonnolliset fanaatikot nousevat tietysti takajaloilleen, kuten aina ja Ministerin kokeilu housen kanssa muistuttaa enemm�nkin ideansa virsikirjan v�liin hukannutta sekoilua. V�rik�s setti nostaa odotuksia tulevan levyn suhteen, sill� Ministeri on kuullun perusteella p��st�nyt kokeilumielens� irti.

Mika Roth

---

Narcolepsium: Hell-Remembered
Savo-Karelian Productions

Kai se on positiivinen juttu, kun doomahtavaa deathia veivaavan b�ndin biisist� nousee mieleen Love Will Tear Us Apartin haamu? Olihan Joy Division kuitenkin synkk� kuin marraskuinen y�. Suomalais-slovenialainen Narcolepsium laskee soittavansa melodista death metalia, mutta levylt� ei l�ydy ainuttakaan alle viiden minuutin mittaista sivallusta ja nelj�n raidan EP lohkaisee l�hes 24 minuutin verran aikaa.

To Unknown Landsin muistoja virvoittavan matkan j�lkeen nimibiisi Hell-Remembered nostaa vauhtia ja rytmiryhm� p��see piiskaamaan kuulijoita viimein koko rahan edest�. Mustana hevosena ulkoradalta saattaa kuitenkin yll�tt�� Dire Strife, joka tosin k�rsii selvimmin heppoisista soundeista. Yritys on kuitenkin niin tuimaa ja tulista, ett� rystyset muuttuvat kuunnellessakin vaaleiksi ja biisist� tahtoisi pit�� viel�kin enemm�n � mist� vain saisi s��llisen budjetin monikansalliselle metallipoppoolle?

Jostain pit�� kuitenkin aloittaa ja nelj�st� raidasta jokaisella on mielest�ni kelpo ideoita, mik� lupaa parempaa (tai synkemp��, ihan miten vain) huomista. Heivaisin eeppisimm�t elementit kuitenkin suosista m�keen, tai sitten kyseist� korttia pit�isi pelata huomattavasti rohkeammin ja h�rskimmin tulevaisuudessa. Puoliv�liin ei pid� miss��n nimess� j��d�, kuten nyt tahtoo tapahtua.

Mika Roth

---

p�ssilauma: Kylmyys

Pid�n tunteesta, jonka p�ssilauma minussa toistuvasti aiheuttaa. En n�et koskaan voi edes arvailla, ett� mit� on luvassa � paitsi ett� taatusti jotain erilaista kuin aiemmin. Verta tanssilattialla naittoi suomenkielen ja big beatin, Toivosta ja murheesta cee�m�ks�tteli, Jakom�keen! k�sitteli mm. ys�rialtsun, krautrockin ja proto-punkin mahdollisuuksia. Ved�p� tuosta sitten linjaviivoja.

Rockin peruskiville Kylmyyskin rakentuu, sit� ei ole kiist�minen, mutta p�ssilaumalle ominaisesti lentokuviot ulottuvat l�hes taivaan joka kolkalle, eik� lentokorkeuksiakaan ole sen tarkemmin rajattu. Virallinen sinkkuraita Vuodet v�lill�mme on uuden aallon rockin kolkon kuulas n�yte, kun taas alle kolmeen minuuttiin puristuva Tuomari antaa nuijansa heilua viel� selvemmin postpunkin vimmalla. Dystopiapitoisen 70-luvun loppuvuosia heijastelee rosoisesti Hetket ennen loppua, jolloin postpunkista voi tipauttaa pois edest� my�s sen turhaksi k�yv�n �post�-termin.

Ja koska p�ssilauma on p�ssilauma, niin avauksena kuultava nimibiisi Kylmyys ei oikein istu mink��n kanssa vierekk�in ongelmitta. L�hes seitsenminuuttinen j�ttil�inen liippaa jo karun taiderockin sivua ja vie b�ndin ilmaisua kiistattomasti kohti � niin, mist� min� tiet�isin mit�.

Mika Roth

---

Prima Queen: Not The Baby
Big Indie Records

Prima Queen on Lontoossa majaansa pit�v� indiepoprock-yhtye, joka on sama asia kuin Englannin Bristolista kotoisin oleva Louise Macphail ja Yhdysvaltain Chicagosta alkujaan oleva Kristin McFadden. Etenkin brittilehdist� on rakentanut duosta seuraavaa isoa juttua, vaan koskapas se ei olisi uutta messiasta etsim�ss�.

Kaksikon vahvistuksena studiossa on soittanut kuusihenkinen b�ndi, josta l�ytyv�t erilliset saksofonin, trumpetin ja sellon soittajat. Yhtyeen soundi onkin rikas, elektroakustinen ja monisyinen, mutta kaikenlainen negatiivinen massiivisuus sek� raskaus eiv�t kuulu mukaan kuvaan. Nelj� raitaa rakentuvat kaikki melodioiden, kahden vokalistin ja v�hint��n yht� monen taustalaulajan ilmaisun varaan, edelleen herkkyytt� korostaen. Aiemmin silkkoja sinkkuja julkaissut ryhm� avaa ensimm�isen EP:ns� Back Row ja Crow -sinkuilla, jotka kiistatta soivat helein� ja unen kevein�. Crow�n kaipailevissa siiviss� onkin mukavasti nostetta, kunhan kappale vain p��see vauhtiin. Sinkkujen ulkopuolelta selvemmin s�hk�kitaraa hanakammin k�ytt�v� Dylan on my�s maininnan arvoinen tapaus.

Not The Baby on nelj�n ns. tavallista el�m�� luotaavan kappaleen joukko, jota sitoo yhteen henkil�kohtaisuus. Kertojat ovat toistuvasti muutosten sek� valintojen edess�, eik� el�m�n suuressa dominossa voi koskaan n�hd� valintojen kaikkia vaikutuksia. Vakavia aiheita ja l�mmin soundi.

Mika Roth

---

Sandburn: Flannel Worshiper

Sein�jokelainen stoner rock trio Sandburn palaa nopeasti takaisin Desibeli.netin sivuille. Viime marraskuussa ihastelin b�ndin debyyttituplasinkkua Concrete Jungle / Speedfreak ja nyt on uusi tuliannos jo valmis. T�ll� er�� biisej� on kolme, eik� stonerin poltteesta ole tingitty tai fuzzia leikattu.

Otsikko saattaa siirt�� ajatuksia Seattlen tukkimiespaitaisten muusikoiden suuntaan, mutta jos grungea jossain on niin l�hinn� vaikuttimena soittajien takaraivoissa. Itse asiassa keskimm�isen� kuultava nimibiisi k��nt�� kellon viisareita aika suoraan 70-luvun kulta-aikoihin, jolloin legendat vasta ottivat ensiaskeleitaan. Ankkuriraita Killernova heivaa pakettia puolestaan muutaman piirun desert rockin suuntaan, vaikka trion ominainen soundi pintansa pit��kin. Pitk�n rete� kitarasoolo, sek� rytmiryhm�n kuviointi ovat puhdasta herkkua, jonka ei soisi loppuvan. T�ss� seurassa avaukseksi sijoitettu ja kiivasrytmisin Boneless Man taitaa karata omaan suuntaansa, enk� ole lainkaan varma siit�, ett� biisin tiet� kannattaisi sen kummemmin l�hte� seuraamaan. Ei tulipalokiireell� pitk�lle p�tkit�, stonerin saralla nyt ainakaan.

Tuskinpa kukaan tuottajamoguli ja rahakas t�rs��j� on t�ss� v�liss� p��ssyt sponsoroimaan b�ndi�, mutta yhtye osaa k�ytt�� budjetin aiheuttaman rosoisuuden ja raakuuden hy�dykseen. Flanellia ei myyd� n�ill� tienoin alennuksella, vaan parhaaseen hintaan ja paremmalla laadulla.

Mika Roth

---

STINAKO: Ikkunat n�kev�t / Toukokuu
Soliti

STINAKOn kohdalla olen jo tottunut siihen, ett� sensorit ja antennit kannattaa kalibroida jokaisen julkaisun j�lkeen uudelleen. T�ll� er�� tuplasinkun eri puolet ovat kirjaimellisestikin eri puolia. Musiikkia voisi kutsua hiljaiseksi popiksi, laulaja/lauluntekij�n henkil�kohtaisimmiksi tuokioiksi, kun hiljaisuuden reunoilta l�ydet��n pieni� aarteita.

A-puoleksi valittu Ikkunat n�kev�t on lainakappale ja kiehtova tulkinta vuosien takaisesta Paavoharjun kappaleesta, jonka melodiat ja rakenne ovat kiistatta kiehtovan hypnoottisia. Eik� alkuper�ist� tietenk��n soiteta yksi yhteen, vaan saumat on tehty uusiksi. Sovitus kasvattaa biisin p��lle viiden minuutin mittaiseksi, nousujohteiseksi ja murskaavan kauniiksi tuokioksi, jonka ei soisi p��ttyv�n. Aili J�rvel�n viulu ja Mila Laineen sello viimeistelev�t alkuper�ist� kunnioittavan version.

B-puolena kuultava Toukokuu syntyi puolestaan jo aiemmin, mutta pian STINAKO oivalsi kappaleiden olevan tavallaan sisaruksia. Herkiss� muodoissa ja melodioissa onkin sukulaisuutta, mutta Toukokuu pidet��n loppuun asti pienen�, pelk�n laulun, pianon ja aavistuksenomaisten taustojen kertoessa kaiken. STINAKOlle ominainen sanaton laulu pystyy v�litt�m��n oikeastaan enemm�n kuin tarkoin pohditut rivit. Hiljaiset ja vaimeat hetket ovat joskus niit� kauneimpia, kuten n�m� kaksi kappaletta osoittavat.

Mika Roth

---

Strain On Society: They Call Us Desperation

Strain On Society on jostain p�in Suomea kotoisin oleva metalliyhtye, jonka deathilta l�yhk��v� metalli on brutaalin alkuvoimaista. Kauniisti sanottuna niukka saatekirjeen kaltainen ei juuri infoa tarjoa, vaikkakin v�rikk��t kielikuvat nostavat jonkin verran mystisyyden viittoja yhtyeen ylt�.

N�ht�v�sti t�ss� vaiheessa duo-muotoisena toimiva b�ndi on ty�st�nyt viiden kappaleen paketin, jossa vanhan koulukunnan death metalia runtataan paristakin kulmasta. Yht��lt� skandinaavinen tylyys kukoistaa, mutta eiv�t Floridan r�meiden katkutkaan nyt niin kaukana ole. Lying Liar �ityy uhkaavuudessaan jo painostavaksi, kun s�keist�jen pahaenteisyys ja m�tt�kohtien blastaus vuorottelevat. Ankkurina liejuisiin vesiin uppoava They Call Me Desperation menee jo l�hes kuuden minuutin mitassaan auttamatta �veriksi � mik� on taatusti ollut tarkoituskin. H�iriintyneemp�� fiilistely� soundeillaan s�teilev� Mindless Feeling saa olon tuntumaan vinolta, ja taas tyystin toisenlaisin, jopa kauniiksi laskettavin keinoin.

Strain On Society on projektib�ndi, jonka biisit roiskuvat ja pulppuavat t�ss� vaiheessa moneen suuntaan. Jatkoakin lupaillaan jo, joten synkk� deathin tutkiskelu saa kehitty� mihin sitten kehittyyk��n. Ei mik��n ehyt EP, mutta t�ss� on monta lankaa, joista voi punoa kasaan vaikka mit�. Pinnat raaoista vokaaleista ja oletettavasti rajatun budjetin keinoin luoduista soundeista.

Mika Roth

---

Tranes: Slalom

Jii-haa! Turkulainen surf-yhtye Tranes on t��ll� taas kysyen: miksi pit�isi odottaa elokuvaa, kun siihen voi tehd� musiikin valmiiksi? Eli luvassa on cinemaattista rautalankaa, elokuvamaisia tunnelmien rakenteluja ja kuvauksellisia kohtauksia � paperilla nyt ainakin. Laulua ei tietenk��n kuulla, mutta onhan kitaroissakin kielet ja takuuvarma saksofoni soi tunnetta.

Ent� mik� on elokuvan juoni, mist� n�m� viisi biisi� voisivat yhdess� kertoa meille? Kaikki alkaa tietysti siit�, ett� suunnitelmat menev�t uusiksi. Detour Ahead ohjaa kiesin yst�v�llisesti ja helkkyv�sti aivan uusille kaduille, jotka otetaan innolla vastaan. Garden Street Reptilians saattaa olla jalankulkijoille vaarallista tienoota, mutta p��n sis�isell� valkokankaallani avoauto keinuu aurinkoisissa maisemissa. Huolen h�iv�� ei tuota my�sk��n pieni ruokatauko, kun Hot Sauce valuu melodisen polttavana ja silti niin herkullisena annoksena kolmen minuutin mittansa. Kevyesti funkahtavaa ja ripauksen psykedeelist� herkkua, jota esimerkiksi mainio Khruangbin tahollaan on jalostanut jo menestyksekk��sti.

Nimibiisin nopeat k��nn�kset eiv�t t�llaiselle Slalom-taidottomalle oikein aukene, mutta David Lynchin p��n sis�lle livahdetaan ankkurin toimesta. Muffler Man�s Dance onkin kuin ne k��pi�unet, joissa periaatteessa kaikki osaset ovat kohdillaan, mutta jokin vain vet�� kuvaa sitke�sti vinoon. Ei paljoa, mutta riitt�v�sti. N�in n�hty leffa synnytt�� taatusti vain enemm�n kysymyksi�, mutta ��niraidan puolesta paketti on rautaisesti kuosissa.

Mika Roth

---

�r�: II

Elektronisten ��nten pajalla syntyy taas jotain erilaista, uutta ja kiehtovaa, kun pohjoisesta kotoisin oleva �r� hakee synkkyydest� s�vyj� ja harmaudesta sateenkaarten alkuja. II ei summaa kaikkea Pime� aine EP:n j�lkeen tapahtunutta, mutta kaksi viimeisint� sinkkua on sent��n kelpuutettu mukaan.

Eik� kaikki ole kuten ennen. II ei n�et ole lohduttoman synkk� EP, vaikka ainesosissa spektrin tummempi laita yliedustettuna onkin. Kuudessa kappaleessa kasarin dystooppinen synapop ja uuden vuosituhannen trap-universumi kaappaavat ys�rin triphopit mukaan leikkiin, jonka s��nn�t tuntuvat muuttuvan biisilt� toiselle siirrytt�ess�. Kooma ui h�lytt�v�n syviss� vesiss�, l�yt�en EP:n Mariaanien haudan v��ristyneiden rock-soundien ja synien pohjalta. Jo viime syksyn� sinkkuna ilmestynyt Ei p��t� ei h�nt�� on samaan aikaan kevyt ja murskaava, melodisuuttaan unohtamatta ja t�m�h�n tarttuu kuin tauti. Ent� sitten uusin sinkkuraita Katarsis? Tuo m�hk�le elektronista painajaista istuu nyt t�ydellisesti potrettiin, muodostaen poikkeuksellisen svengaavan Unohda-raidan kanssa eriparisen keskiakselin koko levylle. Muistammehan ettei s��nt�j� ole.

II menee pidemm�lle elektronisten ��nipilvien sis��n, uskaltautuu halaamaan melodisuutta rohkeammin, eik� pelk�� kokeellisempienkaan elementtien edess�. Kokeellinen on helppo ja halpa sana kuvaamaan n�in uniikkia kokemusta, mutta parempaakaan en t�h�n h�t��n l�yd�. Avausraidan otsikkoa mukaillakseni: Kaikki on taas mahdollista.

Mika Roth