Tom Tikka & The Missing Hubcaps: Roomful of Strangers

One Media

Olen yhä vakuuttuneempi siitä, että Tom Tikka on yksi maamme parhaiten salassa pidettyjä poprock-tähtiä. Ja hän pysyttelee nimenomaan piilossa omalta kansaltaan, sillä hittikamaa biisikynästään toistuvasti löytävä tekijä on kyllä huomattu muualla. Tikka on yhdistänyt voimansa biisintekijäkaveri Antti Aution kanssa ja jälki on jälleen korkealuokkaista.

Nimen perään tullut The Missing Hubcaps ei ole mikään uusi juttu, sillä jo loppuvuodesta 2023 ilmestyneellä Rainbows and Dead Flowers -albumilla vaikutti tuolloin vielä mielikuvitusbändiksi tituleerattu bändi. Tässä välissä materiaalia on työstetty ajalla, mikä saatesanojen perusteella on jo hiukan syönyt tekijöitä, mutta vastavuoroisesti lopputuloksena on syntynyt erittäin korkeatasoista materiaalia. Samalla The Missing Hubcaps on muuttunut asteen todellisemmaksi yhtyeeksi, kun Tikan vanhat Carmen Gray -kaverit ovat soittaneet eri osuuksia studiossa.

Albumin kymmenestä raidasta julkaisunsa puolesta iäkkäin on miltei kaksi vuotta sitten ilmestynyt sinkkuveto Wrecking Ball, joka saa myös kunnian avata levyn. Ja mikä murskakuula onkaan kyseessä? Biisin nopea kulku, terävät koukut ja kerrasta päähän tarttuva melodia ovat kuin biisinteko-oppaan malliesimerkki. Alle kolme minuuttia, ei yhtään turhaa alkovia ja kuulija hyräilee mukana kulkua jo ennen loppua. Niin ikään vuoden 2024 satoa oleva Redondo Beach Werewolves edustaa puolestaan maalailevampaa ja laajempia draaman kaaria piirtävää linjaa.

Tikka & Autio ovat jotenkin löytäneet tiensä popviisasten kivelle ja käytännöllisen rocknerouden lähteelle, sillä päällisin puolin nämä kappaleet eivät tuo mitään uutta maailmaan. Angloamerikkalaisen kitarapoprockin perintö ohjaa tekemisiä, luo muodoille sääntöjä ja suurin osa kipaleista kellottaa kolmesta neljään minuuttia. Simppeliä ja helppoa saattavat monet todeta, vaan saavuttakaapa sama laatutaso, sanon minä.

Tekstittäjinä herrat ovat lähempänä arjen perusjuttuja käsittelevän McCartneyn linjaa kuin upeiden lauseiden pilviin katoavan Stipen vaikeaselkoisuutta. Sävelten puolesta suositaan suorempaa Tom Petty -koulukuntaa rönsyilevien brianwilsonmaisuuksien sijaan, tosin laatustandardit ovat kautta linjan ihailtavan korkeat. Tylsän keskitien kaman sijaan näillä opein on syntynyt mm. nostattava Red-Head Doll ja suoraan sydämeen nuolensa ampuva It Was Always You. Kaikki tarpeeton on tippunut kyydistä ja silti biisit ovat kuin pieniä aarreaittoja omine salalokeroineen.

Eikä maailma pääty pystysuoraan pudotukseen sinkkujen tuolla puolen, vaan etenkin albumin jälkimmäinen puoli heittää lisähaastetta kehään. Raskaasti puristava ankkuri Sacrificing Sins huutaa tuskaansa ja antaa silti enkelimäisten stemmojen puskea hetkeksi pintaan. Kantrimmin kopsutteleva Cheated avaa erilaisen maiseman preerioiden suuntaan ja levyn onnistunut R.E.M.-hetki on renkaillaan kuin huomaamatta maaliin kiiruhtava Hand Me Down.

Roomful of Strangers on albumina kuuntelukertojen myötä kasvavaa sorttia, mikä on aina lupaava merkki. Kolmen tähden peruskiekko on kehittynyt jo vakaaksi neljän tähden teokseksi, jolta jää puuttumaan vain se yksi tai kaksi superkirkasta tuokiota. Näin viidennen tähden kimalle jää edelleen horisonttiin.