I Was A Teenage Satan Worshipper, Pintandwefall

Muutaman vuoden aikana mukavasti menestystä tahkonnut GAEA-levy-yhtiö oli koostanut musiikkivaikuttajien vuosittaisen juhlistusksen Musiikin ja Median ja sen yhteyteen perustetun Lost In Music-festivaalin sisälle oman iltamansa, jossa Yo-talolla nähtiin muutenkin vahvasti Tampereella nähdyt I Was A Teenage Satan Worshipper ja Pintandwefall. Kattauksen olisi koristellut vielä roska-elektro-duo Jesse, mutta sitä ei tullut tällä kertaa todistettua.

Mukavasti sekä paikallisista että ihan kansainvälisistä musiikkinaamoista täyttynyt Yo-talo sai ensinnä todistaa Pinttien keikan. Tutusti mustissa naamioissa esiintynyt tyttönelikko pisti kieltämättä hyvin. Mm. tuoreen maxisinglensä tiimoilta juurikin Mambo Nordico-kiertueella tahkonnut yhtye ei tee mitenkään monimutkaisia ralleja, mutta niiden tarttuvuutta ei voi kiistää. Lisäksi tytöt koristelevat helppoa peruskaavaansa mukavan värikkäästi. Debyyttilevyn osasto on alusta loppuun melkoisen vahvaa, mutta myös tuoreemmasta materiaalista löytyy hyviä haastajia. Ihan valloittavin Pinttari-keikka ei tällä kertaa ollut kyseessä, liekö vaikutusvaltainen yleisö aiheuttanut pientä jännitystä neitosten keskuudessa? Silti, keikan loppuun mennessä tyttöjen luonteva ja aito välihöpöttely alkoi päästä siihen tuttuun Pintandwefall-höpsöilyyn. Jossa ei ole mitään teennäistä vaan joka aidosti kumpuaa tämän sympaattisten yhtyeen luonteesta.

Rumpali Tough Pintin laulama Saara, vauhdikkaat Agentina, Disco ja That X-box sekä vaaniskelevat What Is Shark ja Jack White toimivat erityisen hyvin. Vaikka hommassa alkaa entistä vahvemmin olla rutinoitunut livesoitto-ote, tulee siellä edelleen myös lipsahduksia. Mutta niistä ei edelleenkään suotta välitetä vaan painetaan lisää kaasua. Omalaatuinen lavaliikehdintä on yksi olennaisia elementtejä ja Pintandwefallin koreografinen tyylittely toimiikin hyvin show´n kuorrutteena. Hyvä.

Teinisatanistit pistivät sitten vieläkin paremmaksi. Pääasiassa alkupään tuotantoon pohjautunut ensimmäinen puolituntinen keikasta oli täyttä timanttia Candy Candyineen ja Pandatroneineen. My Lovin Martian oli loistavassa lauluvireessä ja nelikon lavashow oli, jos ei ehkä ihan yhtä riehakas ja hersyvä kuin joskus takavuosina, niin silti energinen ja näyttävä. Taustakankaalle heijastettu nytkyvä bänditeksti toi mukavasti väriä rokkikukkoilun taakse.

Siirryttäessä tuoreempaan meininki hiipui hieman, mutta onneksi mitään laskukäyrää ei kuitenkaan tullut. Pinttarien Cute Pintin vahvistamama luettu OMG, Techno Chicks ei vain vie meikäläistä mukanaan vaikkapa Teenage Radicalsin tapaan, vaikka biisin töksäyttelevä stereototalismi onkin tarttuvaa. Lopuksi heitelty puolilaina She´s With The DJ oli hyvä päätös melkoisen mainiolle Teinisatanisti-keikalle, joka houkutteli hyvin myös yleisöä pistämään lattialla jalalla koreasti. Jatkuvasti uusia suuntia esitelleen yhtyeen tulevia tuotoksia odottaa tämän perusteella suurin odotuksin. Hyviä iskuja löytyy nimittäin niin lego-elektron, säröpsykedelian kuin teknomman ilmaisun alta.

Teksti ja kuvat: Ilkka Valpasvuo