Luciano (Jam)

Vihdoinkin Suomessa kuultiin livenä ajankohtaista jamaikalaisartistia. Tavallisestihan täällä ei kansainvälistyneiden kehäraakkien satunnaisia visiittejä lukuunottamatta tällä saralla juurikaan tapahdu. Nyt saatiin sitten kerralla Luciano, Jamaikan ehkäpä kirkkain laulajatähti. Ja vieläpä kahtena iltana peräkkäin!

Tavallisesti Lucianon taustalla on kuultu Dean Frazeriä ja Firehouse Crew:n porukkaa, mutta tällä kertaa bändinä oli Jah Messanjah, jonka kokoonpano oli ainakin minulle ennestään mysteeri. Miksauspöydän takana istui kuitenkin lukuisilla jamaikalaislevyillä namikoita vääntänyt Soljie.

Keikan aluksi bändi lämmitteli asiaankuuluvasti jamaikalaisella rytmisikermällä, jonka perään paikalle kuulutettiin I Threes -vaikutteinen naisharmoniatrio. Ikäänkuin tätä I Threes-mielikuvaa vahvistaakseen naiset kajauttivat ilmoille Marcia Griffithsin Stepping Out Of Babylonin, jonka päätteeksi Luciano asteli lauteille etiopialaisessa univormussaan, muodikas ryhmysauva kädessään. Alku sujui hartaisssa merkeissä, kun ´Messengerinä´ tunnettu Luci veisasi vanhan Rastahymnin No Night in Zion. Sen perään kuultiin muutaman vuoden takainen Ulterior Motive, jonka rytmi hyödyntää John Holtin vanhaa Stealing-melodiaa.

Enimmäkseen Luciano esitti kuitenkin kappaleita v. 1995 julkaistulta Where There Is Life-albumilta. Esimerkkeinä Who Could It Be, Lord Give Me Strength, He Is My Friend sekä It´s Me Again Jah, jonka mies esitti tunnelmaan sopivasti polvillaan rukoillen. Myös alunperin Terror Fabulousin ja Louie Culturen kanssa levytetty In This Together kuultiin, Lucianon hoitaessa myös Terrorin ja Louie Culturen osuudet. Käytyään läpi pari veisua Messenger-albumin ajoilta sekä muutaman tuoreemman biisin, Luciano aloitti obligatorisen Marley-setin, jonka jamaikalaisartistit olettavat kaikkien suomalaisten haluavan jokaikisellä keikalla kuulla. Tällä kertaa käsiteltiin Crazy Baldhead, Redemption Song, Running Away ja War. Ihan mallikkaasti Luci ne hoiteli, mutta silti nämä Marley-biisit tuntuvat vähän turhalta varmistelulta, semminkin, kun kyseessä on toistakymmentä albumia ja yli sata sinkkua julkaissut kaveri (vaikkei ikää ole edes kolmeakymmentä!). Sen sijaan cover-versio Dennis Brownin Sitting & Watching-klassikosta kuulosti komealta, ja Luciano onnistui jäljittelemään ´Reggaen kruununprinssiksi´ tituleerattua, edesmennyttä alkuperäisesittäjää varsin aidontuntuisesti. Puolentoista tunnin esiintymisen jälkeen Luciano vetäytyi kulisseihin, palaten vielä muutaman biisin ajaksi lavalle.

Tämä Helsingin keikan arvio toimii samalla myös Tampereen raporttina, sillä seuraavan illan keikka Tullikamarin Klubilla oli täysin identtinen Helsingin konsertin kanssa, sekä kappaleiden, välispiikkien että energisen lavaesiintymisen osalta. Helsingissä Messengeriä tosin lämmittelivät Komposti Posse, Tampereella Jazzsgangsters ja Cool Runnings Crew. Myös soundin suhteen oli eroa, sillä Klubin äänentoisto ja akustiikka toimivat huomattavasti paremmin kuin Vanhalla. Joka tapauksessa tämänkaltaisia keikkoja näkisi ja kuulisi Suomessa mielellään useamminkin.

Olli Loikala