Ruisrock 2011 – sunnuntai

Helteinen sunnuntai Ruissalossa tarjosi ehkä suosituimman mahdollisen kotimaisen nykyartistin, yhden maailman karismaattisimmista miehistä sekä musiikillisen visionäärin viittaan puetun kansanmusiikkitaistelijan, joka ei lunastanut pukeitaan.

Raukean, entistäkin helteisemmän sunnuntai-iltapäivän aluksi päälavalla esiintyi ehkäpä tämän hetken suosituin kotimainen artisti Jenni Vartiainen. Huikeaksi myyntimenestykseksi noussut Seili-albumi on hyvin tehdyn popin riemujuhlaa, mutta livenä Vartiainen on sanalla sanoen huono. On kummallista, miten Vartiainen taustayhtyeineen onnistuu muuntamaan Jukka Immosen näkemyksellä tuottamat pophelmet vetiseksi ruotsinlaivadiskoksi.

Vartiaisen esiintymisestä puuttuu todellinen vangitsevuus ja läsnäolo, mutta suurin ongelma on kuitenkin taustabändissä, jonka soitossa ei ole tippaakaan särmää. Vartiainen tarvitsisi taustalleen PMMP:n kaltaisen yhtyeen, josta lähtee irti muutakin kuin opistohenkistä kevytpoppausta. Ehkä tällöin artistin ei myöskään tarvitsisi kerätä uskottavuutta Ruisrockissa kuullulla nolostuttavan teennäisellä karjumisella.

Lähes täydellinen vastakohta Vartiaisen tylsyydelle oli Converse-lavan valloittanut Magenta Skycode, jonka maalaileva utupop sopi yllättäen täydellisesti auringonpaisteeseen. Uudempaa Relief-albumia painottanut keikka nousi vähintäänkin tämän vuoden Ruisrockin Top 5:een. Harvalla säveltäjällä on yhtä hyvää korvaa toisaalta tarttuville melodioille ja toisaalta pienille detaljeille kuin Jori Sjöroosilla. Hieno mies.

Henkilökohtaisesti eniten odottamani Ruis-vieras oli yhdysvaltalainen Fleet Foxes, jonka tuore Helplessness Blues -albumi pisti vielä debyyttiäkin paremmaksi. Ääriharmoninen folkpop soi livenäkin valloittavasti, mutta päälava oli lopulta hieman väärä paikka Fleet Foxesille. Lavan perällä soittaneen kuusikon ja suhteellisen pienilukuisen yleisön kontakti oli melko olematon. Solisti Robin Pecknoldin tokaisu ”this must be the quietest festival ever” oli paljonpuhuva. Fleet Foxesin musiikki ei ole toki mitään bilemusiikkia, mutta sekä yhtyeeltä että yleisöltä olisi toivonut suurempaa panosta. Yhtyeen rikkaat laulustemmat soivat hämmästyttävät puhtaasti, mutta pieni pettymys keikka oli, siitä ei pääse mihinkään.

Teltassa oli seuraavana vuorossa hiljattain Tavastiallakin piipahtanut duo Isobel Campbell & Mark Lanegan. Kokoonpano oli hieman kasvanut sitten viime näkemän, mutta moni muu asia oli ennallaan. Lanegan on edelleen yksi karismaattisimmista miehistä päällä maan ja kaksikon perinnetietoiset, jopa standardinomaiset kappaleet saivat taas mukavan juurevan käsittelyn. Hämyisyydestä huolimatta telttaan ei päässyt muodostumaan Tavastialla koettua klubimaisen intiimiä tunnelmaa, jonka musiikki olisi vaatinut toimiakseen.

Monille koko Ruisrockin odotetuin nimi oli varmasti ensimmäistä kertaa Suomen maaperällä esiintynyt Manu Chao. Vaikka osaan arvostaa Chaon työtä maailmanmusiikin kentällä, ei miehen tuotanto ole kovin lähellä sydäntäni. Eikä Ruisrockin-keikkakaan tilannetta taida muuttaa. Manu Chao La Ventura -nimellä esiintynyt kokoonpano aloitti kappaleensa useimmiten letkeissä reggae-tunnelmissa, joissa hetken viihdyttyä iskettiin silmään humppapunk-vaihde. Aluksi kaava tuntui ihan toimivalta, mutta kun jokainen kappale kulki saman sapluunan mukaan, iski ähky päälle. Yleisö pui nyrkkejään mallikkaasti, mutta musiikillisesti Chao ei lunastanut päällensä asetellun musiikillisen visionäärin viittaa.

Huomattavasti tuoreemman oloiset kekkerit järjesti festivaalin päättänyt Robyn. Hämmästyttävällä energisyydellä läpi keikan tanssinut ruotsalaistähti ei varmasti pettänyt fanejaan. Body Talk -levyjen materiaalin ympärille rakennetussa setissä ei montaakaan hengähdystaukoa pidetty, vaan biitti paukkui imien viimeisetkin mehut kaikkensa antaneesta festariyleisöstä.

Auringonpaistetta, odottelua, pettymyksiä ja yksi elämää suurempi keikka. Tästä kaikesta koostui vuoden 2011 Ruisrock. Viimeisenä päivänä festarialueelta poistuessa päätin kahden tunnin odottamisen ja kolmen vartin seilaamisen sijasta liittyä rahvaan seuraan ja kävellä alueelta pois. Ja kas, kaikki sujui kuin rasvattu ja olin keskustassa vajaassa tunnissa. Tämä, jos jokin, tuntui kaiken odottelun jälkeen VIP-kohtelulta.

Tästä perjantain tapahtumiin.
Tästä lauantain tapahtumiin.


Teksti: Tommi Saarikoski
Kuvat: Tuomas Tiainen