Tapes, I Was A Teenage Satan Worshipper, Boys Of Scandinavia

Vuoden ensimmäinen Poppikerho oikein tursusi väkeä. Ulkona kiristyvästä pakkasesta huolimatta kovassa nosteessa oleva Boys Of Scandinavia onnistui innostamaan toiselle(?) keikalleen salin täydeltä yleisöä. Oman panoksensa antoivat varmasti myös muut illan esiintyjät.

Tigerbombsista ja Laurilasta tutun Jukka Salmisen sooloproggis Tapes aloitti heti kympiltä. Vaikka Jukan melankolinen mies ja kitara-soitto kuulostaakin hyvältä ja Tapesin biisimateriaalista löytyy helmiä, ei Klubin lava oikein tuntunut olevan oikea paikka esitykselle. Yleisö tyytyi istumaan kaukana ja aika moni keskittyi sosiaaliseen kanssakäyntiin. Vaikka laulu kuului hienosti ei välispiikeistä saanut mitään selvää... Ennen kaikkea tuollainen haikea näppäily vaatisi intiimimmän tunnelman eli paikan pitäisi olla joko pienempi ja yleisön lähellä tai sitten soittajalla pitäisi olla niin paljon nimeä ja hypeä, että hän saisi napattua yleisön kouraansa. Jose Gonzales onnistui siinä, Tapes ei ainakaan vielä tässä vaiheessa. Eli kiteytettynä: Tapes oli ainakin tällä keikalla hiukan liian huomaamaton, vaikka musiikki hyvää onkin. Ongelma on varmasti aika tuttu yhden hengen yhtyeille, mutta omassa sarjassaan Tapesin debyytti on sen verran vakuuttavaa tavaraa, että ehkä jo seuraavalla kerralla kansa on ottanut sen omakseen. Ken tietää?

Omituisella nimellä varustettu I Was A Teenage Satan Worshipper oli illan kolmesta esiintyjistä se ensimmäinen, jonka musiikista puhuttaessa voi käyttää sanaa goth. Lähinnä sana tulee vastaan yhtyeen tummanpuhuvan maanisista konetaustoista, joita maustetaan raivokkailla kitaravalleilla ja lelu-urkusaundilla. Myös kosketinsoittaja Blackie Lovelessistä nousi hiukan sellaisia gootahtavia mielikuvia... Parasta yhtyeen esiintymisessä oli, että kielisoittajat My Lovin Martian ja Nekrokitten pistivät antaumuksella ja hikisesti. Kitara nousi ja miehet oli rähmällään. Sellaista on aina hieno seurata menevällä keikalla, etenkin kun biiseissäkin on potkua. Ihan koko keikkamateriaalia en allekirjoittaisi ihan loistavien sarjaan, mutta seasta löytyi kyllä kutkuttavan mukaansatempaavaa remellystä. Levyasussa en ole valitettavasti yhtyettä kuullut, mutta näin keikkakokemuksena homma toimi hyvin.

Boys Of Scandinavia jatkoi tummilla sävyillä, mutta enemmän Depeche Moden kuin Stereo Totalin parissa. Elektropop-duo Rogerin toinen puolisko Teemu Metsälä ja tuottajana kunnostautunut Juhana Lahtinen huolehtivat kitaran, basson, koneiden ja satunnaisten taustahuutojen voimin eteerisestä, mutta menevästä goth diskosta (– tai electro funkin ja post punkin liitosta, miten vain), jonka päälle Flannelmouthin keulakuvana tutuksi tullut Tuomo Kuusi pisti kuulasta hokemaa ja tummaa lausuntaa. Vaikka keikassa ei sinänsä ollut hirveästi nähtävää, kun soittajat keskittyivät soundin luomiseen eri päissä lavaa ja Tuomokin liikkui melko hermostuneen oloisesti, oli homma silti melkoisen tykkiä kamaa. Mikä tietysti johtuu hyvistä biiseistä. Onko BOS:aa sitten järkevämpi huudattaa diskossa levyiltä kuin livenä lavalta? Ei nyt sentään, mutta jotain väritystä esiintyminen olisi kaivannut. Jos nyt ei mitään todellista valoa, niin ainakin tumman sävyjä. Hienoja biisejä nuo Worse Than A Girl, Why Do You Love Me ja kumppanit joka tapauksessa ovat ja olihan lavan edessä jengiä ihan fiiliksessä. Liveshow on kuitenkin aina show.

Teksti ja kuvat: Ilkka Valpasvuo