Sam Huber: SCREAM

True Groove Records

Sam Huber on kotimaisen grooven kuningas ja soulin suurmies, mutta nyt herra Huber on my�s rock�n�rollin taitaja. Tarkemmin sanottuna funkrockin, jonka yhteydess� on t�ll� er�� mainittu jopa itsens� Iggy Popkin. Eli kaikki ei todellakaan ole kuten ennen, joten mihin kaikki t�m� huuto lopulta johtaa?

Musiikki syntyy tunteesta ja SCREAM-albumin tapauksessa Huber k�sittelee sielunsa tummempia kamareita ja synkempi� k�yt�vi�. Jokaisessa meist� on v�hint��nkin kaksi puolta, joita voi ��rimmilleen yksinkertaistetussa kaavaluonnoksessa kutsua esimerkiksi valoksi ja varjoksi. SCREAM funkkaa, veivaa ja rokkaa, mutta vaikka biisit ovat syntyneet ainakin osin negatiivisista virroista, ei se kuitenkaan tee albumista synkk�� tai negatiivista. Huber on kanavoinut energiat moninaisiin k�ytt�tarkoituksiin ja n�in SCREAM on vahva albumi hyvinkin yll�tt�vill� tavoilla.

L�hdet��np� t�ll� kertaa liikkeelle lopusta. Viimeisen� lukuna kuullaan superfunkkaava menoraita Leave Me Behind, joka julistaa otsikkoaan riemuisasti. Tietysti juhlijan kasvoilla n�kyy kyyneli�, mutta seh�n ei menoa rajoita tai haittaa, kun funkkaavaa rytmi� kierret��n tantereeseen. Mittaa koko kiekolle ja sen yhdeks�lle raidalla kertyy vain hitusen p��lle puoli tuntia, mutta n�m� 30 minuuttia ladataan tunnetta t�yteen.

Albumin alkupuolella sinkkuraita Don�t Touch Me haluaa my�s ottaa et�isyytt� niin fyysisesti kuin psyykkisesti, eiv�tk� pinnan alla myrsky�v�t tunteet j�� todellakaan pinnan alle. J�nnitteisyys leimaakin koko levy�, joka on kuin yht� h�kkiins� suljetun tiikerin levotonta k�ynti� edes ja taas. R�j�hdys kytee alati l�hell�, etk� koskaan tied� koska peto loikkaa vasten vihaamiaan kaltereita. Alkuvoimainen raaka energia saa kavahtamaan, ja silti tuossa kaikessa on my�s jotain oudon upeaa ja kiehtovaa, koska kyse on kaikkia el�vi� yhdist�vist� tunteista ja reaktioista � olkoot ne sitten kuinka el�imellisi� tahansa. Ys�rin aikaisen Reznorin jalanj�ljiss� asteleva Scream saattaa olla jo askel liian pitk�lle t�ll� saralla, tai ehk�p� se viimeinen, kuvan kirkastava ja kaiken t�ydent�v� palanen, jonka my�t� SCREAM on t�ysi.

Huber on aiempaa tummempi, rockimpi ja toisinaan jopa synkempi, mutta soulin paloa ja grooven voimaa miehest� ei ole saatu nitistetty� nytk��n. Ei vaikka el�m� on kuullun perusteella antanut t�ll� kertaa hivenen enemm�n rysty- ja k�mmenpalautuksia suoraan naamaan. SCREAM huutaa asioitaan ja kirkuu huomioitaan, mutta esimerkiksi Baby Don�t Care on l�hes bowiemainen puoliballadi, jossa tunteiden verkkoja venytet��n melodisesti, kauniistikin.