Juovat: Joo joo joo

Alakulttuuritalo

Reilu vuosi sitten ysärisesti soivaa vaihtoehtorockia soittava Juovat tuli vastaan pienjulkaisujen koosteessa. Yhtyeen mukaan nimetyn EP:n neljä raitaa olivat punkpopahtavia ja satunnaisia garagen kaikuja kajauttelevia numeroita, joilla bändi etsi ominta suuntaansa. Energistähän touhu parhaimmillaan oli, mutta samalla kovin raakilemaiselta meno vielä toisinaan tuntui. Kaksi sinkkua myöhemmin on koittanut debyyttialbumin aika, eikä musapankin holveja vieläkään varsinaisesti räjäytellä, vaikka terävämpi ote jo tuntuukin läpi soiton. EP:n raitoja ei mukaan ole kelpuutettu ainuttakaan, joten usko uudempaan tuotantoon on ainakin horjumatonta.

Yhdeksän raitaa eivät kellota edes 22 minuuttia, joten pitkäsoiton rajat hädin tuskin täyttyvät. Sinkuista tuoreempi, eli terhakkaasti tuntojen myllerryksiä käsittelevä Sadepilvi, on mielestäni albumin selkeä kohokohta, kun kerrankin bändi jaksaa jalostaa biisiään hiukan pidemmälle. Toki alle kahteen minuuttiin puristettu Valtakunta-sinkkukin toimii erityisesti albumin avaavana ässälyöntinä, mutta muuten bändin nelikko tuntuu päästävän itsensä toistuvasti tarpeettoman helpolla sovituksia sorvaillessaan.

Postpunkimmin kolisteleva Katastrofi tarjoaa veikeän yllätyksen vaihtaessaan vaihdetta lennosta ja nimestään selvemmin heijastuspintaa hakeva Indie on ansioillaan mainio albumiraita. Kitara on kiistaton kukkulan kunkku, mutta toki Ilona Suomalaisen vokaalitkin pääsevät puraisemaan kunnolla. Kitara-basso-rummut kolmikanta puskee ja puksuttaa, vaan ymmärtää myös nostaa hiukan jalkaa kaasulta tarpeen tullen. Basisti Ansa Salosen merkitys laulussa on voimavara, johon kelpaa myös rakentaa. Etenkin kun äänet sointuvat noinkin komeasti yhteen.

Juovat osaa soittaa nopeita kappaleita ja hiukan hitaammin jolkottavia siivuja, mutta etenkin albumin jälkipuoliskolla ratkaisujen rajattu määrä alkaa syömään tehoja pois. En kaipaa välttämättä mitään radikaaleja siirtoja, mahtiballadeja, tai progeisia välikummallisuuksia väriä antamaan, mutta jotain rikastavaa ja vaihtelevaa olisi hyvä saada mukaan.

Tällä hetkellä Juovat on loistava sinkkubändi ja esikoispitkäsoiton materiaalista olisi voinut tiivistää tappavan EP:n kasaan, mutta albumimitassa askel ei kanna loppuun saakka. Peukkua silti kovasta yrityksestä ja suuntahan on mitä selvimmin jo oikea. Nyt vain lisää – ja toisinaan hiukan vähemmän – hanaa, sekä kärsivällisempää jalostustyötä.