Plan E: Oulu Codex III

Solardisk

Kaikella on mittansa ja oululaisen bassorockyhtye Plan E:n kohdalla matkan pää tuli vastaan nyt. Kolme vuosikymmentä mittarissa on kunnioitettava luku, jonka jälkeen ”vuosikymmeniksi venähtänyt basistivitsi” saa ansaitsemansa loppuluvun.

Bassojen kavereina kuullaan tuttuun tapaan rumpuja ja perkussioita, sekä oletettavasti jonkin verran kosketinvoimaa. Tyyli on tapauskohtaisesti punkahtavaa ja funkahtavaa rockia, jossa ei nirsoilla edes progen kanssa valssiin lähtemisessä, jos moiseen ilmenee tilausta. Suurimmassa osassa raitoja on myös vinoa, venkoilevaa ja virnuilevaa groovea, jonka kanssa saa olla varuillaan.

Vokaalien tyyli jakaa taatusti mielipiteitä, mutta persoonallisuus peittoaa allekirjoittaneen kirjoissa tekniset rajoitteet. Itse tekstit ovatkin sitten ihan toinen juttu, joilla huidotaan aroillekin alueille. Tosin ryhmä ei missään vaiheessa syyllisty mauttomuuksiin, vaan tekeminen nojaa enemmänkin tarkkaavaiseen nokkeluuteen ja sanan säilän taitavaan hallintaan. Liekö kyse oululaisuudesta yleisemmällä tasolla, vai henkisestä sukulaisuudesta mm. Kauko Röyhkän suuntaan, mutta ironia-annokset vaikuttavat korkeilta. Toisinaan myös itseironian kohdalla.

Svengaavimmillaan Vastatuuleen veivaa pyrstöään ensiluokkaisesti ja kun Robottina joraa, niin onhan siinä tinahatussa pitelemistä. Funkahtava soundi ja vokaali(?)lisät taustalla puraisevat nuoren Princen voimalla, mutta ymmärtävät pitää riittävän etäisyyden mestareihin. Valkoinen mies ei ehkä voi funkata, vaan hän voi ja saa totta vie yrittää parhaansa. Sodoman Kebab turpsauttaa väliin sen verran tuliset soosit, että etnoinen meno horjahtelee jo hämärän rajamailla, mutta rajathan voidaan ylittää vain ne ensin löytämällä.

Outous on pohjoisilla mailla rockin tuttu toveri, eikä Plan E erotu tätä nykyä enää läheskään niin selkeästi rockmassoista kuin vaikkapa muinaisella Best Kept Secret -pitkäsoitolla. Näin lopettamispäätös on nähtävissä myös valmistumisen julistuksena. Työ on saatu valmiiksi ja kun ankkurikappale Siinä se on painuu hiljaisuuteen, ovat sanat enemmän kuin vain rocklyriikoita.

”Siinä se on. Viimeinen valot sammuttaa ja vetää oven kii perässään. Hymyillen, vihellellen, hyräillen”. Kellot soivat taustalla ja siinähän se sitten on. The end, kiitos kaikesta ja kepeät mullat.