Pienet

Pienet II - Heinäkuu 2021

22.07.2021


J Mikael: Hullu rakkaus / Sade J Mikael: Hullu rakkaus / Sade

Akustisen folkpopin kanssa puuhaileva J Mikael on laulaja/lauluntekijä Tampereen Tahmelasta Pyhäjärven rannalta. Viime vuonna ilmestynyt Puu-pitkäsoitto jätti jälkeensä hieman ristiriitaisen fiilisen, koska akustinen mies & kitara -muoto oli jätetty kovin kapoiseksi, vaikka hyvääkin oli mukana rutosti.

Uudella sinkulla on kaksi raitaa, joista A-puoleksi on viisaasti valittu Hullu rakkaus. Biisi itsessään on sangen herkkä ja hiljainen, mutta aiempaa rikkaampi muotokieli (joka on tosin yhä melko hillitty) saa pop-melodian kukkimaan täydellä voimalla. J Mikael laulaa/lausuu yhä varoen, mutta näin intiimiin numeroon tyyli istuu ongelmitta. B-puoleksi jätetty Sade on kaksikon kummallisempi ja vinompi kudelma, jossa niin ikään pienen pienet sipaisut kasvattavat loppusummaa kummasti. Eihän rytmisoittimia lujaa soiteta, eivätkä muut äänet pääse kovinkaan paljoa etualalle, mutta siellä ne ovat ja palvelevat kokonaisuutta.

Kaksi biisiä, kaksi toimivaa ideaa ja hieman alle kuusi minuuttia. Vähemmän on tietysti edelleen enemmän, mutta biisinkirjoittajana J Mikael tuntuu löytävän verkalleen itsestään uusia puolia.

Mika Roth


Janne Laurila & Deux Villes: To Only You Janne Laurila & Deux Villes: To Only You
Laser-Kiekko

Janne Laurila on yhdistänyt voimansa Deux Villes -yhtyeen kanssa ja kasaan on saatu EP-levyllinen lainabiisejä. Esiintymiskieli on vaihtunut taas englanniksi, mikä sopiikin näin kansainväliseen kattaukseen toisaalta kenties paremmin.

En yleensä perusta lainakappaleista, mutta yhteisyritys Laurila & Deux Villes on osannut kääntää tilanteen edukseen. Nyt ei olekaan kyse siitä mitä esitetään, vaan miten esitetään. Roy Clarkin teki aikoinaan ison uran versioimalla ranskalaisen Charles Aznavourin biisin ja Yesterday When I Was Young, joka on herännyt jälleen kerran eloon, mikä on melkoinen saavutus näin kuluneelle numerolle. Rento bändisoitto ja ajaton poprock pukevat myös niin ikään ranskalaisista juurista kasvavan I Will Wait For Youn huippumelankolista juoksua. Cherbourgin sateenvarjot -leffan tunnarihan on soitettu aikoja sitten puhki, mutta pienillä viilauksilla ja painotuksilla tämäkin biisi elää jälleen kerran.

Härskin ja rohkean EP:n terävin nuoli (ainakin allekirjoittaneen tauluun) on kuitenkin Bob Dylanin Make You Feel My Love. Okei, jo pelkkä idea Dylanin versioinnista on näinä päivinä hullunrohkeaa, mutta kun muoto pidetään tiiviinä ja soundi karsittuna, niin Laurila ja Deux Villes selviää tulikokeesta. Vähemmän on toistuvasti enemmän ja tuon taika-avaimen avulla ovet saatiin avattua vielä tämän kerran.

Mika Roth


K.E.K.: Kohti Valoa K.E.K.: Kohti Valoa

K.E.K. on aiemmin Kivettyneet Elävät Kuolleet -nimellä tunnettu punkrock-ryhmä, joka jatkaa tinkimätöntä takomistaan uudella EP-levyllä. Neljä biisiä nuijitaan alle kahdeksaan minuuttiin, eli lentopallomailat saavat taas kyytiä.

EP:n ensimmäiseksi sinkuksi valittu Pysyvä poikkeustila on kieltämättä komea vetäisy, sielun kärvistellessä oman negatiivisuutensa kanssa. Mikään ei luista, paitsi tietysti suksi, ja sekin ainoastaan ylämäessä. Samoilla linjoilla rymistelee Kaikki on liian hyvin -veto, jonka nostaisin EP:n toiseksi varsinaiseksi taistelukärjeksi. Toki kaksi lyhyempääkin palasta ovat kelvollisia, mutta jokaisessa sisarusparvessa on omat eronsa, eikä suosikeiden valinta ole tällä kertaa kovinkaan vaikeaa.

Nopeushan on kautta linjaa huimaa, mutta K.E.K. on jo aikaa sitten oivaltanut melodisuuden arvon. Toki huutolaulu saa korvat soimaan ja runttaus on jumalattoman kovaotteista, mutta silti biisien koukut ovat kunnossa ja rähjäävät numerot jäävät vaivatta mieleen. Neljä lyöntiä, ainakin kaksi ässää ja lähes kahdeksan minuuttia sellaista turpasaunaa, että johan muistaa taas hetken paikkansa.

Mika Roth


Käristetyt: Turpa kii ja kärtsää Käristetyt: Turpa kii ja kärtsää
Tepa’s Tapas and Records

Mikä on olennaisinta kesässä? Helteet ovat tietysti kivoja, bisse ja sidukka maistuu monelle, uiminen on myös kliffaa, mutta Käristetyt näkee asian hieman toisin. Onhan kyseessä Suomen ja ehkä koko maailman kovin pallogrilli-hc:ta soittava bändi, kuten saatesanoissa todetaan. Eli rillatessa sitä vasta voi rallatella, etenkin kun maustekaappi ei ole kapoinen.

B√§ndin debyytti-EP:lt√§ l√∂ytyy per√§ti t√§ysi tusina biisej√§, jotka poltetaan osapuilleen kymmeness√§ minuutissa karrelle. Musiikillisesti K√§ristetyt raastaa ja rouhii punkahtavaa rockia, mit√§ nyt Lihaa ja Popedaa v√§l√§ytt√§√§ hetkellisesti melodisempaa kyljyksen kylke√§. Hardcoren puolella tulisin on Soijanakki-purkaus eik√§ Perussetti-juntan j√§lkeen voi kuin todeta, ett√§ ‚ÄĚgrilli, kalja, sauna, makkara‚ÄĚ. Suoraviivaista ja raivoisaa, kuten parhaat sinapitkin, jotka polttelevat kivasti suupieli√§ viel√§ kauan.

Vaikea sanoa, kuinka pitkään näin kapeaan sapluunaan nojaava mätke voi toimia, mutta vaikka Käristetyt on yhden asian yhtye, saa se käännettyä kattauksensa edukseen. Ei siis muuta kuin tulta munille ja tulta grilliin!

Mika Roth


Lento: Vedenalaisia suhteita Lento: Vedenalaisia suhteita

Biisinkirjoittaja Tero Tapion ja vokalisti Mia Suszkon muodostama Lento kävi tutuksi alkukesästä, kun mainio Vedenalaisia suhteita EP julkaistiin. Jazzahtava, öinen ja unelmoiva pop jätti syvän jäljen muistin raidoille, sekä janon tulevalle.

Kuten huomaatte, niin myös uusi EP on samanniminen, koska tämä on ns. täydennetty versio julkaisusta. Eli toisin sanoen, mukana on kaksi uutta kappaletta. Aiemmat siivut ovat yhä teräviä, joten keskitytään niihin kahteen uuteen biisiin, jotka laventavatkin kiehtovasti kaksikon kirjoa.

EP avataan siis jo aiemmin kuullulla Josafatin laaksossa / Sudenkorento -biisikaksikolla, joiden jälkeen soivat Haluaisin tutustua ja Saalis. Pitäisin viimeksi mainittua koko joukon rohkeimpana ja visionäärisimpänä lukuna, kohtalokkaan yöpopin kajahdellessa pianon harvoista nuoteista ja lievästi triphopmaisesta kulusta. Jälkimmäinen kappale on kuin kiltimpi ja vienompi näkemys sisaruksestaan, mikä taatusti viehättää myös monia, vaikka aivan Sudenkorennon tasoista svengiä ei löydykään.

Mika Roth


Low Treble: Dr. Treble Low Treble: Dr. Treble

Tämänkertaisen pienjulkaisukoosteen ulkomaalaisvahvistus tulee Kreikan suunnalta. Aiemmin kaksi sinkkua julkaissut Low Treble losauttaa kasaan melkoisen rock-paketin, jonka rakenteista voi kuulla myös funkkaavan fuusiopopin vaikutuksen.

Aiemmin ilmestyneet sinkkubiisit The Old New ja Dandalos ovat päässeet mukaan, ensinnä mainitun avatessa koko levyn. Hieman ysäristi paukkuva ja nykivä veto kuulostaa erittäin amerikkalaiselta rullailulta, joka on tässä yhteydessä siis tahraton kehu. Dandalos painaa mäntää entistä kovemmin, eikä punkrockin maininta ole turhaa, tosin bändin yleinen soittotaso ja tuotannon puhtaus pitävät loat tiessä. Leave Me Alone on kelvollinen mahtiballadin kaltainen, mutta mustaksi hevoseksi nostaisin silti sinkkujen väliin puristuvan Black Widowin. En liene ainoa, joka on kuulevinaan numerossa Franz Ferdinandia, mutta vain vaikutteena ja mausteena.

Dr. Treble on kuuleman mukaan ensimmäinen osa kahden EP-levyn kokonaisuudesta, jossa tarinoiden hahmot ja teemat tulevat toistumaan. Jos asia on näin, niin kreikkalaisten rohkeutta ei voi kuin ihailla. Toimii.

Mika Roth


Meth Elvis: Enter Meth Elvis: Enter

Meth Elvis nimeää lyhyessä saatekirjeessä vaikutteikseen Black Sabbathin, nuoruuden aikojen (eli oletettavasti ensimmäisen aallon) thrashin, sekä avaruusrockin. Tämä kolmikanta saattaa vaikuttaa hieman kummalta, etenkin kun yleissoundissa on tuhdisti grungen tummuutta, mutta kysymyshän on lopulta vain ainesosien suhteista.

Helsinkiläinen Meth Elvis on viimeisten vuosien aikana julkaissut mukavat määrät musiikkia ja ainakin viime vuoden lopulla ilmestynyt Letters of Nope on tutustumisen arvoinen paketti. Enter EP on kuitenkin tyystin uudesta materiaalista koostuva jyrä, jonka viisi biisiä kellottavat yhteensä vajaat 19 minuuttia, eli mihinkään loputtomiin jyrnytyksiin ryhmä ei ryhdy.

Hieman alle neljän minuutin mittainen Enter lienee se huuruisin numero, mutta onneksi napakan aliceinchainsmainen A Thought putsaa nopeasti ilman liioista savuista. Ykkösluokan veto on myös starttipaikalle sijoitettu Distorted Minds, jonka tummissa soundeissa annetaan koko EP:lle mainiot suuntaviivat. Tummaa vaan ei synkkää, raskasta vaan ei hengiltä puristavaa, eli toimii kuin kunkun mömmöt.

Mika Roth


Plan E: Kuilun reuna REMIX + Plan E: Kuilun reuna REMIX +

Plan E on muuten ihan tavallinen kotimainen rock-bändi, paitsi että ryhmässä on kolme basistia ja nolla kitaristia. Juuri kevään korvilla Desibeli.netissäkin Oulu Codex II -albuminsa ansiosta esillä ollut yhtye palaa takaisin rikospaikalle, tosin eväät eivät ole täysin uudet.

Kyseisellä levyllä jo alkujaan kuullun Kuilun reunalla -biisin singleversiosta on karsittu pois alun reilun minuutin mittainen johdatus, jolloin mitta on saatu puristumaan karvan alle kolmeen minuuttiin. Nuori Röyhkä lievästi nykivästä ilmaisusta edelleen tulee mieleen, mutta sehän ei tietenkään haittaa, kun kappale on kulmikkaassa rockissaan todellinen muotovalio.

Sen sijaan tämän sinkkujulkaisun toinen näkemys, joka on vieläpä ns. A-puoli, on Artificial Latvamäki Mutkia Remix. Sen yhteydessä käytetään kiistanalaista T-sanaa, eli technoa. Ja kunnon happotyyliin biisi on venähtänyt elektronisoituna näkemyksenä lähemmäs seitsemää ja puolta minuuttia. Melkoista rynkytystä ja nytkytystähän tämä on, mutta mielestäni oleellinen ei ole hautaantunut konevoiman alle, vaan ennemminkin korostaa biisin parempia puolia. Mielenkiintoista ja taatusti yhä enemmän mielipiteitä jakavaa.

Mika Roth


Plant My Bones: Stage 1.0 Plant My Bones: Stage 1.0
Inverse Records

Plant My Bones on alun perin ylivieskaskalainen, mutta nykyään Helsingissä vaikuttava yhtye, joka osaa jalostaa 70-lukulaista hard rockia ja uudempia tuulia toisiinsa. Mukana on myös satunnaisia viitteitä vanhempaan metalliin, tosin painopiste on selvästi rockin saralla. Raskasti ja romuluisesti groovaavaa musiikkia värittää etenkin vokalisti/kiipparisti/basisti Jenna Kosusen persoonallinen panos.

EP:n viisi biisiä marssivat suhteellisen uskollisesti 70-lukulaisilla askeleilla, muhkeiden koskettimien kilvoitellessa laulun kanssa kirkkaimmasta valokeilasta. Kaikki perustuu kuitenkin rumpujen ja basson tuhtiin työhön, enkä voi kuin nostaa hattua Konsta Ruuskan patterin edessä. Tuohon päälle kun lisätään vielä Elias Ruuskan kitara, niin siinähän sitä on reseptroreilla vastaanotettavaa.

Stage 1.0 on massiivinen annos 70-luvun hard rockia asiaankuuluvalla progesivumaulla, mutta trion ilmaisua on vaikea kutsua tässä vaiheessa vielä kovinkaan monivivahteiseksi. Kolmikko osaa kyllä painaa päälle ja antaa bluespohjaisen jyränsä vyöryä, mutta pelkällä jyrällä pääsee vain niin pitkälle. Jäinkin kaipaamaan lisää sävyjä muuten mallikkaaseen kurmuuttamiseen, mutta potentiaalia tuntuisi löytyvän, joten ei hätää.

Mika Roth


Sampokulta & Tulta: Tapan mun huonekasvit / Viimeinen Sampokulta & Tulta: Tapan mun huonekasvit / Viimeinen ihminen
Need Money for Records

Sampokulta & Tulta on veikeä sekoitus vanhempaa rock'n'rollia, folkrockia, rautalankaa ja Finnhitsien kaihoa, sekä tietysti paljon muuta. Painopiste on 70-luvun lämpimissä polaroid-soundeissa, mutta retroisuus ei paina venhettä pohjaan.

Saatesanoissa mainitaan, kuinka samat heput ovat py√∂rineet/py√∂riv√§t monissa muissakin yhtyeiss√§, mutta en laskisi tuota mitenk√§√§n heikent√§v√§ksi seikaksi. B√§ndin juuret juontuvat saunailtaan, jossa ‚Äď saatekirjett√§ lainatakseni ‚Äď narulle ikuistettiin vain yhden biisin tehneen yhtyeen kolme kappaletta. Jos l√∂yd√§tte lauseesta paradoksin, olette samoilla linjoilla kanssani. Lopputulema on joka tapauksessa rennon letke√§√§ rockia, jossa suomalaisugrilainen kaiho ja lamakauden melankolia nojailevat rannan koivuihin.

Astetta progempi ja isokynämäisempi Viimeinen ihminen ei anna maailman lannistaa itseään, vaimean rockin soidessa sydämen pohjalta saakka, kun taas ryhdikkäämmin ja röyhkämäisemmin kolisteleva Tapan mun huonekasvit löytää taatusti omat kuulijansa. Mielenkiintoinen avaus, jota kannattaisi laventaa ainakin toisen saunareissun verran, tiedä vaikka mihin se vielä johtaisi.

Mika Roth


Volymian: The Never Come in Peace Volymian: The Never Come in Peace
Puuma Records

Reilu viisi vuotta sitten pohdin Volymianin Maze of Madness -pitkäsoiton äärellä sitä, kuinka tärkeitä omat ideat jo ajatukset ovatkaan. Bändin lievästi mauton power-metalli on nyt kuitenkin enää silkka muisto, sillä vuoden 2021 Volymian saa väännettyä nupit kaakkoon jalostetulla meuhkallaan.

Pohjakivet ovat yhä metallin kallioiden päälle ladottuja, mutta sinfonisiakin piirteitä omaava mäiske on monipuolista, monitahoista ja enemmän raskaaseen sarjaan nojaavaa. Sinkkubiisi Inhale Me on juuri niin koukuttava, kuin sinkuran kuuluukin olla, eikä vajaan kuuden minuutin mitta ole minkäänlainen ongelma. Etenkin vokalistikaksikko Nitte Valo ja Tuomo Vänskä ansaitsevat isot plussat monipuolisesta ilmaisustaan. Valon eteerinen tulkinta ja Vänskän vatsanpohjassa asti tuntuva murina sopivat yhteen ja kun muillakin tonteilla homma on hallussa, niin helppo tässä on rakentaa metallikatedraaleja.

Avauksessa silmille ryntäävä Cold ja em. sinkku ovat tietysti ensiluokkaisia, mutta nostaisin esiin myös junttaavamman ja silti melodisen War Machinesin, joka nostaa koko EP:n tasoa. Nyt tuntuu!

Mika Roth


Wiitala ja Olonkorjuu: Ikuinen rakkaus / Tuurijuoppo (acoustic) Wiitala ja Olonkorjuu: Ikuinen rakkaus / Tuurijuoppo (acoustic)

Useammassakin liemessä keitetty Wiitala ja Olonkorjuu -yhtye ovat tehneet jo pitkään yhteistyötä, joten tuoreen sinkun julkaisu näillä eväin on aivan luonnollista. Olonkorjuu on siis akustinen trio, jonka solistina häärii Wiitala, mutta joka on enemmän kuin osiensa summa. Lootarumpuja soittaa Marko Räsänen ja akustista kitaraa Petri Kettunen, tuoreen sinkun ollessa bändin ensimmäinen virallinen julkaisu

Sinkun kumpikin raita on julkaistu jo aiemmin Wiitala ja Kojootit -yhtyeen nimissä Näistä Tuurijuoppo tuli myös arvioitua Desibeli.netissä alkuvuodesta. Akustinen versio tuo kuitenkin paljon uutta esiin, etenkin kun ääneen on päässyt myös saksofoni. Haikea veto on edelleen, mutta etenkin saksarin ja akustisen kitaran kudelma toimii upeasti yhdessä. Ikuinen rakkaus onkin sitten iskelmäisempi tapaus, mikä aiheuttaa allekirjoittaneelle voimakkaita allergisia reaktioita. Hieno biisi sarallaan, vaikkakaan ei oma kuppini Earl Greytä.

Mika Roth




Lukukertoja: 620
Facebook
Artistihaku
Pienissš myŲs