Huoneen syyllisin mies: Eläviä koneita ja poltettuja toiveita

Kaulakiikku

Huoneen syyllisin mies -yhtyeen kolmas albumi ilmestyi jo maaliskuun puolella, mutta fyysinen levy kopsahti Desibeli.netin postilaatikkoon vasta jokin aika sitten. Tällä erää hardcorehtavaa punkkia nopeaan metalliin usein ja eri tavoin törmäyttävä yhtye on tehnyt kiehtovia kokeiluja niin soundien kuin perusosastenkin kanssa. Saatesanoissa lupaillaan matkaa tuotantolinjalta kohti tyhjyyttä, vaan mikä on alkupiste ja kuinka tyhjyys on lopussa luotu?

Aloitetaan tällä erää lopusta. Päätöksenä kuullaan todella raita nimeltään Tyhjyys, joka plus kahdeksan minuutin mitassaan on pidempi kuin esimerkiksi koko viimesyksyinen Keskiluokka-EP kokonaisuudessaan. Bändin pirrassa hitaasti jyräävä biisi maalaa helvetillisen kuvan sielun tyhjyydestä, joka heijastanee kuolleen maailmaan mustuutta. Tekstit ovat kautta levyn kovia, mutta jättävät myös tulkinnoille mukavasti kyynärpäätilaa. Joka tapauksessa tie kohti loppua on reunustettu terävillä kivillä ja piikkisillä pusikoilla, joiden läpi kuulija saa raivata polkuaan bändin rinnalla. Loppu on tyly, mutta samalla vain yksi osa yllättävänkin laajaa teosta.

Postpunkahtava Varjo elävien maassa ja suomirokkaavampi Koti hyötyvät Tyhjyyden tavoin merkittävästi vierailevan Ida Lehtomäen vokaaliavusta. Huuto ja karumpi laulu on edelleen tekemisen ydin, mutta pieni vaihtelu tuo albumille uuden ulottuvuuden. Eikä kyse ole vain uudesta äänestä, sillä etenkin Koti osoittaa biisikynästä tihkuvan myös tarttuvampaa mustetta. Kukaan tässä nyt hittejä huuda, mutta kosketuspintoja on aiempaa enemmän, se on ainakin varmaa.

Työkalupakista löytyy siis aiempaa monipuolisemmin välineitä, joita yhtye myös uskaltaa käyttää. Hiljaisemmin vaaniva Moottori hämmentää kauneudellaan, etenkin kun hetkeä aiemmin hc-punkin kasapanos Maalaus on posahtanut silmille. Hieman myöhemmin Mekaanisen käden kosketus synnyttää myös ristiriitaisia tuntoja, muutenkin kuin dystooppisilla sanoillaan.

Huoneen syyllisin mies tuntuu keksivän itseään hiljalleen uudelleen, eikä prosessi ole missään nimessä valmis tai edes selkeä tällä levyllä. Ennemminkin Eläviä koneita ja poltettuja toiveita -albumi tuntuu tarjoavan väläyksen murrosten sarjasta, jossa nopea punkmetalli laajentaa tonttiaan arvaamattomiin suuntiin. Moni asia on hivenen sijoiltaan ja rikki, eivätkä kaikki palat sovi yhteen, mutta katson muutoksen toimivan isossa kuvassa ehdottomasti eduksi.

Soundien saralla voisin rutista ja valittaa käsityöläismäisestä jäljestä, vaan ehkäpä ruvet tulee nähdä koristeina ja repsottavat listat lisäominaisuuksina. Kokonaisuutena levy on ryhmän hajanaisin tähän mennessä, mutta samalla kiekko nousee joiltain osiltaan suoranaiseksi mestariteokseksi. Jännittävintä onkin nähdä, mihin kehitys tulee tämän jälkeen johtamaan.