Lempi Elo: Sade ei tullut sinä päivänä

Hemma Records

Lempi Elo oli alkuun sooloprojekti, jonka totaalinen ehdottomuus hämmensi vielä ensijulkaisuilla. Lempi Elon luotsaama yhtye kuulosti jo moninaisemmalta varsinaisella debyytillään, kun alkuvuodesta 2023 ilmestynyt Huojuvat puut -pitkäsoitto sovitti mm. taidepopin, progerockin, jazzin ja folkahtavan laulelman samoihin karmeihin sopuisammin.

Lempi Elo jysähti pienen tauon jälkeen takaisin maailmaani, kun kuulin ensi kertaa uuden levyn sinkkuraidan Polttava vesi. Kyseisen kappaleen kiivaus ja kiihkeys nosti Elon aaltoilevan taidepopin uudelle tasolle, mikä osaltaan kohotti odotuksia uutta albumia kohtaan. Nyt Elosta puhutaan jälleen artistina, jonka luotsaama yhtye on kahdeksanhenkinen, taitavista ja vivahteikkaista soittajista koostuva voimapesä. Uudella levyllä musiikin tyylit iskevät laidasta toiseen, eikä soiton puolelta jää pienintäkään huomauttelun varaa.

On kliseistä kutsua musiikkia veden lailla liikkuvaksi elementiksi, mutta nyt ei puhuta mistään tasaisen tylsistä aalloista. Uusin levy on kuin valtameri, jonka syvimmät kohdat ja arvaamattomat karikot saavat kaikin tavoin erilaisia aaltoja vyörymään niskaan mitä erilaisimmista suunnista. Musiikki velloo orgaanisen voimallisesti kun Uusi veri läiskähtelee isosti ja Katoaja maalaa levotonta poltettaan horisonttiin, eikä käänteitä osaa ennakoida. Vesiä on monenlaisia, kuten myös tuntoja ihmisessä.

Kesän lopulla julkaistu Liian nuori rakastuu -sinkku on pinnaltaan rauhaisampi ja tekstiltään tyly, ikuistaen yhden sielun sirpaloitumisen hetkiä, kun luottamus saa vastaansa petosta. Kauniin musiikin pehmeät soundit korostavat tietysti kuvaa ja tuo ääripäillä pelaaminen on Lempi Elon vahvuus. Kuulija tietää sanojen kautta enemmän kuin tarinan hahmot, mikä lisää kivun määrää ja toisaalta myös tiedostamista.

Äiti älä kulkee osin samoilla linjoilla, kaarten kääntyessä tosin jyrkemmiksi ja levyn sulkeva Paljon onnea syviyön neito on nähtävissä jopa lohdullisena tuokiona haltiamaisissa usvissa. Pieni silottelu onkin tarpeen, sillä silkoilla konflikteilla jaksaa vain niin pitkälle. Ensimmäisenä sinkkuna ilmestynyt Syreenipuut antaa myös lempeän kitarapoprockin rullailla aikansa pitkin kesäyön loputtomia teitä, tuoksujen tuodessa terveiset paremmilta ajoilta.

Sade ei tullut sinä päivänä -albumi tuntui alkuun aivan liian lavealta ja suorastaan hajanaiselta laulujoukolta, jonka tyylikirjoisuus painaa reunat tarpeettoman kauas toisistaan. Sittemmin olen hitaasti lämmennyt Elon tapaan rikkoa luomiaan peilikuvia ja siroja asetelmia. Mukana on edelleen hyvä annos Observatorion väkevyyttä, mutta ison yhtyeen mukanaan tuomat vaihtoehdot tekevät lopputulemasta osiaan suuremman eri tavalla.