Pienet

Sinkut - Maaliskuu 2023

08.03.2023


Barbe-Q-Barbies: Misguided Barbe-Q-Barbies: Misguided
Raate Music

Rosoista garagen sukuista rockia peräänantamattomalla asenteella ja maisemaan paiskova Barbe-Q-Barbies julkaisi 10-luvulla nipun pitkäsoittoja, mutta sitten vuoden 2019 Borrowed Time -kiekon onkin ollut huomattavasti hiljaisempaa. Vaan ei ole enää, sillä 20-vuotista taivaltaan juhlistava yhtye on työstänyt uutta materiaalia uusien apureiden kera, joten lisää lienee luvassa myöhemmin.

Misguided on siis yhtäältä alku uudelle luvulle ja toisaalta paluu hard rock -juurille, eikä pamaus jää piippuun. Kolmeen ja puoleen minuuttiin puristettu rock-herkku seurailee kiistatta tuttuja linjoja, säkeistön hitaamman ja vaanivamman osuuden pohjustaessa tulevaa iskua. Lekahan tipahtaa tietysti korkealta ja kovaa, kun edetään kertosäkeeseen ja kaikki on pistettävä likoon. Vaan tämäkään kaava ei ole kiveen hakattu tie, sillä loppupuolen väliosa osoittaa jopa sinfonisten ja eeppisten ainesten istuvan BQB:n uudistuneeseen ilmaisuun ongelmitta. Energinen ja etupainoinen pamaus, josta kelpaa jatkaa kohti tulevia koitoksia, olkoon niitä monia.

Mika Roth


Destiny Inveiled: Temple Destiny Inveiled: Temple
V.R. Label Finland

Destiny Inveiled on vuonna 2018 perustettu turkulainen metallibändi, joka julkaisi debyyttisinkkunsa viime kesänä. Toisella singlellä raskasmetallipitoisuudet ovat korkeat, mutta kaikesta räimeestään huolimatta yhtye ei myöskään hyljeksi melodisuutta. Murinaa riittää kautta linjan alemmilla taajuuksilla, mutta vokalisti-kitaristit eivät emmi myöskään hivenen korkeampien nuottien edessä. Mistä on siis Temple tarkemmin ottaen rakennettu?

Osa murikoista lienee saapunut aika suoraan pohjoisamerikkalaisilta groovaavamman metallin vuorilta, mutta seiniin on saatu riittävästi myös pohjoisempaa graniittia tästä lähempää. Neliminuuttinen siivu nojaa jatkuvasti eteenpäin, mikä saa kuulijan asettumaan kuin huomaamatta varpailleen. Vaaran tuntu onkin ilmeinen ja kitaroiden paksuissa valleissa riittää pureskeltavaa. Soundimaisema pysyy silti riittävän avoimena ja kertosäkeessä ilma puhdistetaan raikkaammilla osasilla, jolloin matalampi jyrnytys tietysti tuntuu jälleen entistäkin murisevammalta. Rakenne kunnossa, soundit myös, nyt vain lisää persoonallisuutta peliin.

Mika Roth


Doghouse Band: Fairytale Forest Jack Doghouse Band: Fairytale Forest Jack

Doghouse Band on bluesrockin sielukkaan lähteen löytänyt kotimainen orkesteri, jonka vajaan neljän vuoden takainen debyyttialbumi Lollipop River oli omanlaisensa tapaus. Kitaristi Puka Oinosen rinnalle on liittynyt nyt toinen vanha The Nights of Iguana -veteraani, sillä bassoa sinkulla sekä tulevalla toisella albumilla lonksuttelee Dile Kolanen. Vokaalien saralla Graveyard Virtanen jatkaa takuuvarmaa työtään, joten kertokaapas soittajat, kuinka sadun Jackin sitten kävikään?

Kuulija voi itse päätellä, että onko Jack ensinnäkään ihminen ja mitä tuo metsän eläinten hyväsydäminen suojelijahenki varsinaisesti ottaen edustaa. Kitara ja koskettimet taikovat ympärille mystisen metsikön, jonka puista osa saattaa vallan hyvin elää aktiivisemmin kuin arvaisimme. Leppoisa kertomus keikkuu folkahtavan bluesin askelilla ja positiivisten energioiden virtauksen mukana on vallan vaivatonta lipua hissukseen. Edes sähkökitaralla soitettu maltillinen soolo ei riko lumousta, joten ainakin itse uskon Jackin satumaisiin voimiin.

Mika Roth


Endless Chain: Until No One Comes Endless Chain: Until No One Comes

Endless Chain on lahtelaisen Timo Mölsän ohjastama melankolista metallia soittava orkesteri, joka on valmistelemassa toista albumiaan. Kiekon julkaisupäiväksi ilmoitetaan vain loppuvuosi ja Until No One Comes on ensimmäinen singlelohkaisu tulevasta. Itse asiassa kesällä 2021 ilmestyneen debyyttipitkäsoiton ja tulevan toisen levyn tuotannot ovat menneet osittain limitysten, joten tavallaan kyse on myös kahden osan muodostamasta isommasta kuvasta.

Niin tai näin, Until No One Comes on melkoinen metallipaasi, jonka purkaminen osiinsa ei käykään ihan tuosta vain. Yhtäältä raa’at soundit ja vereslihalle ajettu möreä vokalisointi viittaavat deathin terään, mutta se on vasta yksi puoli kuvasta, yksi osa suurempaa kokonaisuutta. Melodisuus ja sen kautta syntyvä kohtalokkuus näet manaavat doomin herkullisia varjoja tyrmän seinille. Biisi on nopea doomiksi ja rähinäkohtaan päästessä rytmipuoli antaa pikatultaan niskaan, mutta yhä vain mustat helmat laahaavat takana. Yhtye hyötyy huimasti tuosta liitosta, eikä sen tarvitse kuulua vain yhdelle puolelle kuvitteellista aitaa.

Mika Roth


Hittawanin: Vaka Vaka Hittawanin: Vaka Vaka

Kalevala on kaikille suomalaisen koulusysteemin läpikäyneille ainakin jollain tasolla tuttu opus. Vuonna 2021 perustettu Hittawanin yhdistelee sanojensa mukaan outlaw-Kalevalaa, elektroa ja arabimusiikkia. Eikä kummassa kaavassa ole mielestäni ainuttakaan tappion kokevaa tekijää, sillä eikö kulttuuri nimenomaan elä jatkuvan kehityksen kautta, muuntuen, muuttuen ja kasvaen? Olkoon kyse vaikka Kalevalasta. Pidäpä siis kiinni kalottilakistasi ja valmistaudu riimeihin.

Matka idästä länteen on yllättävän lyhyt, kun matkajärjestelyt uskotaan musiikille. Idän tanssittavat rytmit asettuvat luonnostaan ruoriin, mutta ei tässä silkalla autiomaan purrella keikuta, vaan olen kuulevinani viittauksia myös pohjoiseen shamanismiin. Moninaiset kielisoittimet rikastavat menoa, viulun asettuessa eksoottisten ystäviensä väliin ja runomaisen lausunnan kulkiessa Lönnrotin jäljissä. Entä toimiiko kaava, syttyvätkö taivaat väreihin? Mielestäni kyllä, sillä folkahtava muoto ja mm. busukin eksoottinen soundi eivät luo negatiivista kitkaa osien välille. Hybridissä kaikki osat kukoistavat ja biisi on vakaampaakin vakaa.

Mika Roth


ILTAT√ĄHTI: City Outskirts at Night ILTAT√ĄHTI: City Outskirts at Night

ILTAT√ĄHTI on helsinkil√§inen laulaja/lauluntekij√§ sek√§ soolona esiintyv√§ indieartisti. Nimen takaa paljastuu soittaja, joka nime√§√§ t√§rkeiksi vaikutteikseen niin karsitun Elvis Costellon kuin Velvet Undergroundinkin. Rohkeasti ty√∂stetyss√§ muodossa silkka laulu ja maltillisesti soitettu s√§hk√∂kitara riitt√§v√§t tulkitsemaan tunnot, jolloin jokainen nuotti, rasahdus ja sanojen v√§liin j√§√§v√§ tauko merkitsev√§t jotain niin kuulijalle kuin kertojallekin.

Debyyttisingle piirt√§√§ kuvan kaupungin yll√§ oranssina hohtavasta y√∂taivaasta, jonka kertoja n√§kee kaikesta urbaanista roskasta ja el√§m√§ntapaorjuudesta vieraantuneena. Keit√§ olemme me, jotka olemme karkottaneet jopa itse y√∂n pimeyden, emmek√§ osaa en√§√§ olla edes luomissamme ymp√§rist√∂iss√§. Levottomuus purkautuu biisin keskivaiheilla turhautumiselta vaikuttavaan vy√∂ryyn, mutta alku on kuten loppukin ‚Äď √∂isen hiljainen ja tavallaan levollinen. Karsitussa muodossa my√∂s folk on oiva termi, joka ei vahingoitu edes s√§hk√∂isyydest√§.

Mika Roth


Koisjärven Disko: Eveliina Koisjärven Disko: Eveliina
Soit Se Silti

Hillityn tyylikäs Koisjärven Disko tekee, yhtyettä itseään suoraan lainataksein, musiikkia hylättyjen huoltoasemien, kallellaan seisovien latojen ja särkyneiden sydänten Suomesta. Agraarista hiekkakuoppakantristakin on aiemmissa yhteyksissä ollut puhetta, eikä otsikon disko-termikään täysin posketon ole, vaikka härmän lehmipojat kovin pohjoisia ovatkin. Eveliina sulkee samalla bändin naistrilogian, jonka aiemmat osat ovat Elina ja Katariina.

Kaihoisan kaunis Eveliina saattaa kuitenkin ulottaa käsivartensa sisaruksiaan pidemmälle, sillä vanhojen countryhittien soundeja suomalaiseen maisemaan kääntävä sovitus osuu mielestäni täsmälleen keskelle maalitaulua. Toinen vastustamaton ässä on biisin päämelodia, joka suorastaan sulattaa sydämen ja taivuttaa kylmimmänkin teräksen melankoliansa voimalla. Pedal steel -kitaran vaimeat piirtelyt ja akustinen kitara vokaalien alla viimeistelevät lopputuloksen, jonka kuultuaan sydän lepää myrskyn jälkeisessä rauhassa.

Mika Roth


Lamori: Dark Messiah Lamori: Dark Messiah

Tumman lovemetalin taitaja Lamori julkaisi toisen albuminsa vain viikkoja ennen kuin maailma sulkeutui pandemian kourissa. Helmikuussa 2020 ilmestynyt Neo Noir jäi näin maailman tyrskyjen jalkoihin, eivätkä goottirokkarit julkaisseet uutta materiaalia yli kahteen vuoteen. Uusi sinkkuketju kuitenkin käynnistyi lopulta ja sen neljäs lenkki on kohtalokkaasti torneistaan kajahtava Dark Messiah.

Tällä erää Lamori suosii menevämpää vaihdetta ja sinkun kesto on leikattu alle kolmeen ja puoleen minuuttiin. Kovaa vallia ja tunnelmallisia suvantoja vuorotellaan rohkeasti, ensimmäisen hiljaisemman hetken sijoittuessa heti alun rynnäkön perään. Ja kun minuutti täyttyy, ollaankin jo superkoukuttavan kertosäkeen pauloissa kaulaa myöten. Vokalistin kyky yltää dramaattisesta puolikuiskauksesta vahvan melodisen laulun kautta aina angstiseen huutoon ansaitsee huomion. Raskaan mutta tarttuvan biisin linjakkuuden edessä ei voikaan kuin ihailla taidokkaan työn yhdistymistä huippuluokan tuotantoon. Jo on kumma, jollei tämä pure.

Mika Roth


Lempi Elo: Pispala Lempi Elo: Pispala

Lempi Elo on uuden sukupolven laulaja/lauluntekijä, mutta myös upean kepeästi soiva kuusihenkinen yhtye. Eli toisin sanoen paljon on muuttunut sitten kokeellisen Observatorio-albumin, jolloin äänessä olivat vain nainen ja harmooni. Bändin vivahteikas musiikki jäsentyy tasaväkisesti folkista, taidepopista, progesta ja jazzista, joten tästä alkaa aukenemaan täysin uusi polku kuljettavaksi.

Pispala on ensimmäinen singlelohkaisu tulevalta Huojuvat puut -albumilta ja kuullun perusteella musiikillinen cocktail on poikinut jo melkoisen onnistumisen. Pispala on tietysti viittaus Tampereen kaupunginosaan, jonka katoilla tapahtuvaan kesäiseen seikkailuun Lempi Elo palaa nostalgisella lämmöllä. Torvien kaihoisat nuotit avittavat perinteisiä bändisoittimia ja vokaaleille jätetään äänimaisemassa runsaasti tilaa. Viehättävästi polveileva kappale pujottelee rennon folkin, aurinkoisen taidepopin ja soulahtavan jazzin tienoilla, eikä Pispalan kevyesti boheemia vetovoimaa kykenekään vastustamaan. Erittäin lupaava uusi alku.

Mika Roth


Meemio: Punainen (feat. Kuopus) Meemio: Punainen (feat. Kuopus)

Meemio on turkulainen r√§pp√§ri/lauluntekij√§, joka mielt√§√§ itsens√§ albumiartistiksi. Ensimm√§inen isompi n√§ytt√∂ oli viime vuonna ilmestynyt Pako kuopasta -debyyttipitk√§soitto, jolla tanssilattiavetoinen materiaali yhdistyi kivuliaisiin henkil√∂kohtaisiin aiheisiin. Eik√§ lyyrinen paine ainakaan helpota uudella sinkulla, jossa kertoja ruotii omaa kehoaan, temppelin ikuista vajavaisuutta, puutteellisuutta sek√§ rajallisuutta ‚Äď mutta sill√§ elet√§√§n, mit√§ on suuressa jaossa saatu.

Fragmentoitunut elektropop välähtelee, kuin satunnaisesti silmät löytävä pyörövalo katossa. Spoken wordin voimaa mukaan tuo Kuopus ja yhdessä artistit saavatkin sirpaleista koottua pysäyttävän väkevän julistuksen. Ole se kuka oletkaan, mutta älä kadota itseäsi peileihin, koska ne ovat petollisia esineitä. Draaman kuuluisaa kaarta siis riittää, eikä neljässä minuutissa ole sekuntiakaan turhaa. Biisin sisäiseen maailmaan ottaa tosin aikansa päästä sisään, etenkin kun soundien puolella vältetään kaikenlaisia kompromisseja loppuun asti.

Mika Roth


Pilot Film Noir: Way Home Pilot Film Noir: Way Home
Primitive Chord

Hauskasti sanoilla leikittelevä Pilot Film Noir on kuplivan progehtavaa, ilmavaa ja folkahtavaa musiikkia esittävän taiteilijapariskunnan muodostama yhtye. Niinpä luonnollisesti sävellys, sanoitus ja sovituskin on merkitty kollektiivisesti yhtyeen nimiin, äänityksen ja tuotannon tapahtuessa luontevasti kotioloissa. Virallisen debyyttisinglen lisäksi verkosta löytyy duon epävirallisempia joulubiisejä, mutta kohdellaan Way Home -kappaletta silti oikeana esikoisena.

Way Homen juuret ulottuvat l√§hes kolmen vuoden taakse. Alussa oli kuuleman mukaan vain simppeli akustisella kitaralla kuljetettu melankolinen hempeily, mutta lopullisessa muodossaan yli viisiminuuttinen siivu kasvaa sangen mittaviin sf√§√§reihin ‚Äď alkuper√§ist√§ pienuuttaan silti t√§ysin hylk√§√§m√§tt√§. Hallimainen loppupaisuttelu toki nostaa kattoa viimeisen puolentoista minuutin aikana, mutta silloin kaikki on jo mielest√§ni valmistakin suuremmille pensseleille. Syd√§n on kaihoisassa melodiassa, mit√§ kaikki eri tavoin korostaa, tukee ja vie eteenp√§in. Kirjoissani huippuunsa hiottu Way Home onkin osapuilleen t√§ydellinen muotovalio.

Mika Roth


Rattlers: Olematta mitään Rattlers: Olematta mitään
Plastic Passion

Rattlers on raisiolainen uuden aallon bändi pitkällä historialla. Vuonna 1976 nuorten poikien toimesta perustettu yhtye julkaisi ensimmäisen elämänsä aikana kaksi seiskatuumaista, joita voi pitää alansa klassikoina. Kuluvalla vuosituhannella uudelleenkoottu ryhmä on sittemmin jatkanut alkuperäisellä radallaan ja pandemian aikanakin ulos on pistetty digisinkkuja. Olematta mitään -biisillä ei lähdetä auraamaan auki uusia uria, mutta tuskin moista kukaan odottikaan.

Mikä sen sijaan on yllättävää, on bändin iskukyky ja soundin rosoinen voima. Kahteen ja puoleen minuuttiin puristettu kappale singahtaa näyttävästi lähtötelineistään, mutta ei ole kuitenkaan yksitotista vääntöä. Soittoa tarkemmin kuunnellessa huomaakin säröisyyden alla elävän svengin, joka nostaa säkeistöissä rimaa ja antaa kertosäkeelle kaivatun suoremman kaistan. Onpa mukaan ahdettu vielä lyhyt kitarasoolokin, joka istuu isompaan mukaan ongelmitta. Tietysti. Kun asenteeltaan lievästi punkahtava uuden aallon rock on yhä näin suvereenisti hallussa, niin voisiko jo toivoa EP:tä? Biisejä ainakin olisi kasassa moiseen voimannäyttöön.

Mika Roth


Skeleton Shortage: Heaven is Noise Skeleton Shortage: Heaven is Noise

Skeleton Shortage veti pari vuotta sitten Seattlen flanellia ylleen ja antoi The Guillotine -sinkun laulaa yrmeämmin. Parin vuoden julkaisutauko napsahtaa poikki yllättävänkin punkrockmaisella Heaven is Noise -rymistelyllä, joka heivaa painopistettä Amerikan maalla Seattlesta lähemmäs Kalifornian popahtavia punkrock-remmejä. Ysärin surisevat kitarat ovat siis yhä sydämessä, kammio on vain vaihtunut ja melodisuus on tällä erää monta astetta mukaansatempaavampaa.

Heaven is Noise kaartelee ja kierteleekin makoisasti päämelodiansa ympärillä, ymmärtäen laventaa ja rikastaa runkoa kitarakuvioilla. Nopeus on heti kättelyssä kohdillaan ja vaikka ensimmäinen lyhyt suvanto koittaa jo puolen minuutin kohdilla, kulkee lähes viiden minuutin mittainen sinkku täysin pysäyttämättömällä voimalla kohti valoa. Laulumelodia ja taustalle kiskaistut huutostemmat toistavat hurjan tuttuja uria, mutta kun kaikki toimii niin turha tässä on rutista genren kaavamaisuudesta mitään. Biisi on kuningas ja tällä erää se pysyy tiukasti valtaistuimellaan. Jännittävää nähdä, mitä luvattu uusi materiaali aikanaan tuokaan meille.

Mika Roth


Susanna Leppänen & Karstulan rykmentti: Otto von Fieandt Susanna Leppänen & Karstulan rykmentti: Otto von Fieandt
Panama-levyt

Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan tuli taannoin kuluneeksi vuosi, ja samassa rytinässä koko Eurooppa on siirtynyt vastentahtoisesti uuteen aikakauteen. Susanna Leppänen & Karstulan rykmentti eivät muistele sodan päiviä juhlien, mutta etsivät historiasta kaikupohjaa omille ajoillemme. Otto von Fieandt oli Suomen sodassa joukkoja johtanut suomalainen eversti, jonka tekoja muistellaan yhä suurella lämmöllä. Vaan mistä sotasankarista kertova laulu lopulta meille kertoo, minkälainen mies oli Otto von Fieandt?

Hiljaiseksi folk-kappaleeksi yhdeltä kantiltaan kääntyvä biisi ei pauhaa eikä jyrähtele, vaan vie tarinaansa eteenpäin herkemmin välinein. Toki rumpu lyö hiukan sotilaallista tahtia, mutta kovin vaimeasti ja taustalle häivytettynä. Poikkihuilu säestää pianoa ja harmonikkaa soittavaa sekä siinä samalla laulavaa Susanna Leppästä. Karstulan mieslaulajat saavat myös pienen roolinsa kappaleessa, joka oman tulkintani mukaan ylistää von Fieandtin rauhallisuutta ja kuuluisan piipun verkkaista possauttelua.

Mika Roth


Toinen Antti: Alien Toinen Antti: Alien

Tiensä alussa oleva Toinen Antti ei tunne oloaan kotoisaksi, vaan toteaa olevansa Alien, paikkaansa edelleen etsivä vieras olento. Artistinimen takaa löytyy menevää ja modernia poppia luova kotimainen muusikko, joka aiemmin esiintyi Antti Koivulan nimellä. Hänen historiassaan löytyy myös My First Band -yhtye, mutta uuden sooloprojektin myötä avautuu aivan uudet kehityslinjat, joilla vaikuttavat omat sääntönsä ja luonnonlakinsa.

Otsikostaan huolimatta muuten täysin suomenkielinen Alien on itse asiassa hyvinkin tanssittavaa ja modernia elektropoppia, jossa Toinen Antti avaa sielunsa kriisiä kuten Ziggy Stardust konsanaan. Kuka on hahmo hahmon takana, entä ovatko kuultavat muistelut lapsuudesta tarua, totta, tai jotain siltä väliltä? Toinen Antti on pelokas tarkkailija, valokehien laidoilla viihtyvä yksinäinen sielu, joka samaan aikaan haluaa loikata keskelle ja jäädä sivuun rauhaan. Ristiriita silaa svengaavan biisin sielukkaalla kirpeydellä.

Mika Roth


Unknown Decoy: Gasoline Unknown Decoy: Gasoline
Inverse Records

Jyväskyläläinen Unknown Decoy jyräytteli hard rockin ja sen monien naapureiden voimalla pariin otteeseen Desibeli.netin sivuilla viime vuosikymmenen lopulla, mutta sitten koitti tauon paikka. Tarina ei kerro missä määrin värikästä musiikkia soittava trio oli pakotettu hiljaiseloon, sillä kokoonpanossa on nähtävästi tapahtunut tässä välissä ainakin joitain muutoksia. Niin tai näin, Unknown Decoy on palannut ja muistakin uusista biiseistä on jo puhetta. Kysymyspari kuuluukin: kuinka syttyy Gasoline ja mihin sitä oikein käytetään?

Liekkiä ja poltetta on tietysti monenlaista, mutta tulkintani mukaan nämä lieskat ovat kahden kertojan välisiä. Moottorit käyvät kuumina ja latausta on ilmassa ainakin riittämiin, joten venttiilipeliä pelataan useammallakin tasolla. Rockin puolesta räime on suorempaa ja hartioista irtoavaa, jykevän soundin retrohtavat kiipparit ja klassisiksi laskettavat rymistelyt kokevat lopussa yllättävän väliosarenessanssin, jonka myötä groovepisteet loikkaavat varoittamatta kattoon. Kaupan päälle mustelmainen kitarasoolo ja se on siinä, palaa isolla liekillä.

Mika Roth


Venkulit: Viimeistä kertaa Venkulit: Viimeistä kertaa

Venkulit voi nimellään luoda mielleyhtymiä jonkin sortin huumorimusiikin suuntaan, mutta (onneksi) tilanne ei ole tuon suuntainen. Modernia ja energistä suomirockia esittävä kotimainen yhtye näet pistää viidennellä sinkullaan ns. ison pyörän pyörimään ja esittelee mittavan soundinsa huiman potentiaalin. Tarina ei kerro, josko korona-aikana ilmestyneitä biisejä tullaan niputtamaan jossain vaiheessa isommaksi kokonaisuudeksi, mutta ainakin vasta vuonna 2021 perustettu bändi tuntuu jo löytäneen soundinsa, juttunsa sekä suuntansa.

Viimeistä kertaa kertoo omaa loppuaan odottavasta ihmisestä, joka ei kuitenkaan suostu sulkemaan pois paremman huomisen mahdollisuutta. Tulkoot niskaan tuhannetta kertaa tuhkaa, mutta tässähän ei murruta. Kohtalokas tarina ei draamasta jää vajaaksi, eikä suorastaan raskaaksi käyvä rockmetalli suo helpotusta kuin vasta viimeisten kurvien myötä. Tuolloin sinfoninen, hiljaisempi ja rauhallisempi loppu viimein sulkee esiripun. Traagisuus on vaarallinen aines rockin saralla, mutta Venkulit eivät käräytä edes siipiensä kärkiä.

Mika Roth


Vielä eteisessä: Paska maaliskuu Vielä eteisessä: Paska maaliskuu

Vielä eteisessä on kuopiolainen duo, jonka debyyttisinkku ei kavahda rumaa sanaa. Vaan mikäpä muukaan maaliskuisissa sulamisvesissä tuoksuu kuin se samainen tavara, jota hankiin on kyykitty koko pitkän talven ajan. Populaarimusiikkia punk-otteella sopivan lyhyiksi osiksi pätkivä kaksikko puristaa esikoisensa reiluun kahteen ja puoleen minuuttiin. Soittimista äänessä ovat sähkökitara, sähköukulele ja tamburiini, hiljaisuuden toimiessa avaimena. Eli kuinka surkeasti se maaliskuu sitten sujuukaan, maanläheisten tuoksujen täyttäessä pölyisen ilman?

Tekstin terävät huomiot ja yksityiskohtien listaus tekevät kuullusta päiväkirjamaisen, tajunnanvirtamaisenkin tripin. Lyhyet tuokiot ikuistetaan parilla lauseella, eikä solmukohtien merkitystä taustoiteta sen kummemmin. Kuulija saakin poimia harvoista nuoteista, lähes osiinsa hajoavasta rakenteesta sekä veikeästi harppovasta laulumelodiasta sen mitä haluaa. Kokoamisohjeita ei mukana tule, joten jotkut ottakoot kiinni juopottelusta, toiset taas ikuisesta kevään pölystä ja kolmansille annetaan ei-niin-lupaavaa rakkaustarinankaltaista.

Mika Roth


Yoki: Kuuleeko avaruus? Yoki: Kuuleeko avaruus?

Yoki julkaisi albuminsa juuri korona-pandemian r√§j√§hdetty√§ k√§siin ja j√§√§dytetty√§ musiikkimaailman ‚Äď noin keikkailun kannalta nyt ainakin. Melodista kitarapoprockia pienell√§ iskelm√§n kulmalla soittava yhtye ei kuitenkaan lannistunut ja mainion Perjantai-sinkun j√§lkeen yhtye on jatkanut yksitt√§isten biisien julkaisua. Kuuleeko avaruus? onkin per√§ti jo kuudes sinkku sitten Perjantain kirpsakan tarinan.

Saatesanoissa korostetaan tuottaja Rauno Paanasen merkitystä ja erityisesti tapaa modernisoida bändin soundia, mutta omaan korvaani ainakin tämä sinkku soundaa samaan aikaan tällä päivälle ja menneelle. Kaihoisa kitara piirtelee kuvioitaan läheltä rautalankaa, melankolinen melodiakulku pelaa sydämen sinisemmillä kielillä ja tekstissä sydän on mahdollisesti saanut taas kipuisaa osumaa. Käytössä olevat palasethan ovat mahdottoman tuttuja lukuisista kotoisista kaihokappaleista, mutta niin vain etenkin kertosäkeessä kuulijaa viedään taas kerran kuin litran mittaa.

Mika Roth




Lukukertoja: 1382
Facebook
Artistihaku
Pienissš myŲs