Lawrence: Jimi Hendrix – Mies, musiikki ja totuus
22.09.2006
Like 2006
Jimi Hendrix jää ikuisesti elämään musiikin historiassa maailman parhaana kitaristina. Uunituore kirja miehestä muistuttaa myös, että hän oli mies jota kusetettiin. Los angelesilaisen rock –toimittajan, Hendrixin pitkäaikaisen ystävän Sharon Lawrencen kirjoittama Jimi Hendrix - Mies, musiikki ja totuus on eräänlainen toisen käden muistelma. Lawrence oli paikalla Hendrix suurimpien murrosten aikana, henkisenä tukipilarina. Lawrence kuvailee Hendrixin tuntoja, niin kuin Hendrix aikoinaan ne hänelle välitti. Hendrixin kuolema oli Lawrencelle ymmärrettävästi kova isku. Tämä heijastuu myös tekstiin. Kirjan faktoilla ja katkeruudella höystetty informaatio on melko ikävää luettavaa - erityisesti loppupuolen kuolinpesäriidat.
Kirja on jaettu neljään osaan, joista kaksi ensimmäistä käsittelevät aikaa jolloin Hendrix oli vielä elossa. Kolmas käsittelee Hendrixin kuolinpesän hoitoon liittyviä oikeusjuttuja, riitoja ja perinnön hoitamista. Luku sisältää suuria rahakiistoja ihmisiltä jotka lypsivät suurmiestä täysin perusteettomasti. Viimeisen luvun tarkoituksena on muistuttaa mikä Hendrixin perinnössä oikeasti on tärkeintä. Kylmäkiskoista ahneutta sisältävän kolmosluvun jälkeen viimeinen kappale tulee lohdutuksena. Siihen on kerätty eri muusikoiden näkemyksiä miehestä joka todella mullisti maailmaa soitollaan.
Kattavuudessaankin kirjaan mahtuu kyllä puutteita. Alaotsikon mukaisesti kirja kertoo miehestä ja häneen liittyvästä totuudesta. Lopullinen kuolinsyy jää ymmärrettävästi tässäkin kirjassa selvittämättä. Musiikkipuoli taas jää vähemmälle koska alkuperäisellä kielellä kyseessä oli sana magic. Analyysiä Hendrixin musiikista ja mullistavuudesta olisi voinut olla enemmän. Sillä vaikka Hendrixin omalaatuisuus iskeekin kerta kuulemalta, olisi perusteluita ollut mielenkiintoista lukea. Varsinkin henkilöltä joka työskenteli tuolloin rocktoimittajana.
Suomentaja Kim Männistölle ei tainnut olla haaste suomentaa Lawrencen kirjaa, sillä varsinaista verbaaliakrobatiaa hän ei harrasta. Lawrence ei maalaile liian rönsyileviä kuvia ettei kokonaiskuva karkaisi käsistä, mutta hän ei myöskään tee kerrottavasta mielenkiintoista. Lawrence tyytyy pitkälti selittämään mitä tapahtui. Jos teksti vielä vilisisi "sitten" sanoja, voisi teksti olla ala-astealaisen kirjoittamaa. Sanavarastokaan ei erityisemmin päätä huimaa.
Vaikkei teksti ole suurilta osin kovin kummoista, täytyy Lawrencelle antaa plussaa yrityksistä tehdä kirjasta kutkuttava jännitysromaani. Siitä lähtien kun Lawrence poimii itsensä mukaan kerrontaan, hän ryhtyy kuljettamaan Hendrixin tarinaa entistä uhkaavampaan sävyyn – jotain pahaa on kohta tapahtumassa. Hendrixin ainoan huumausaineoikeudenkäynnin kuvaus saa melko dramaattiset suhteet ja siitäkin voi kiistellä kuinka merkittävä "avaintodistaja" Lawrence itse jutussa lopulta ohi – melko viihdyttävää luettavaa silti.
Täysin hukkaan lukeminen ei mennyt, sillä taas tuli opittua hyvää nippelitietoa. Esimerkiksi tieto siitä että Experience toimi aikoinaan Monkeesin lämmittelijänä heidän yhteiskiertueellaan, tulee varmasti piristämään tuhansia illanistujaisia.
Otto Kylmälä
