Lumous open club: Venus Fly Trap, 80th Disorder
28.06.2007
Vastavirta/Tampere
Suomen suurin pelkästään gootti-musiikkiin keskittyvä festivaali, Lumous, starttasi Vastavirtaklubilla kahden bändin voimin. Viikonlopun aikana festivaaleilla esiintyy useita eri tavoin gootti-genren alle luettavia yhtyeitä, ja ohjelmiston monipuolisuus onkin tapahtuman valtteja. Hevanderi on jätetty ohjelmistossa syrjään juhlien keskittyessä kokeellisempaan ja marginaalisempaan goottirockiin.
Kunnia festarin avauksesta lankesi oululaiselle, mustan puhuvan konepopin uran uurtajalle, 80th Disorderille. Jos yhtyettä tituuleerattiin muutama vuosi sitten Suomen Depeche Modeksi, on se kääntänyt kurssina hiljalleen kohti rokkaavampaa ilmaisua. Bändin nykyisessä saundissa on kuultavissa erityisesti Joy Divisionin ja varhaisen The Curen vaikutus: kitaroissa on näkkärimäinen chorus-saundi, synien roolina on soittaa simppeleitä melodiota, nykivästä ja tanssittavasta rytmistä vastaa tiukka rytmiryhmä. Yhtyeen vahvuuksia ovat kokonaisvaltainen tyylilajin tuntemus, mikä kuuluu hallittuna yhtyesaundina, sekä solisti Vesa-Matti Pekkolan hieno lauluääni.
Setissään nelikko suosi ymmärrettävästi uudempia ja orgaanisempia kappaleita, joiden perusteella syyskuussa julkaistavalta debyytti-pitkäsoitolta voi odottaa paljon hienoja hetkiä. Itse kuitenkin penään yhtyeeltä enemmän musiikillista seikkailuhenkeä, sekä koukuttavampia kappaleita. Tietyissä genreissä vallitsee toisinaan sanomaton sääntö, jonka mukaan uskottavuus saavutetaan opitulla perinnetietoisuudella ja -uskollisuudella. 80th Disorderin edustama uusi aalto on muuttunut uudelleen popularisointinsa myötä salonkikelpoiseksi, ja se kaipaisi jäljittelyn lisäksi tuekseen tuoretta näkemystä. Joka tapauksessa hyvä ja perusvahva setti, joka jätti illan ulkomaiset vieraan varjoonsa.
Brittiläisen Venus Fly Trapin jäsenet ovat vanhoja kettuja omalla sarallaan. Herrat ovat paukuttaneet jo 1980-luvulta alkaen. Tämän saattoi havaita myös yhtyeen hiukkasen koomisesta ja ristiriitaisesta imagosta. Yleisöstä kuultu kommentti kiteytti asian osuvasti: laulajaherrahan oli ilmetty goottirockin Frederik rasvatukassaan ja nahkatakissaan. Kitaraa soittava osapuoli näytti puolestaan pubista repäistyltä futaavalta perusladilta. Yhtyeen musiikissa psykedeelinen garage lyö kättä kasarimaisen konetaustan kanssa. Crossoverissa saundissa yhdistyi paikoitellen näkemyksellisesti läskit biitit ja tuhdit särövallit, mutta kokonaisuus kärsi liikaa tasapaksuudesta. Tanssittamisessa duon musiikki tosin toimi mainiosti.
Teksti: Sami Nissinen, kuvat: Ilkka Valpasvuo
