The Country Dark on Savosta, vastuu on siis kuuntelijalla
19.11.2007
Kuopiosta on tullut vuosien saatossa aika paljon melkoisen omalaatuisia, nimenomaan juuri alkukantaisen rockin parissa muodossa tai toisessa pyöriviä yhtyeitä. Onko myös kantrimaailmaa ja billyä käyttävä uusi tulokas The Country Dark osa tätä samaa perintöä? Ainakin soittajien taustojen puolesta näin voisi kuvitella… Ja mitä ne oikein laittavat sinne kuopiolaiseen juomaveteen?
Yhtyeen edustajat rumpali Moe Trucker ja laulaja-kitaristi Jug Heister vastailivat sähköisten viestimien välityksellä Desibelille. Moen mukaan perintötekijät tulevat luonnollisesti juurikin sen taustasta löytyvän soittohistorian kautta. The Country Darkista nimittäin löytyy samoja tekijöitä, jotka vaikuttavat tai ovat vaikuttaneet myös sellaisissa orkestereissa kuin Cosmo Jones Beat Machine, Slideshaker, The Festermen ja Chop Suey.
Juomavedestä Moe ei osaa sanoa sitä tai tätä, mutta myöntää että maantieteelliset seikat ja kuopiolainen kulttuuri ja elämäntapa tosiaan saattavat vaikuttaa siihen millaiseksi musiikki muotoutuu. Ainakin mielikuvan tasolla esimerkiksi Memphisistä tulee erilaista musiikkia kuin New Yorkista. Samoin savolainen rock-musiikki on hieman erilaista kuin helsinkiläinen. Kuopiossa toimii rumpaliherran mukaan tietty pieni porukka ihmisiä, jotka sopeutuvat toistensa kanssa soittamaan ja soittavat samoissa bändeissä ja näin se tietynlainen mentaliteetti ja tekemisen tapa pysyy yllä. Esimerkiksi kun he olivat perustamassa Slideshakeriä, niin The Festermen oli heistä suunnilleen parasta maailmassa ja heiltä otettiin paljon vaikutteita. Nyt taas tässä bändissä on noista bändeistä soittajia. The Country Darkin painotus on kuitenkin tuolla kantrin puolella, mikä on uutta.
Laulaja-kitaristi Jug Heister komppaa myös kantripainotuksen olevan hieman tuoreempi jippo. Rockabillyä ja punk rock -kombinaatioita hän on aikaisemminkin veivannut ja tokihan samanlaisia elementtejä on mukana tässä uudessa viritelmässäkin.
Totesin arviossani että synkistä aiheistaan, tummista sävyistään ja selkeästä Johnny Cash-linkistä huolimatta The Country Dark onnistuu kuulostamaan myös hilpeältä ja tanssittavalta. Onko bändillä myös sitä pilkettä kulmassa vai ollaanko tässä haudanvakavien asioiden äärellä? Jug toteaa, että semmoinen hurtinlainen musta huumori putoaa kyllä, eli siinä mielessä pilkettä löytyy. Myös Moen mukaan tällaisten asioiden ympärillä pyörivissä kappaleissa sitä huumoria on pakkokin löytyä. Ilman huumoria on vaarana, että synkkyys alkaa näyttää itsetarkoitukselliselta ja tahattoman koomiselta, kuten monien gootti-bändien kohdalla. Jug pohtii että viime kädessä kuuntelija toki itse päättää ja moralisoi minkäläisen tavaran kanssa oikein ollaan tekemisessä. Ja koska yhtye on Savosta, on vastuu jo muutenkin kuuntelijalla.
Miten bändi sitten syntyi? Taustasta löytyvien erinäisten autotallirockin ja sen sukulaisten parissa menestyneiden orkestereiden perintöä toki jatketaan, mutta yhteinen sävel kulkee enemmän kantrin ja billy-meiningin parissa. Jug kertoo kaiken alkaneen siitä kun basisti Brown Jaffas saapui hänen luokseen kyläilemään eräänä syystalven iltana:
- Parantelimme siinä itseämme kreivi krappulan kourista. Olin silloin tehnyt nauhalle ensimmäisen, jonkinsorttisen raakaversion Psychos In Love -kappaleesta ja Brown Jaffas intoutui asiasta sen verran, että päätimme ruveta värkkäämään kokoonpanoa homman ympärille. Herrat Marko Lukkarinen (kitara) ja Moe Trucker saatiin projektiin nopeasti mukaan. The Country Darkin musiikkiin on ammennettu paljon inspiraatiota menneiltä vuosikymmeniltä, mutta emme halunneet tehdä mitään mielikuvituksetonta yks yhteen apinointiosastoa. Varsinainen bändi perustettiin muistaakseni tuoppien äärellä K-Klubilla Kuopiossa, jossa soitimme sitten myöhemmin ensimmäiset keikkammekin. Yhteinen sävel löytyi helposti, meistä on yksinkertaisesti hauska soittaa tällaista musaa.
Miksi sitten juuri tällaisia sävyjä ja tarinoita? Jugin mukaan he halusivat ottaa kantri-musaan hieman erilaisen otteen kuin ehkä perinteisesti on totuttu. Sellaiset nykyajan bändit kuin Jon Wayne ja DM Bob & The Deficits olivat pyörineet hieman saman oloisen konseptin ympärillä, mutta jotakin tuntui aina jäävän puuttumaan. Heräsipä siis kysymys, että ”miksipä emme täyttäisi tuota kutsuvaa musiikillista aukkoa itse?”.
Jug kertoo olevansa kiinnostunut kauhutarinoista ja spagettiwestern-elokuvista sekä tabloidilehdistöstä jne. Sieltä löytyy se tietynlainen pohjavire sanoituksiin. Osa tarinoista tulee myös omien tai tuttavien kokemusten kautta. Mitään tiukkaa sapluunaa, jonka raameihin sanoitukset pitäisi alistaa, ei kuitenkaan ole käytössä vaan todellisia ja fiktiivisiä elementtejä käytetään tarpeen ja tilanteen mukaan. Jonkinlaisena paradoksaalisena nyrkkisääntönä on ollut se, että tekstit saa liitää melko korkealla, mutta se tietynlainen kantrin maanläheisyys kuitenkin pitää säilyttää. Ylipäätänsä parhaassa kantri-musassa Jugia kiehtoo se, että oli tarina sitten kuinka omituinen tahansa, niin se yleensä kuitenkin kuulostaa jollakin tapaa uskottavalta. Se on semmoista face to face-tilitystä. Ja jos tarina ei kuulosta uskottavalta, niin ainakin kertoja kuulostaa uskottavasti paskanpuhujalta.
Verrokeista ja esikuvista Moe kertoo että aluksi soitettiin hyvin monenlaisien bändien kappaleita. Näiden biisien avulla löydettiin bändin oma ääni ja opittiin soittamaan yhteen. Ohjelmistossa oli biisejä ainakin Hank Williamsilta, Johnny Cashiltä, Dead Moonilta, DMZ:lta, Flaming Grooviesilta, Charlie Feathersiltä ja Bo Diddleyltä. Kaikkia edellä mainittuja Moe voi suositella varauksetta myös The Country Darkin musiikin ystäville.
Jugin mukaan Suomesta ei ehkä löydy aivan suoranaisia hengenheimolaisia. Tietysti näitä ns. Pohjois-Savo-orkestereita Cosmoista Micragirlseihin jne. kannattaa tsekata. Tyrnävän Jolly Jumpersien Mobile Babylon on Jugin mielestä vaikuttava roots-pohjainen pläjäys. Amerikkalaisessa Country-musiikissa on Jugin mukaan pitkät perinteet semmoisella hieman synkänpuoleisella, sekopäisellä pohjavireellä varustetulla tavaralla. Esimerkkinä hän mainitsee, että äskettäin edesmenneellä Porter Wagonerilla tällainen matsku soljuu siellä muun tavaran seassa - The First Mrs. Jones tai Cold Hard Facts Of Life -tyylistä, pirullisen tylyä ja hienosti rakennettua meininkiä.
- Suosittelen RCA Country Legends -plättyä. Eddie Noackin sarjamurhaajakappaleet ovat ehdotonta klassikkokamaa. Aivan helkkaristi löytyy kyllä tuolta obskuuri-osastolta. Crypt Recordsin Godless America on hemmetin hieno kokoelma! Ikävä kyllä monet ns. weirdo/psycho countryn parhaista paloista ovat vielä pysyneet uudelleenjulkaisemattomina. Tavaraa kiertää cd-r:nä, joita jotkut amerikkalaiset levynkerääjät ovat pistäneet kiertoon. Yksi ehdottomasti oudoimmista ja hauskimmista kipaleista on John Trubeen kirjoittama ja Ramsey Kearneyn esittämä Blind Man´s Penis. Charlie Feathersin ja Hasil Adkinsin country-ja rockabillylevyt ovat meillä suuressa kulutuksessa, kuten myös varhaiset Ramones, Suicide ja Cramps -albumit. Roky Ericksonia täytyy myös ehdottomasti suositella.
EP oli mielestäni erittäin hyvä ensi-isku. Moe kertoo levyn äänityksistä että heillä oli aiemmin ollut hieman vaikeuksia tallentaa biisit niin, että ne kuulostaisi ”oikealle”. Jotain oleellista jäi aina uupumaan. Anttilaisen Hannu sai Moen mielestä jotenkin täysin vaivattomasti bändin kuulostamaan hyvälle heti alusta lähtien. Hannun äänitykset olivat EP:n soundin ja fiiliksen osalta kaikkein tärkeintä. Sitten levyn miksannut ja masteroinut Jürgen Hendlmeier toi hyvin lihaa luiden ympärille ja tavallaan teki biiseistä "lähestyttävämpiä". Jug jatkaa vielä sessioista:
- Soitimme kappaleet "livenä" narulle, ja toiminta oli kaiken kaikkiaan hyvin nopeaa ja vaivatonta. Hannu ja Jürgen toivat molemmat oman tärkeän osansa levyn soundimaailmaan. Yhteenvetona voisi sanoa, että he saivat kappaleet kuulostamaan paljon puhtaammalta, tai oikeastaan selkeämmältä, kuin alussa osasin odottaakaan, mutta samalla lopputulos kuitenkin pysyi sopivan rosoisena.
Jatkoa varten bändillä on jo kasassa albumin verran julkaisematonta matskua ja tarkoitus olisi mahdollisimman pian alkaa tehdä ensimmäistä kokopitkää levyä. Toki ennen sitä tehdään jonkin verran keikkaa tämän ep:n myötä. Silti uusi levy ja uudet seikkailut kangastelevat jo kovasti mielessä. Tuleville keikoille bändi lupailee yksinkertaisesti parasta kantrin, rockabillyn ja punkin mäiskettä mitä tässä maassa voi kuulla, joten kannattaa saapua paikalle.
Teksti: Ilkka Valpasvuo, kuvat: Urpo Savolainen/www.myspace.com/thecountrydark
