Pienet

Pienet ‚Äď Maaliskuu 2008

24.03.2008


Bussi
Helsinkil√§inen Bussi on musiikkityylilt√§√§n aika harvinainen lintu. Suomenkielist√§ brittipoppia tai menev√§√§ ‚ÄĚsunny poppia‚ÄĚ soittava nelikko pistelee valitsemallaan tiell√§ iloisesti ja mukavan innostuneesti. Kahdesta Myspacess√§kin kuultavasta kappaleesta hiukan melodiakaartavammin tunnelmoiva Ei ollut sellainen vakuuttaa paremmin, nostaen Bussin parhaiden joukkoon kepeiden suomenkielisten uusien kitarab√§ndien suppealla listalla. Hommassa on sek√§ melodisesti hymyillen kaartuva kauneus ett√§ mukavan rempse√§ nuoruuden into. Sanoma ei puolestaan ihmeemmin liikauta, mutta toisaalta onko tarviskaan?

Kipakampi ja mukavasti nytkyv√§ Menn√§√§n etel√§√§n vakuuttaa hyvin aina kertsin Nizzaan-pizzaan-riimipariin, joka pist√§√§ meik√§l√§isen korvat sauhuumaan. T√∂ks ja auts. Maistuu ‚Äď ei vain v√§kisinhakemiselta vaan my√∂s verbaaliselta v√§kisinmakuulta. Tottakai kauneus on t√§ss√§kin kohtaa kuulijan korvassa, mutta joku roti tuossa riimittelyss√§kin‚Ķ Muilta osin Bussikyyti vaikuttaa lupaavalta. Ik√§v√§ vaan ett√§ t√§ss√§ hevin luvatussa maassa moista iloista kevytt√§ meuhkaa diggailee turhan harva.

Ilkka Valpasvuo


Split Cold Meat Society / Konvoi: Split
Stoner-yhtyeet Cold Meat Society ja Konvoi ovat julkaisseet nyky√§√§n harvinaisen otuksen: split-cd:n, jolle molemmilta b√§ndeilt√§ on ‚ÄĚmahtunut‚ÄĚ kaksi biisi√§. Kuvittelin ensin vaihtoehtorokkiin kallellaan olevan CMS:n laulajan olevan pehme√§-√§√§ninen mies, mutta todellisuudessa on toisin: Eeva Hakala-Rahkolla on vain varsin matala ja tumma, mutta hyvin miellytt√§v√§ laulu√§√§ni. Yhtye hallitsee dynamiikan, vaikka kitarat jyr√§√§v√§t enimm√§kseen ‚ÄĚstoneristi‚ÄĚ, osataan s√§r√∂t v√§lill√§ k√§√§nt√§√§ pois, ja antaa rumpalin ja basistin kuljettaa biisi√§. N√§ist√§ kohdista pidin itse eniten. Molemmat biisit toimivat muutenkin, mutta enemp√§√§ glooriaa n√§ill√§ ei iskevien koukkujen puuttuessa viel√§ ansaita.

Konvoi jyrää selvästi raskaammin, heidän stonerissaan on vahva Motörheadin katku. In the Drainissa on mukavan reipas ja estoton meininki, ja groovissakin löytyy - hyvähyvä. Kakkosraita End of Transmission laahaa sen sijaan kiusallisesti, eikä biisistä jää mieleen muuta kuin että matalalla möyrivät nuo kitarat. Tällä kiekolla CMS vetääkin pidemmän korren, sillä Konvoin juttu on turhan kuultua, eikä sisällä oikein mitään minkä voisi sanoa olevan yhtyeelle leimallista.

Mikko Heimola


Takanasi Illusionistiset luopiot: Takanasi
Vinhalla nimellä siunattu Illusionistiset luopiot ponnistaa Halsualta Keski-Pohjanmaalta. Vuodesta 2002 lähtien kasassa ollut kierommanpuolesta lanausta soittava ryhmä lähestyy epäsuoremman rock-musiikin ystäviä neljännellä julkaisullaan Takanasi. Näppäriin pahvikansiin läpätty kolmibiisinen demo esittelee yhtyeen, joka ei täysin suoria polkuja tallaa, muttei kuitenkaan oudoksuta liiaksi. Levyn avaava En ole hullu mies, olen hullu mies lähtee liikkeelle tunnelmallisella kitarakuviolla ja jatkaa siitä rujompaan suuntaan. Valitettavasti, sillä ärjytyt vokaalit tulevat hiukkasen liian lähelle.

Kakkonen Takanasi on astetta parempi veto, jota Ilmari Myllysen urut värittävät komeasti. Tunnelma tässä lyhykäisessä kappaleessa on mukavan paranoidi. Viimeinen biisi Paras mies ei pestiään hoida on kenties levyn paras esitys. Jonkinmoista YUP-johdannaista kieroutta tässä selvästi on, tosin meluvallin ja meiningin takana vilkuilemassa piilosta. Kiinnostava demo, mutta Illusionistiset luopiot olisi vieläkin kiinnostavampi jos se jättäisi räkäisemmät elementit vähemmälle. Potentiaalia mielenkiintoisten melodioiden kirjoittamiseen nimittäin löytyy.

Tuomas Tiainen


Saatanavana! Kumous: Saatanavana!
Mielenkiintoisella nimellä ja kansikuvalla varustettu Saatanavana! on helsinkiläiselle Kumoukselle jo viides demotuotos, mutta ihan niin valmiilta ryhmän musiikki ei kuulosta, kuin mitä voisi demomäärän perusteella olettaa. Vinon rockin nimeen vannova kvartetti avaa kolmibiisisen ihan lupaavasti kappaleella Tasoissa, mutta sekään ei suuremmin sykäytä tai painu mieleen. Kaksi jälkimmäistä jäävät avauksen varjoon ollen sitä kuuluisaa perushuttua. Kumouksen musiikki on varsin omaperäistä ja sinänsä ihan kelvollista, joten rakentavaa kritiikkiä on hankala antaa. Biisit eivät vain koukuta, eivätkä potki. Plussaa omankuuloisista ja selkeäteemaisista sanoituksista, ja kotistudio-olosuhteisiin nähden mainoista soundeista. Täysin kuuntelukelpoista kamaa, mutta hattua tämä ei saa nostamaan.

Jarmo Panula


Jääkausi Laava: Jääkausi
Helsinkiläisen Laavan kokonaispakettia täytyy viilailla vielä melkoisen karkealla teräksellä ennen kuin jalkaa voidaan tosissaan alkaa tunkemaan levy-yhtiöiden ovien väliin. Suomenkielistä pop-rockia esittävän yhtyeen musiikista kun ei löydy tosissaan hyviä osa-alueita juuri yhtään, ehkä yhteissoiton voisi pumpun parhaaksi puoleksi nostaa. Sävellykset eivät tarjoa mitään erityisen mielikuvituksellista, tai muutenkaan oikein millään tasolla laadukasta tavaraa. Eniten ajatusta on mielestäni demosen nimibiisissä Jääkausi, kun taas viimeisenä soiva akustinen Merihaka on jo aika karmea balladinkuvatus. Selkeitä kertosäkeitä lätyltä löytyy, mutta ne eivät jää mieleen, kun melodioissa ei tahdo olla tarttuvuutta sitten tippaakaan. Laava on parhaimmillaankin vain koko perheelle sopivaa taustamusiikkia. Aika kehnoa kamaa.

Jarmo Panula


Etelään Milvus: Etelään
Aiemmin industrial rockin saralta levyn julkaissut yhden miehen orkesteri Milvus on siirtynyt grungen pariin ja ottanut vokaalit mukaan. Stone Temple Pilotsin, Ministryn ja Nine Inch Nailsin jalanj√§ljille pyrkiv√§ uusi suunta pit√§√§ sis√§ll√§√§n toki ennest√§√§nkin tuttuja Milvus-elementtej√§, kuten tummas√§vyisyyden ja kolmosraidan kohdalla kuulaat koskettimet. Hiukan suttuinen soundi toisaalta sopii grungeen, mutta t√§ll√§ kolmen biisin n√§ytteell√§ homma kyll√§ viel√§ haparoi liikaa. Etel√§√§n-levylt√§ etenkin kaksi ensimm√§ist√§ kappaletta onnistuvat itse asiassa kuulostamaan grunge-painokselta Kauko R√∂yhk√§st√§ ‚Äď laulusta l√∂ytyy samanlaista tummaa ilmett√§. Toinen kotimainen verrokki voisi olla Radiopuhelimet. Demoksi mielenkiintoinen, muttei ole ehk√§ viel√§ ihan loppuun asti kiteytynyt eik√§ tarpeeksi hiottu.

Ilkka Valpasvuo


Nancy Nancy
Nancyn viiden kappaleen demo alkaa komeasti polveilevalla Merstolalla, joka antaa hyv√§n kuvan yhtyeen kyvyist√§. Vahvassa tee-se-itse ‚Äďhengess√§ toimiva b√§ndi on saanut ruuvattua sounditkin kohtuullisen hyviksi ja sovitukseen on selke√§sti n√§hty vaivaa. Muutkin biisit ovat selke√§sti oman kuuloisia ja varsinkin kitaristi Jouni Helinin soitto on tyylik√§st√§ kautta linjan. Sen sijaan rumpujen kanssa on ajoittain ongelmia. Varsinkaan Sidsin komppi ei meinaa l√§hte√§ mill√§√§n rullaamaan. Kuten niin usein demob√§ndej√§, t√§ytyy Nancyakin arvostella englannin √§√§nt√§misest√§. Onneksi kuitenkin lyriikat on printattu mukaan saatteeksi, vaikka enh√§n min√§ niist√§ mit√§√§n ymm√§rr√§. Varsinkin Laa La Laan sanat ovat t√§ytt√§ h√∂lynp√∂ly√§. Vaikka Nancysta j√§√§ demon perusteella positiivinen kuva, ei yhtye syyst√§ tai toisesta sytyt√§. Sin√§ns√§ hyvist√§ ja omalaatuisista kappaleesta puuttuu viel√§ ratkaiseva nerous.

Tommi Saarikoski


Promo EP 2008 Staying Under: Promo EP 2008
Turkulainen altsurock-kolmikko Staying Under pistelee nelj√§n biisin n√§ytteell√§√§n melkoisen hyvin. Tummasyinen ja mukavan kiireett√∂m√§n oloinen rokitus kulkee toimivasti ja l√§tyn soundit ovat treenik√§mpp√§nauhoituksesta huolimatta v√§hint√§√§n kelvollisessa balanssissa. Kitaran, basson ja rumpujen luomassa soitossa annetaan toimivasti tilaa n√§pp√§ilylle ja pikkuhiljaa kehittyville sointukuluille. Basisti-Jussin tumman mietiskelev√§ laulu sopii kokonaisuuteen oivallisesti ja raskaistakin hetkist√§ huolimatta touhua leimaava ilmavuus ja painostavasta otteesta v√§litt√§m√§t√∂n rauhan tunne luovat yhtyeelle persoonallista auraa. Se ei silti ainakaan viel√§ tarkoita sit√§ ett√§ yhtye ‚ÄĚnousisi massasta‚ÄĚ ‚Äď kyll√§ t√§m√§ ihan ns. normaalilta rauhallisemmalta altsulta kuulostaa. Silti yhtyeell√§ on sen verran toimiva ja h√§tik√∂im√§t√∂n pohjakaava jo nyt olemassa, ett√§ sen p√§√§lle kelpaa rakentaa. Hyv√§hyv√§.

Ilkka Valpasvuo


Basement Glory Strikin¬ī Case: Basement Glory
Ohhoh, onpas turkulainen Strikin¬ī Case mennyt eteenp√§in edellisest√§ arvioimastani √§√§nitteest√§. Verrattuna parin vuoden takaiseen sama rock-munakas tiukkuus on edelleen tallella, mutta muihin puoliin on saatu huomattavasti lis√§√§ iskua. Valittamani persoonan puute ei ehk√§ viel√§k√§√§n ole mitenk√§√§n r√§j√§htynyt esille, mutta biiseiss√§ on huomattavasti aiempaa enemm√§n jykev√§√§ haara-koukkua ja komeaa s√§r√∂melodiaa. Hetkitt√§in miltei jyhke√§sti kaartava laulu pukee hommaa hyvin ja soitossa on munakkuuden lis√§ksi mukavasti vaihtelua. Turkulaisviisikko todellakin rokkaa!

Puhutaan siis miehekk√§√§n karvaisesta hard rockista, jossa menevyys ja haaraposeraus kohtaavat mukavassa tasapainossa. Eih√§n b√§ndin anti miss√§√§n nimess√§ meik√§l√§isen ominta musaa ole, mutta sit√§ suuremmalla syyll√§ Basement Gloryn kolmelle kappaleelle t√§ytyy nostaa hattua. Ne nimitt√§in toimivat omassa sarjassaan mainiosti eiv√§tk√§ silti onnistu √§rsytt√§m√§√§n liiallisella kankealla jylhyydell√§ tai vet√§m√§√§n touhua yksipuoliseksi rintakarvailuksi. Soitolle annetaan tiukkuudesta huolimatta tilaa el√§√§, joka aikaan saa hyv√§n draivin. Strikin¬ī Case siis sek√§ rokkaa ett√§ rollaa.

Ilkka Valpasvuo


The Facemelters: Dirty Tool of the Devil The Facemelters: Dirty Tool of the Devil
Pohjois-Pohjanmaalta, tarkemmin sanottuna Pyhännältä, keikoillensa suuntaava The Facemelters on saanut valmiiksi uransa ensimmäisen demon. Neljän rallin mittainen matka hardrockin ihmeelliseen maailmaan kestää reilusti alle vartin, suoraviivaisuuden ja yksinkertaisuuden toimiessa ohjenuorina. Debytantiksi ryhmän soitto rullaa hämmästyttävän hyvin, mikä selittyy puolestaan kokeneella miehistöllä, sekä osittain yhteisellä historialla. Tässä ei olla siis ensimmäistä kertaa nassunmutiloijien kyydissä, eikä rock ole tyylinä vieras, mikä kuuluu varmassa soitossa sekä napakoissa biiseissä.

B√§ndi on kunnostautunut omien sanojensa heitt√§m√§ll√§ lukuisia keikkoja ‚Äúkuumalla kes√§kiertueella l√§hialueen kuppiloissa ja muissa kissanristi√§isiss√§‚ÄĚ, mutta aivan kaikkea live-energian taikaa ei studiossa ole saatu siirretty√§ nauhalle. Hyv√§lt√§h√§n t√§m√§ jo n√§inkin kuulostaa mutta veikkaanpa, ett√§ vasta liven√§ The Facemelters puree kunnolla. Kappaleissa on koukkua, yrityksess√§ on pontta ja taustalla paistaa rehellinen usko omaan ty√∂h√∂n, mutta aivan viel√§ t√§st√§ ei irtoa sikaria...

Mika Roth


Waterwork Acoustics: Let the Waves Carry Me
Ihastuttavasti nimetty Waterwork Acoustics on viisihenkinen folkrock-bändi pääkaupunkiseudulta. Yhtye mainitsee saatteessa mm. Cardigansin, mutta parempi vertailukohta on mielestäni Cowboy Junkiesin letarginen americana. Tästä muistuttaa myös laulaja Liisan miellyttävä, kuulas ääni, joka on yhtyeen valtteja. Mutta ei demo muutenkaan paljoa toivomisen varaa jätä, sillä kaikki biisit sisältävät riittävästi ideaa erottuakseen omina teoksinaan, ja yhtye on työstänyt niistä juuri sopivan intensiiviset, elävät tulkinnat, joita höystävät mainiosti mandoliini ja kevytkätinen rummutus. Tällaista musiikkia hyvin soittavia yhtyeitä ei Suomessa montaa ole, joten ainakin livenä yhtyeelle luulisi löytyvän kysyntää. Tulevia levytyksiä silmällä pitäen täytyy kuitenkin kysyä, mikä tekijä jättää tämän musiikin mieleen juuri Waterwork Acousticsina? Pieni panostaminen ulkomusiikillisiin seikkoihin ei olisi myöskään pahitteeksi, kunnollisten kotisivujen puuttuessa keikoista ja demoista on kiinnostuneidenkaan vaikea saada tietoa.

Mikko Heimola




Lukukertoja: 5647
Facebook
Artistihaku
Pienissš myŲs