Cry Bar – hilpeyttä ja hyvää meininkiä
10.04.2008
Tamperelainen Cry Bar saattaa olla uusi tuttavuus, mutta sen jäseniltä löytyy pohjalta meriittiä sen verran että rima pitää asettaa heti ”ensimmäistä hyppyä” varten kohtuullisiin korkeuksiin. Tomi Nordlundin, Lasse Noukan, Janne Kuuselan ja Saku Virtasen muodostama yhtye syntyi Tomi mukaan alun perin hänen ja Lassen Futone-yhtyeen pohjilta. Futone oli pari vuotta sitten tehnyt omasta mielestään hyvän EP:n, joka ei kuitenkaan ottanut yhtään tuulta alleen. Pieni kyllästyminen koko bändiin ja yhteinen hiukan juurevamman musiikin diggailu poiki idean folk-bändin perustamisesta. Bändi tekikin muutaman folk-veisun, jonka jälkeen suunta on hiukan muuttunut ja monipuolistunut. Tässä vaiheessa tuli tarpeelliseksi löytää yhtyeelle rytmittäjä eikä Futonen Antti Suoniotakaan viitsitty pyytää mukaan. Siinähän olisi silloin tullut sama bändi kasattua uudella nimellä.
Tomin muistin mukaan Saku oli ilmoittanut että hän osaa soittaa rumpuja. Tähän Saku tarkentaa että Tomi oli kysynyt häneltä että tuletko rumpuihin? Johon oli vastannut että en mä nyt mikään rumpali ole. Janne taas tuli mukaan kiinnostuksesta soittaa bassoa. Vaikka Lasse ja Tomi ovat perustajajäseniä, on yhtye nimenomaan kaikkien yhteinen bändi, jossa jokainen pääsee tuomaan kappaleisiin omia ideoitaan. Kaikki antavat vertaan… Nykyään esimerkiksi Jannen rooli on tarpeen mukaan kasvanut bassottelusta melkein kaikkiin muihinkin instrumentteihin ja myös lauluun.
Yhtyeen tekemiseen kuuluu olennaisesti rentous ja nauru. Jonkun tuoman idean pohjalta kollektiivisesti syntyvän biisin rakentumisprosessissa ei hampaita kiristellä, vaan ideoita seulotaan iloisen luomisen kautta. Esimerkiksi näyte-EP:n nimibiisi Long Gone Gonzales syntyi Bruce-keikan bäkkärillä, ja Jannen vahvistamana se myös esitettiin keikan encorena. (Kyseessä on siis Suomen oma Bruce Springsteen eli Cry Barin rumpali Saku. Sakun johtamassa The Ghost Of Bruce Springsteen & The E Street Band-cover-orkesterissa soittavat myös Tomi ja Lasse.)
Tarjoilin arviossani muun muassa sellaisia määrittelyjä kuin rikassävyistä kitarapoppia, ajaton melodisuus kohtaa hallinnassa pysyvän eteenpäin pyrkimisen, kevyttä junnausta. Mutta ennen kaikkea pitää mainita sellainen päällimmäinen fiilis mikä jäi, eli tuntuu kuin yhtye etenee kiivaissakin hetkissään ihan kaikessa rauhassa. Tomin mielestä on hyvä asia että olen tuonut sen pop-sanan mukaan, vaikka hän itse arvelikin että arvioissa vilkkuisi enemmän classic rockin kaltaisia määreitä. Ehkä se AOR ei kuitenkaan olisi lähellä totuutta? Sieltä pohjalta löytyy joka tapauksessa ainakin amerikkalaista musiikkiperinnettä, vaikka Janne tiivistää että kotimainen bändihän tämä on. Angstivapaus ja melankoliassa rypemisen puute tekevät silti Cry Barista aika epäsuomalaisen.
Cry Barilla olisi olemassa kappaleet ihan kokopitkää albumiakin varten. Siitä joukosta löytyy sitten vielä vaihtelevampaakin materiaalia. Yhtyeen sivuilla listatut folk, blues, proge, punk ja disko ovat mahdollisesti kaikki mukana, mutta mikään niistä ei ole yhtyeen varsinainen genre. Yksi bändin selkeitä vahvuuksia onkin se, ettei se suoraan vertaudu oikein mihinkään. Yhtyeellä on jo tässä vaiheessa aika vahvasti omaleimainen soundi, vaihtelevista elementeistä riippumatta. Jossain mielessä yhtye on siis löytänyt oman juttunsa, joihin kuuluu ainakin maanläheisyys, aitous ja melodiat. Tomi pohtii että Cry Bar ei halua tehdä samaa biisiä monta kertaa uudestaan, vaan ammentaa monista suunnista, ollen silti materiaalissaan linjakas. Näyte-EP:n kolme biisiä antavat silti kuulemma ihan hyvän näkymään tulevaan pitkäsoittoon. Ehkä sitä rokkaavampaa puolta löytyy sitten levyltä vielä hiukan enemmän.
Cry Barin ensimmäisen demon biisit oli merkitty yksittäisille soittajille, kun taas tuoreella kaikissa lukee vain Cry Bar.
Tomin mukaan nelikko on nykyään selkeästi enemmän bändi. Nyt herrat ovat omasta mielestään valmis tekemään oman kulttiklassikon, joka on tarkoitus äänittää vielä tänä vuonna. Hommaa ei silti kauheasti suunnitella vaan edetään rennosti. Sekä Tomin ja Lassen Futonessa että Jannen Liekissä hommia on tehty hiukan tosikkomaisemmin, minkä takia Cry Bar onkin niin sopiva täydennys herrojen monipuolisessa bändi-kartassa.
Cry Baareja löytyy Japanista, mutta yhtyeen nimi tuli silti muualta. Vasta kun herrat alkoivat tarkistamaan netistä löytyykö muita Cry Bareja, löytyivät nämä japanilaiset baarit, joihin tiukan vakavailmeisessä yhteiskunnassa ihmiset voivat mennä ilmaisemaan tunteensa – eli itkemään. Suomalainen bändi Cry Bar taas liikkuu enemmän ilon puolella. Hilpeys on yksi tärkeä tekijä. Ei ole kuitenkaan kyse mistään pelleilystä, vaan hyvästä meiningistä.
Teksti: Ilkka Valpasvuo, kuvat: www.crybar.info
