KMFDM: Adios, 1999
13.04.2008
“Kein Mehrheit Für Die Mitleid” kuuluu löyhästi käännettynä jotakuinkin; ”ei armoa massoille”. Tuosta tokaisusta löytyy tarvittavien alkukirjainten lisäksi myös kaikessa yksinkertaisuudessaan ohjenuora, jota industrial rock -yhtye KMFDM on seurannut koko uransa ajan. Sascha Konietzkon Pariisissa vuonna 1984 perustama orkesteri on kulkenut urallaan pitkän matkan, niin kuvainnollisesti kuin kirjaimellisestikin, ollen koko ajan valtavirtaan nähden vastarannalla.
Aluksi KMFDM asettui Länsi-Saksaan Hampuriin, josta yhtye muutaman vuoden kuluttua vaelsi Pohjois-Amerikkaan. 90-luvun alussa KMFDM teki erityisen läheistä yhteistyötä Chicagon industrial piirien kanssa ja Ministryn nokkamiehen, Al Jourgensenin, onnistuikin lopulta houkutella Konietzko pysyvästi Chicagoon. Myöhemmin jäsenistöltään reilusti muuttunut yhtye päätyi Konietzkon johdolla edelleen Seattleen, jossa se on majaillut aina näihin päiviin saakka.
Vaikka KMFDM oli saavuttanut 90-luvulla merkittävän aseman industrial rockin saralla, raastoivat jatkuvat riidat yhtyeen rivejä. Konietzko oli vuosien saatossa ajautunut suoraan vastakkainasetteluun kahden muun pitkäaikaisjäsenen, En Eschin ja Günter Schulzin, kanssa, eikä tilanteesta tuntunut löytyvän enää ulospääsyä. Kaksi vuotta aiemmin bassoon rekrytoitu Tim Skold oli kuitenkin tässä taistelussa Konietzkon uskollinen liittolainen ja parivaljakko vastasikin pitkälti Adios albumin kappalemateriaalista.
Skold, joka sittemmin on vaikuttanut mm. Marilyn Mansonin yhtyeessä, toi KMFDM:n soundiin roppakaupalla uutta verta. Vuosien saatossa bändi oli muodostanut oman vahvan tyylinsä, jota Skold ja Konietzko ryhtyivät nyt harkiten muokkaamaan. Ennakkoluulottomampi ja modernimpi koneiden käyttö, entistä suoraviivaisempi lähestymistapa, sekä jälleen kerran onnistuneet vierailijavalinnat saivatkin luotua ilmapiirin josta syntyi ensiluokkainen albumi. Eikä tämä albumi ole ikääntynyt tippaakaan kuluneiden vuosien aikana.
Pitkäsoiton nimibiisi avaa rahdun vaille 50 minuuttisen matkan, johon mahtuu yhteensä kymmenen vahvaa raitaa. Avaus lähentelee pikaindustrial metallia, ollen samalla kuitenkin harhaanjohtava, sillä vaikka tempo nostetaan alkumetreillä korkeaksi, tippuu se jo seuraavalla raidalla pysyvästi yhtyeelle ominaisemmaksi industrial-junttaukseksi.
Sycophantin keinuva leijailu industrial-reggaen ja tanssilattiaelektron välillä, D.I.Y:n sotilaallisen sinfoninen telaketjurunttaus sekä Todayn popahtava fiilistely sopivat kukin mukaan kuvaan, mutta vasta viidentenä soiva Witness on todellinen napakymppi. Tässä kohdin on myös annettava tunnustusta tarkkaan punnitulle kappalejärjestykselle, sillä etenkin alkupuolella levyn jokainen raita tukee naapuriaan ja tunnelmien kuljetus eri osien kesken on suorastaan mestarillista.
Witness lähtee heti alusta lähtien rohkeasti omaan suuntaansa, Nina Hagenin laulun antaessa jo muutenkin poikkeukselliselle kappaleelle vain lisää voimaa. Seitsemän ja puoli minuuttia kuluu kerran toisensa jälkeen kuin huomaamatta, albumin pisimmän kappaleen punoessa punaista lankaansa yhä vahvemmaksi. Vahvat vierailut jatkuvat hieman myöhemmin, kun Skinny Puppyn Nivek Ogrea kuullaan kahdella raidalla. Ensin svengaavasti eteenpäin rullaavalla That´s All iloittelulla sekä heti edellisen perään kuultavalla Full Worm Gardenilla. Ogre on myös osallistunut kappaleiden sävellystyöhön, mikä kuuluu selkeästi läpi, sillä kumpikin siivu voisi – pienin muokkauksin – olla peräisin miltä tahansa Skinny Puppyn 90-luvun lopun albumilta. Tämä ei ole kuitenkaan missään nimessä negatiivinen asia, sillä kumpainenkin raita puolustaa paikkaansa kokonaisuudessa. Rubicon ja Bereit sulkevat albumin tummissa tunnelmissa, ensinmainitun jäädessä tosin harmillisesti avauksen tavoin albumin mitäänsanomattomimpaan osaan. Bereit sen sijaan nostaa tasoa viimemetreillä, nousten lopulta erääksi jälkimmäisen puoliskon kantavista voimista.
Adios päätti siis erään industrial rockin merkittävimmän yhtyeen yhden aikakauden. Pian albumin ilmestymisen jälkeen Konietzko hajoitti yhtyeensä ja hänen melkein samaan hengenvetoon perustama MDFMK nappasi välittömästi riveihinsä Skoldin, sekä Drill yhtyeestä rekrytoidun Lucia Cifarellin, jonka kanssa Konietzko meni myöhemmin naimisiin. MDFMK julkaisi vain yhden albumin, minkä jälkeen KMFDM aktivoitiin uudelleen kolmen vuoden hiljaiselon jälkeen. Esch ja Schulz perustivat puolestaan tahollaan Slick Idiot nimisen yhtyeen, joka on julkaissut pari pitkäsoittoa. Tämän lisäksi kumpikin herroista on tehnyt jonkin verran soolomateriaalia.
Itselleni Adios on yksi tärkeimmistä KMFDM:n albumeista, ehkäpä juuri sen takia, että se eroaa yhtyeen muista tuon ajan kiekoista. Kun KMFDM kolme vuotta myöhemmin suoritti paluun, ei se ollut enää sama yhtye. Vuoden 2002 Attak on kieltämättä upea paluu, mutta sen selkeät industrial metal vaikutteet henkivät jo tyystin toisenlaisesta lähestymistavasta. Adios!
Mika Roth
