Vuonna 1969 Dublinissa perustettu Thin Lizzy on eräs kaikkien aikojen legendaarisimmista hardrockyhtyeistä. Sen johtohahmo oli neljäs tammikuuta 1986 edesmennyt basisti, solisti ja biisintekijä Phil Lynott. Muilta osin yhtyeen ensimmäisen kuuluisan lineupin muodostivat kitaristi Eric Bell ja rumpali Brian Downey, joista viimeksi mainittu oli mukana yhtyeessä sen vuoteen 1984 ajoittuneeseen ensimmäiseen hajoamiseen saakka.
Bellin yhtyeessä vaikuttamisen aikaan Thin Lizzy julkaisi kolme pitkäsoittoa; vuosien 1971 ja 1973 välillä ilmestyneet albumit Thin Lizzy, Shades of a Blue Orphanage sekä Vagabonds of the Western World. Mainittuja pitkäsoittoja voi pitää Thin Lizzyn levytystuotannossa tyylillisesti kaikkein monipuolisimpina. Niistä viimeksi mainituimmalta nostettakoon esiin Mama Nature Saidin, Little Girl in Bloomin ja A Song for While I'm Awayn kaltaiset kultahiput. Thin Lizzyn debyyttihitti oli vuonna 1972 ilmestynyt rivakka rocksovitus vanhasta irlantilaisesta kansansävelmästä Whiskey in the Jar.
Bellin jätettyä Thin Lizzyn loppuvuodesta 1973 hänen paikalleen otettiin kaksi kitaristia, eli yhdysvaltalainen Scott Gorham sekä skotlantilainen Brian Robertson. Gorham pysyi Lizzyn riveissä vuoteen 1983 ja Robertson vuoteen 1978, jolloin hänen paikkansa otti yhtyeessä jo vuoden 1974 aikana hetken aikaa vaikuttanut Gary Moore. Ensimmäinen Gorhamin ja Robertsonin kitarointia sisältänyt Thin Lizzyn albumi, vuonna 1974 ilmestynyt Nightlife edusti yhtyeen tuohon mennessä kevyintä tyyliä. Mainitulle pitkäsoitolle sisältyy muun muassa balladiklassikko Stil In Love with You.
Nightlifea seuranneella ja vuonna 1975 ilmestyneellä pitkäsoitolla Fighting yhtye esitteli sittemmin tavaramerkikseen muodostuneen tuplakitaroinnin. Oman tuotannon lisäksi albumi sisältää coverin Bob Segerin kappaleesta Rosalie ja oman tuotannon kultahippuihin Fightingilla lukeutuu etenkin todella upeaa tuplakitarointia hyödyntävä Wild One. Lopullisen läpimurtonsa Thin Lizzy teki maaliskuussa 1976 ilmestyneellä kuudennella studioalbumillaan Jailbreak. Mainitulta pitkäsoitolta poimittiin myös ensimmäinen Lynottin käsialaa oleva Thin Lizzyn singlemenestys The Boys Are Back in Townin ansiosta. Tasaisen vahvan kokonaisuuden albumiraidoista mainittakoon todella upeilla kitarasooloilla kuorrutettu Cowboy Song sekä molempien levypuoliskojen päätösraidat Warriors ja Emerald.
Loppuvuodesta 1976 ilmestynyt seuraava pitkäsoitto Johnny the Fox jatkoi laadukasta tasoa edeltäjänsä viitoittamalla linjalla. Johnny the Foxin biisistöstä on löydettävissä muun muassa useampia upeita balladeita, joita edustavat Borderline ja Sweet Marie. Vuoden 1977 Thin Lizzy-albumi Bad Reputation on pääosin Scott Gorhamin kitaroima. Mainitulle pitkäsoitolle sisältyy muun muassa eräs Thin Lizzyn upeimmista singlehiteistä, eli Dancing in the Moonlight (It Caught Me in Its Spotlight) sekä melodista hardrockia kuta kuinkin upeimmillaan edustaneet Downtown Sundown ja Southbound.
Vuonna 1978 ilmestynyt tuplakonserttitaltiointi Live and Dangerous on yleisesti tunnustettu tyylisuuntansa laadukkaimpiin livelevyihin lukeutuvaksi, joskin sataprosenttista livesoitantaa albumilla on ainoastaan noin kolme neljäsosaa. Gary Mooren otettua Thin Lizzyssä Robertsonin paikan yhtye julkaisi vuonna 1979 menestyksekkäimmäksi osoittautuneen studioalbuminsa Black Rose. Sen kakkospuolelle sijoittuvalla pitkällä nimikappaleella Lynott tuo voimakkaasti esiin kelttiläisvaikutteitaan. Muista albumin huippuhetkistä mainittakoon Waiting for an Alibi, Do Anything You Want To sekä balladi Sarah.
Mooren poistuttua Thin Lizzyn kakkoskitaristiksi siirtyi aikaisemmin ensisijaisesti studiokitaristina vaikuttanut Snowy White. Hänen kanssaan yhtye työsti vuosina 1980 ja 1981 ilmestyneet pitkäsoitot Chinatown sekä Renegade. Niistä etenkin ensiksi mainittua voi pitää melko onnistuneena ja sen hittikappaleisiin lukeutuvat albumin nimikappale sekä Killer on the Loose. Myös Lynottin vuonna 1980 ilmestynyt esikoissooloalbumi Solo in Soho osoittautui melko menestyksekkääksi ja sille sisältyy muun muassa Mark Knopflerin kitaroima singlehitti King's Call.
Vuonna 1983 ilmestynyt Thin Lizzyn viimeinen studioalbumi Thunder and Lightning, jolla toisena kitaristina vaikutti John Sykes, edustaa yhtyeen tuotantoa kuta kuinkin raskaimmillaan. Singleformaatissa albumilta julkaistiin kappaleet The Sun Goes Down ja Cold Sweat. Thin Lizzyn jäähyväiskiertueelta julkaistiin tuplalive Life. Albumilla vierailivat kaikki yhtyeessä soittaneet kitaristit; jopa Eric Belliä kuultiin alun perin viimeisen hänen kitaroimansa Lizzyn studioalbumin Vagabonds of the Western World tuotantoon lukeutuvassa kappaleessa The Rocker.
Karismaattisen, lahjakkaan ja aivan liian varhain edesmenneen Phil Lynottin luotsaama Thin Lizzy on eräs kaikkien aikojen hardockyhtyeistä ja ensikosketukseni yhtyeen musiikkiin oli kasettikopio 80-luvun alussa ilmestyneestä ja menestyksekkääksi osoittautuneesta kokoelma-albumista The Adventures of Thin Lizzy.
Vuonna 1969 Dublinissa perustettu Thin Lizzy on eräs kaikkien aikojen legendaarisimmista hardrockyhtyeistä. Sen johtohahmo oli neljäs tammikuuta 1986 edesmennyt basisti, solisti ja biisintekijä Phil Lynott. Muilta osin yhtyeen ensimmäisen kuuluisan lineupin muodostivat kitaristi Eric Bell ja rumpali Brian Downey, joista viimeksi mainittu oli mukana yhtyeessä sen vuoteen 1984 ajoittuneeseen ensimmäiseen hajoamiseen saakka.
